Taksilaki on ajanut taksiyrittäjiä taloudelliseen ahdinkoon – jopa viidenneksen pudotuksia liikevaihdoissa

Taksiyrittäjien mukaan uuden järjestelmän mahdollistama harmaa talous vääristää kilpailua alalla.

taksiliikenne
Taksi Porin kadulla
Taksiyrittäjä Mikko Koskisella on kolme autoa ajossa Porin seudulla. Toistaiseksi liiketoiminta on ollut kannattavaa.Jari Pelkonen / Yle

Taksiyrittäjien liikevaihdot ovat laskeneet ja alan kannattavuus on koetuksella.

Esimerkiksi Turussa ja Porissa taksiyrittäjät kertovat, että taksien liikevaihdot ovat laskeneet roimasti. Syynä tähän on reilut puolitoista vuotta sitten voimaan tullut uusi liikennepalvelulaki, joka vapautti taksimarkkinat sääntelystä.

Porin taksiautoilijat ry:n puheenjohtaja Juha Mäntylän mukaan vapautuminen näkyi suoraan taksiyrittäjien kukkarossa.

– Olihan se iso muutos. Keskimääräinen liikevaihdon putoaminen pyörii 15–20 prosentin luokassa.

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan taksimatkat ovat kallistuneet keskimäärin 13 prosenttia. Mäntylän mukaan hinnoittelua on muutettu niin, että nyt taksit veloittavat kuljetun matkan lisäksi myös matkaan kuluvasta ajasta.

– Jokaisella välitysyhtiöllä on käytössä kilometrikorvauksen lisäksi myös aikaveloitus. Aikaisempaan verrattuna kilometriveloitus on laskenut hieman, mutta aikaveloitus on tullut siihen lisäksi.

Juha Mäntylä
Porin taksiautoilijat ry:n puheenjohtaja Juha Mäntylä toivoo virallista taksamittaria pakolliseksi kaikkiin takseihin.Jari Pelkonen / Yle

Uusi yrittäjä: "Ei ole mikään kultakaivos"

Uutena taksiyrittäjänä vuonna 2018 aloittanut porilainen Mikko Koskinen vahvistaa tilipussin olevan tiukalla. Hänellä on nyt kolme autoa, joita ajaa hänen lisäkseen kolme työntekijää.

– Ei ole mikään kultakaivos. Useampi auto tuo toki enemmän mahdollisuuksia toimia, mutta myös riski kasvaa. Ei se silti pelota, Koskinen sanoo.

Koskisen mukaan taksiyrittäjän perusleipä tulee pääosin julkisista kyydeistä, kuten koulu- tai vammaispalvelulain alaisista kuljetuksista. Tolppakyydit ovat harvassa.

– Esimerkiksi arkiyöt ovat Porissa tosi hiljaisia. Eihän täällä ketään liiku. Viikonloppuisin kyllä on väkeä liikkeellä vaihtelevasti. Autot liikkuvat silti päivystysvuorojen mukaan.

Takseja Turun rautatieaseman edessä.
Takseja jonossa Turun rautatieaseman edessä aamulla 17.2.2020.Kalle Mäkelä / Yle

16 vuotta taksialalla ollut Rami Mattila on nähnyt vuosien aikana monenlaista tilannetta. Asiakkaita odotellessa Turun rautatieaseman edessä on aikaa kommentoida alan nykytilaa.

– Olisi uudistus voitu tehdä nätimminkin, värikästä on touhu, Mattila sanoo.

Hänkin kertoo asiakasmääriensä pudonneen.

Kakkua jakamassa entistä enemmän takseja

Suomen Taksiliitossa arvioidaan, että liikevaihdon kehityksen taustalla on se, että alalle on tullut runsaasti uusia yrittäjiä. Uusia liikennelupia on myönnetty lain voimaantulon jälkeen kolmisen tuhatta ja autojen määrä on kasvanut sitäkin enemmän.

Samaan aikaan taksimarkkina on säilynyt ennallaan, vaikka ennen lain voimaantuloa markkinan ennakoitiin kasvavan.

Kakkua on jakamassa nyt enemmän yrittäjiä kuin aikaisemmin, sanoo Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen.

– Tilanne on monella yrittäjällä vaikea.

Taksiyrittäjä Mikko Koskinen.
Mikko Koskinen ryhtyi taksiyrittäjäksi loppuvuonna 2018.Jari Pelkonen / Yle

Taksamittari takaisin

Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemassa taksipalvelun arviointimuistiossa todetaan, että harmaan talouden torjunnan osalta nykylaissa on paljon ongelmia.

Taksiyrittäjät ovat arvostelleet voimakkaasti sitä, että taksamittareita ei enää tarvita autoissa. Myös verottaja on nyt vaatinut taksamittaripakkoa takaisin takseihin. Nyt tilanne on kirjava takseissa.

Taksimittariksi käy vaikkapa kännykkäsovellus, joka tuottaa numerotietoa kuljetusta matkasta, mutta ei välttämättä todellista matkaa.

Taksamittaripakosta luopumista on perusteltu sillä, että se on kalliina investointia ollut alalle tulemisen este.

Porin taksiautoilijoiden Juha Mäntylä ihmettelee, miksi verottajankin työtä helpottavaa reilun tuhannen euron kapistusta ei kaikkiin takseihin vaadita.

– Eihän se niin mene, että jos joku pistää kioskin pystyyn, niin ei hänen tarvitse ostaa kassakonetta, koska se maksaa niin paljon.

Kaikki taksit samalle viivalle

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskisen mielestä on kestämätöntä, että nykylaki mahdollistaa epärehellisen yrittämisen taksimarkkinoilla.

Koskinen kertoo, että verottaja on ilmoittanut, että heiltä on noin 1 300 liikenneluvan haltijaa kokonaan kateissa. Hänestä on väärin rehellisiä yrittäjiä kohtaan, että joku voi jättää verovastuunsa hoitamatta.

– Eihän sellaiset markkinat toimi. Kaikki tämä johtuu siitä, että kertaheitolla luovuttiin voimakkaasti säännellystä järjestelmästä aivan mahdottoman vapaaseen järjestelmään. Nyt sitten kipuillaan sen kanssa.

Kerro kokemuksistasi taksiliikenteessä uudistuksen jälkeen. Voit kommentoida Yle Tunnuksella. Keskustelu sulkeutuu 18.2. kello 23.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus