Sonni puhkaisi Rauno Schulzin selkäytimen – Mies kiittää tatuoinnilla sairaalaa siitä, että on hengissä: "Yleensä viikatemies voittaa"

500-kiloinen sonni hyökkäsi Rauno Schulzin kimppuun. Hän kiittää auttajia nopeasta toiminnasta.

kirurgia
Rauno Schulz näyttää tatuointia
Rauno Schulz kiitti Tampereen yliopistollista sairaalaa ja lääkärihelikopteria ikuistamalla ihoonsa tatuoinnin. Mauri Tikkamäki / Yle

Lokakuun 29. päivä vuonna 2012 muutti hämeenkyröläisen Rauno Schulzin, 44, elämän. Karja-auton kuljettajana työskennellyt Schulz oli työkeikalla, joka jäi hänen viimeisekseen.

– Menin auton lavalle käsittääkseni tiivistämään ja siirtämään eläimiä.

Sen jälkeen muisti katkesi, koska noin 500-kiloinen sonni hyökkäsi miehen kimppuun.

Lääkärien mukaan sonnin sarvi oli ehtinyt puhkaista Schulzin selkäytimen ja irrottaa viidestä hermojuuresta kolme paikoiltaan. Äänihuulet olivat halvaantuneet toispuoleisesti, ja oikea käsi oli osittain ruhjoutunut.

Schulzin onnettomuudesta kertoi helmikuussa Tampereen yliopistollinen sairaala verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Rauno Schulz kertoo Ylelle, että sonnin sarvi teki valtavaa tuhoa. Sarvi meni kaulasta sisään, tuhosi verisuonia ja hermoja.

Vaativa leikkaus

Työpari sai sonnin irti Schulzista ja hälytti apua. Ensimmäiseksi paikalle tulivat ambulanssin ensihoitajat. 19 minuutin kuluttua saapui FinnHEMSin lääkärihelikopteri. Ensiavun jälkeen Schulz uskallettiin kuljettaa Kurusta noin 60 kilometrin päähän Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Käsikirurgi Pasi Paavilainen muistaa hyvin leikkauksen, vaikka siitä on jo kahdeksan vuotta.

− Verisuonikirurgi aloitti pelastavan leikkauksen avaamalla Raunon rintalastan. Kolme alinta hermojuurta oli irronnut selkäytimestä ja verenhukka oli merkittävä. Oli ratkaisevan tärkeää, että Rauno pääsi sairaalaan ja leikkaukseen nopeasti, Paavilainen kertoo Taysin sivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

Paavilainen valittiin viime vuonna vuoden kirurgiksi (siirryt toiseen palveluun).

Päivä tai kaksi onnettomuuden jälkeen Rauno Schulz heräsi. Hän ihmetteli valoja ja ihmisiä ympärillä. Kaikki oli usvaa; kivut olivat valtavat ja kipulääkkeet vahvat.

− En meinannut heti uskoa, mitä on tapahtunut.

Parempi antaa niiden tehdä, jotka siihen pystyvät. Olen realisti, vaikka töistä luopuminen oli kova paikka.

Rauno Schulz

Schulz oli ollut vasta muutaman vuoden karja-auton kuljettajana, mutta hän oli ollut lapsesta asti maatilalla töissä. Hän tiesi ammatin riskit, vaikka näin vakavat turmat ovat hyvin harvinaisia.

Vuonna 2017 Ikaalisissa kuoli mies, kun sonni työnsi hänet järveen. Kuolemantapauksia sattuu harvoin.

− Minun tapauksessani on hyvää tuuria, että olen tässä, Schulz kertoo.

Kivut jäivät

Tehohoidosta Schulz pääsi käsikirurgian vuodeosastolle. Sieltä hänet siirrettiin ensin Ylöjärven terveyskeskuksen vuodeosastolle ja sitten kuntoutukseen.

Rauno Schulz kävi puheterapiassa. Välillä ääni laski ja nousi kuin murrosikäisellä. Elämä piti aloittaa tavallaan alusta.

− Uuudelleensynnyin kun he Tampereella parsivat kasaan, että henkikulta säilyi.

Henki säästyi, mutta oikea käsi vain roikkui mukana. Ei ollut toivoakaan, että sillä olisi voinut tehdä jotain.

Näkee, että hoitajilla ja lääkäreillä on hektistä. He menevät kuin sähköiskun saaneet rusakot paikasta toiseen.

Rauno Schulz

Kirurgi Paavilaisen mukaan kyynärnivelen alapuolelle jäi jäljelle vain yksi aktiivinen lihas. Hermosiirrolla saatiin pientä toimintaa kahteen muuhun lihakseen, ja näiden varaan on rakennettu auttava tartuntaote. Ensimmäisessä korjausleikkauksessa tehtiin hermosiirrot, toisessa jännesiirrot ja kolmannessa hienosäädettiin.

Paavilainen leikkasi Schulzin yhteensä neljä kertaa. Nykyään Schulz pystyy tarttumaan esimerkiksi kirjaan. Hän on hankkinut kitaran. Plektra pysyy jotenkuten peukalon ja etusormen välissä. Se on hyvää kuntoutusta.

Kivut ovat yhä läsnä. Käsi on koko ajan puutunut, ja hermosärky on kuin sähköiskuja saisi.

− Kivut ovat kovimmat aamulla ja illalla ennen lääkkeiden ottoa. Välillä valvon yön kipujen takia. Sormista rupeaa polttamaan melkein kuin kättä työnnettäisiin sirkkeliin. Ilman kipulääkkeitä tästä ei tulisi mitään.

Minua ei saanut yksi sonni, eikä saa ketään muutakaan. Siihen pyritään.

Rauno Schulz

Työstä luopuminen oli kova paikka

Rauno Schulz oli tottunut aina tekemään kovasti töitä. Mies olisi halunnut takaisin töihin, mutta onneksi päätöstä ei tarvinnut tehdä heti. Schulz keskusteli asiasta usein ystävien, äidin ja pikkuveljien kanssa.

− Aika paransi ajattelumaailmaa ja haavoja. Olin tyytyväinen, että sain pohtia näitä, eikä tullut viimeistä voitelua.

Yksi kaveri otti välillä Schulzin repsikan paikalle karjankuljetusautoon.

− Näin, että kenttä on ennallaan ja työ hoituu ilman minuakin. Miksi palaan, jos en pysty? Kättä särkee ja paleltaa. Kun ei pysty tekemään, ei vaan pysty.

Aika teki tehtävänsä.

− Parempi antaa niiden tehdä, jotka siihen pystyvät. Olen realisti, vaikka töistä luopuminen oli kova paikka.

tatuoinnissa tays, lääkärihelikopteri ja juokseva sonni
Rauno Schulzin tatuointi osoittaa kiitollisuutta hoitajille ja lääkäreille. Mauri Tikkamäki / Yle

Tatuointi osoittaa kiitollisuutta

Nelisen vuotta sitten Rauno Schulz sai idean, miten voisi osoittaa kiitollisuutta. Schulz pyysi lahjakorttia tatuointiin 40-vuotislahjaksi.

− Menin Rainion Mikon puheille Ylöjärvelle ja esitin hänelle ideani. Upeampi siitä tuli kuin uskalsin kuvitellakaan.

Schulzin ihoon on ikuistettu lääkärihelikopteri, yksi Tays Keskussairaalan rakennuksista, juokseva sonni ja sanat Tays sekä Usually The Reaper Wins (Yleensä viikatemies voittaa).

− Yleensä viikatemies voittaa tarkoittaa sitä, että viikatemies saattaa olla vahvoilla yleensä mutta ei tällä alueella, millä Tays toimii. Minua ei saanut yksi sonni, eikä saa ketään muutakaan. Siihen pyritään.

Hoitohenkilökunta saa usein negatiivista palautetta, mutta Schulz halusi osoittaa kiitollisuutta.

− Onnettomuuden myötä olen eräänkin tunnin ja päivän maannut Taysissa. Näkee, että hoitajilla ja lääkäreillä on hektistä. He menevät kuin sähköiskun saaneet rusakot paikasta toiseen.

Katkeruus ei kannata

Miksi Rauno Schulzille lopulta kävi niin kuin kävi? Hän arvelee, että sonni säikähti outoa ympäristöä, outoa ihmistä ja outoja hajuja. Auto oli hämärämpi kuin navetta.

− Olisiko eläin pelästynyt ja puolustanut? Sitä varten sonnilla on sarvet päässä, että se käyttää niitä surutta puolustaakseen.

Schulz ei muista mitä tapahtui, eikä kukaan nähnyt onnettomuutta. Siksi hänen mielestään on turha miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin.

− Sonni vain pelästyi jotain ja puolustautui. Nyt kun asia on käsitelty, niin se on käsitelty.

Välillä Schulz miettii, miten saada päivät kulumaan, mutta katkera hän ei ole. Hän viettää aikaa mielellään kummilapsiensa kanssa ja toivoo löytävänsä vapaaehtoistyöstä uutta merkitystä elämälle.

− Mistä minä nyt katkera olisin? Se oli minun kohtaloni, että kävi näin. Kuitenkin oli kohtalo, että kävi niin hyvin, että olen tässä kertomassa asioista.