Miljarditulokset tehneet eläkepomot pidättelevät hengitystään – Varman Murto: Suomen teollisuuden kasvu taittuu, jos koronavirusta ei saada kuriin

Kysyimme suurilta institutionaalisilta sijoittajilta, mitä koronaviruksen vaikutuksesta talouteen tiedetään nyt.

koronavirus
Metsä Groupin sellutehtaan selluvarasto Raumalla.
Kansainvälinen teollisuuden taantuma ei ole vielä iskenyt Suomeen, mikä on ollut positiivinen yllätys, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto.Juha Sinisalo / Lehtikuva

Kymmenien miljardien sijoitussalkkuja hallitsevat eläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen kertoivat tänään viime vuoden onnistumisistaan.

Suomalaiset eläkkeensaajat voivat olla tyytyväisiä, sillä molemmat yhtiöt kertoivat saaneensa eläkerahoille reilut tuotot. Molempien sijoitukset tuottivat yli viisi miljardia euroa eli noin 12 prosenttia. Eniten tuottoa yhtiöt saivat osakemarkkinoilta.

Tämän vuoden sijoitusnäkymiä varjostaa Kiinassa suurkaupunkeja autioittanut koronavirus.

Kysyimme Varman ja Ilmarisen toimitusjohtajilta, mitä koronaviruksen vaikutuksesta talouteen tiedetään nyt.

Kuinka suuri uhka koronavirus on Kiinan ja koko maailman taloudelle?

Toimitusjohtaja Risto Murto, Varma:

Kiinan merkitys kansainvälisesti on kasvanut. Käytännössä työpäivien määrä siellä on koko ajan laskenut, ja ensimmäisestä vuosineljänneksestä tulee Kiinassa väistämättä heikko. Se vahvistaa jo päällä olevaa globaalia teollisuustaantumaa. Tuoreimmat luvut esimerkiksi Keski-Euroopan kehityksestä ovat heikkoja. Koronaviruksen vaikutus heikentää tilannetta entisestään.

USA tuntuu kestävän teollisuusheilahtelut ja koronavirukset eli siellä ennusteet ovat hyvin tasaisia. Euroopassa taas teollisuustaantuma jyllää ja piristyminen viivästyy.

Toimitusjohtaja Risto Murto työeläkeyhtiö Varman puolivuosikatsauksessa Helsingissä 16. elokuuta.
Sitä, kuinka suuri vaikutus koronaviruksella on Kiinan ja Euroopan kautta Suomeen, ei vielä voi sanoa, koska koska emme tiedä, milloin kiinalaiset pystyvät palaamaan täysimääräisesti töihin, Risto Murto arvioi.Markku Ulander / Lehtikuva

Toimitusjohtaja Jouko Pölönen, Ilmarinen:

Koronaviruksen leviämisvauhti on keskeisin asia: saadaanko sitä hillittyä ja jäävätkö vaikutukset sitä kautta lyhytaikaisiksi. Tällä hetkellä markkinoilla odotetaan, että vaikutus on hyvin lyhytaikainen. Vaikutukset maailmantalouteen tulevat Kiinan talouden kautta. Kiinassa on paljon tuotantoa, ja sitä kautta voi tulla maailmanlaajuisesti tietyistä komponenteista pulaa ja sitä kautta vaikutus leviää maailmantalouteen.

Jos virus jatkaa leviämistään ja leviää erityisesti Kiinan ulkopuolelle voimakkaammin ja siitä tulee pidempiaikainen vaikutus, niin sillä on vaikutusta niin maailmantalouden kasvunäkymiin kuin yritysten tuloskasvuun, joka heijastuu sitten osakekursseihin. Niin Kiinassa kuin muuallakin tehdään kuitenkin voimakkaita toimenpiteitä viruksen leviämisen estämiseksi, joten odotan ja toivon vahvasti, että sillä on vain lyhytaikaiset vaikutukset.

Millä toimialoilla koronaviruksen vaikutus näkyy ensimmäisenä?

Risto Murto:

Eniten se näkyy niillä aloilla, joilla on Kiina on merkittävä asiakas, tai tuotteiden rakentaja. Ensimmäinen heikoin lenkki on perinteinen teollisuus.

Jouko Pölönen:

Kaikilla niillä toimialoilla, joilla on paljon valmistusta ja tiettyjä komponentteja Kiinassa, jotka ovat Kiinasta riippuvaisia sitä kautta. Myös matkailuun, turismiin ja lentoliikenteeseen tällä on vaikutuksia jo nyt.

Jouko Pölönen
Joillakin suomalaisyhtiöillä saattaa olla jo vaikeuksia saada Kiinan-tehtailla työvoimaa paikalle, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.Nina Kaverinen

Miten koronaviruksen vaikutus näkyy Suomessa?

Risto Murto:

Suomi on ollut positiivinen poikkeus. Kansainvälinen teollisuustaantuma ei ole vielä Suomeen tarttunut, mikä on ollut positiivinen yllätys, mutta väkisinkin Suomen perinteisen teollisuuden kasvu taittuu, jos Kiinan virustilanteesta tulee pitkäaikainen. Sitä ei pystytä välttämään taloudessa. Sitä, kuinka suuri vaikutus koronaviruksella on Kiinan ja Euroopan kautta Suomeen, ei vielä voi sanoa, koska koska emme tiedä, milloin kiinalaiset pystyvät palaamaan täysimääräisesti töihin.

Jouko Pölönen:

Suomalaisilla yhtiöillä on globaalia toimintaa ja monilla on myös Kiinaan liittyviä toimintoja. Joillakin saattaa olla jo Kiinassa tehtaissa hankaluuksia saada työvoimaa paikalle. Myös komponenttipulan leviäminen voi aiheuttaa vaikutuksia. Tärkeintä on nyt saada epidemia rajattua, ettei tule pitkäaikaisia vaikutuksia.

Lue lisää:

Pekingiin palaavat kahdeksi viikoksi karanteeniin koronaviruksen vuoksi – sairastuneiden ja kuolleiden määrä noussut, mutta eilistä lievemmin

Finnair peruu Manner-Kiinan lennot talvikauden loppuun saakka

Komission ennuste: Suomen talous jatkaa kasvua kotitalouksien kulutuksen ja kasvuhakuisen finanssipolitiikan tuella

Jopa puoli miljoonaa Kiinasta Suomeen matkalla olevaa pakettia viivästynyt koronaviruksen vuoksi