Hymyistä ei ole pula vanhojen tansseissa päiväkodeissa ja vanhustentaloilla

Kolmisentuhatta lukiolaista viettää tänään vanhojenpäivää pohjalaismaakunnissa. Monessa kunnassa on tapana, että päivä- ja iltaesiintymisten lisäksi vanhat antavat tanssinäytöksiä päiväkotilapsille ja vanhuksille.

Vanhojen tanssit
Etualalla vanhuksia selin. Taustalla nuoret tanssivat juhlapuvuissaan.
Esiintymisiä on aamusta iltaan useita. Tanssivista pareista saivat päivän aikana nauttia vanhainkotien asukkaat ja päiväkotien lapset.Kalle Niskala / Yle

Vanhojenpäivä on varsinkin tytöille melko pitkä kaikkine meikkauksineen ja kampauksineen. Kaustisen musiikkilukiossa opiskelevat Iida Hietamäki ja Helmiina Kemppainen heräsivät jo viideltä ja ryhtyivät valmistautumaan edessä olevaan vanhojentanssipäivään.

– Pikkuhiljaa piti laittautua että kerkesi hyvissä ajoin valmiiksi, Kemppainen kertoo.

Helmiinan isosisko saapui Pihtiputaalta tyttöjen kimppakämppään Kaustiselle ja laittoi tyttöjen juhlakampaukset kuntoon.

Edessä on tyttöjen mukaan "prinsessapäivä", mutta pitkä sellainen. Kaustisella on tapana aloittaa tanssiesitykset jo aamulla päiväkodeilta, ja vanhustenkodilta. Osa porukasta menee vielä esiintymään kyläkouluille ja naapurikuntiin. Päivä huipentuu illan tanssiin.

– Varmaan välissä voi olla vähä jalat kipeät ja hymy meinaa hyytyä mutta kyllä se esiintyminen on niin kivaa. Kiva nähdä se yleisö. Sitten ei kyllä ole hymystä puutetta siinä vaiheessa enää, Hietamäkitoteaa.

Vaikka päivä on täynnä tyllihameiden kohinaa, ovat myös pojat odottaneet Hietamäen ja Kemppaisen mukaan päivää pitkään.

Nuoria tanssimassa juhlapuvuissaan. Taustalla päiväkodin lapsia.
Iida Hietamäki ja Onni Kivipelto tanssin pyörteissäKalle Niskala / Yle

Ensi vuoden tuleva konkari

Onni Kivipelto on vasta lukion ensimmäisellä luokalla, mutta tanssii vanhoja jo nyt. Häntä pyydettiin mukaan, sillä tytöille ei riittänyt kavaljeerejä. Syksylle ja alkuvuodelle on kertynyt lukuisia tanssitunteja.

Kivipellon mielestä vanhojentanssit voivat olla myös poikien juttu.

– Tanssiminen on mun mielestä tosi hyvä asia. Tykkään henkilökohtaisesti itse tästä ja kyllä tämä voi olla pojillekin hyvä juttu, Kivipelto toteaa.

Kivipellon omat tanssit ovat luvassa ensi vuonna. Jos tänä vuonna tapahtuu kommelluksia ja harha-askelia, niin ensi vuonna niin ei käy.

– Silloin kaikki onnistuu, Kivipelto kertoo.

Kultainen puku hopeisilla raidoilla

Osa Kaustisen musiikkilukion vanhoista sai tänään ilahduttaa kunnan ikäihmisiä sekä päiväkotilapsia. Pajalan päiväkodin lapsista parasta olivat hienot hameet ja puvut. Ymmärrettävästi prinsessamekot saivat erityisesti tyttöjen mielikuvituksen laukkaamaan.

– Mä haluisin kultasen puvun, jossa on hopeita raitoja. Se olisi hieno, haaveilee Sara Vähälä.

– Mä haluaisin puvun, mikä olisi pinkki ja siinä olisi kultasia raitoja tai tähtiä, kertoo** Inna Järvelä**.

Lapset poseeraavat rivissä.
Pajalan päiväkodin lapsiin tanssivat prinsessat ja prinssit tekivät vaikutuksen. Lapset vasemmalta oikealle: Nelli Kaustinen, Sara Vähälä, Aaro Uusitalo, Vilho Timonen ja Inna JärveläKalle Niskala / Yle

Vanhojen ilta huipentuu illalla, kun he pääsevät esiintymään isolle yleisölle. Osa kaustisen vanhoista kävi tänään esiintymässä myös Vetelissä ja Halsualla, jossa ei ole lukioita tai vanhojentanssia.

Mutta mitäs viimeisen tanssin jälkeen illalla on luvassa?

– Kyllä tätä pitää jotenkin juhlistaa, kun annetaan kaikkemme. Sitten pitää vähän purkaa päivää, naurahtavat Helmiina Kemppainen ja Iida Hietamäki.