Paimenportin ylikulkusilta korjataan Kotkassa – silta suljetaan kaikelta liikenteeltä miljoonaremontin ajaksi

Nyt korjattava silta aiotaan tulevaisuudessa purkaa, kun Paimenportin eritasoliittymä saadaan toteutettua. 

sillat
Paimenportin silta Kotkassa
Liikennettä Paimenportin ylikulkusillalla on rajoitettu viime syksystä saakka.Jesse Mäntysalo / Yle

Paimenportin ylikulkusilta korjataan Kotkassa.

Huonokuntoinen silta aiotaan kunnostaa, koska valtio ei ole myöntänyt Kotkan toivomalle Hyväntuulentien Paimenportin eritasoliittymälle rahoitusta. Eritasoliittymän suunnitelma pitää sisällään uuden, eri paikkaan sijoitettavan sillan, joka toteutuessaan korvaisi Paimenportin vanhan ylikulkusillan.

Vanha silta joudutaan kuitenkin turvallisuussyistä uusimaan mahdollisimman pian. Liikennettä sillalla on jo rajoitettu.

Miljoonaremontti

Paimenportin ylikulkusillan korjaaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä 2020. Rakennustöiden ajaksi ylikulkusilta suljetaan kaikelta liikenteeltä. Liikenne ohjataan Kotkantieltä vaihtoehtoisille reiteille, pääasiassa Lainekadun ja Liitulahdentien kautta kulkevalle kiertoreitille.

Korjaustyöt on tarkoitus toteuttaa niin, että sillan alitse kulkevalle junaliikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.

Sillan korjaamiskustannuksista vastaavat valtio ja Kotkan kaupunki. Hankkeen kustannusarvio on noin kaksi miljoonaa, josta kaupungin osuus on puoli miljoonaa euroa.

Kotkan kaupungin mukaan sillan kunnostaminen turvaa sataman toimintakyvyn säilymisen ja ylläpitää kaupungin ulkoista ja sisäistä saavutettavuutta.

Sillan on tarkoitus valmistua keväällä 2021.

Korjattu silta aiotaan tulevaisuudessa purkaa

Kotka uskoo edelleen Paimenportin eritasoliittymän toteutumiseen. Kaupungin mukaan eritasoliittymää ei kuitenkaan voida jäädä odottelemaan kunnostamatta vanhaa ylikulkusiltaa.

Eritasoliittymää on toivottu, koska se sujuvoittaisi ambulanssiliikennettä Kymenlaakson keskussairaalalle. Liittymä maksaisi noin 20 miljoonaa euroa.

Nyt korjattava silta aiotaan purkaa, kun Paimenportin eritasoliittymä saadaan toteutettua.

Kotkan kaupunginhallitus käsittelee sopimusluonnosta maanantaina.