Luotettaville yrityksille ehkä helpotuksia ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen – Akkreditointia harkitaan

Tavoitteena on, että yritykset voisivat nykyistä nopeammin ottaa ulkomaisia työntekijöitä tehtäviin, joihin kotimaista työvoimaa ei ole tarjolla.

talous
Työministeri Tuula Haataisen taustainfo
– Kun yritykset haluavat palkata erityisosaajia kolmansista maista, niin nämä prosessit ovat olleet liian hitaita. Tähän pannaan nyt vauhtia, eli pyritään yhden kuukauden lupaprosesseihin, sanoo työministeri Tuula Haatainen.Terhi Liimu / Yle

Työministeriössä katsotaan, että niin alhaiset syntyvyysluvut kuin väestön ikääntyminenkin ovat lisänneet ymmärrystä siihen, ettei ilman ulkomaista työvoimaa pärjätä.

Vaikka aihe on poliittisesti herkkä, otettiin asiassa vuoden alussa hallinnollinen askel, kun työvoiman, opiskelijoiden ja tutkijoiden maahanmuuttoasiat siirrettiin sisäministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön.

– Tämä työperäinen maahanmuutto ja käytäntöjen vahvistaminen liittyy siihen, että meillä on yrityksissä pulaa erityisosaajista eri ammattiryhmissä ja näihin työpaikkoihin ei ole nopeasti löydettävissä täältä työntekijöitä, muistuttaa työministeri Tuula Haatainen (sd.).

Nyt harkinnassa on muun muassa aiempaa automaattisemman oleskelulupamenettelyn tarjoaminen luotettaville yrityksille.

Pikakaista luotettaville työnantajille?

– Yksi vaihtoehto on ollut yritysten akkreditointi, eli tällaiset luotettavat, vakaat, isot työnantajat, joihin voidaan luottaa, että he hoitavat asiansa ja noudattavat sääntöjä ja työehtosopimuksia, että voitaisiin saada automaattisemmin sitten nämä lupaprosessit kulkemaan, muotoilee Haatainen.

Karkeasti yksinkertaistaen, työsopimuksen saaminen merkitsisi lähes varmaa oleskelulupaa, jos työntekijällä ei ole rikostaustaa tai muuta turvallisuusperusteista estettä.

Sujuvoittaminen koskisi sekä kausityöntekijöitä että erityisosaajia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla kuitenkin säilyisi oikeus saatavuusharkintaan, eli kolmansista maista tulevaan työvoimaan turvaudutaan vain jos pätevää henkilöstöä ei muuten ole tarjolla.

Koodareita, hitsaajia, hoitajia

TE-toimistojen näkemyksen mukaan kansainvälisen työvoiman tarvetta on muun muassa ohjelmistoliiketoiminnassa, metalli- ja meriteollisuudessa sekä matkailualalla. Runsaasti paikkoja on tarjolla myös hoiva-alalla.

Vuonna 2019 työntekijän oleskelulupia myönnettiin Suomessa eniten ukrainalaisille, intialaisille ja venäläisille. Ukrainalaisille lupia annettiin 2170, intialaisille 1423 ja venäläisille 1133.

Toisesta EU:n jäsenmaasta, Pohjoismaasta, Sveitsistä tai Liechtensteinista tulevan ei tarvitse töihinkään tullessaan hakea lupia. Yli kolme kuukautta työskentelevien on kuitenkin rekisteröidyttävä.

EU-maista työn perusteella Suomeen muutettiin viime vuonna ennen kaikkea Virosta. Viron kansalaisista työntekijäksi Suomessa rekisteröitiin 972 henkilöä.

Lue myös:

Betonitehdas sai kipeästi tarvitsemansa työntekijät turvapaikanhakijoista, nyt perheitä uhkaa käännytys – tehdaspäällikkö: "Kohtuutonta meille ja heille"