Keskustakirjasto Oodissa tapahtui puukotus Helsingissä – poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä

Poliisin mukaan epäilty puukottaja on poistunut paikalta. Uhri vietiin sairaalahoitoon.

Kotimaa
Keskustakirjasto Oodi
Helsingin keskustassa sijaitsevan Oodin tilat ovat lähes kokonaan avoimia yleisölle. Ismo Pekkarinen / AOP

Helsingissä keskustakirjasto Oodissa on tapahtunut sunnuntaina välienselvittely, jossa käytettiin teräasetta, kertoo Helsingin poliisi viestipalvelu Twitterissä.

Poliisin mukaan yksi uhri sai vammoja. Hänet vietiin sairaalahoitoon.

– Uhrilla todettiin olevan alkutietoja vakavammat vammat, ja tapausta tutkitaan alustavasti muun muassa tapon yrityksenä. Rikosnimikkeet voivat kuitenkin tarkentua tutkinnan edetessä, kertoo Helsingin poliisin yleisjohtaja komisario Riku Korpela tiedotteessa.

Epäilty tekijä on poistunut paikalta. Poliisi arvioi, että ulkopuolisille ei ole tällä hetkellä vaaraa.

Puukotus tapahtui kirjaston sisätiloissa, kerrotaan poliisilaitokselta.

Helsingin poliisista ei tässä vaiheessa kerrota tarkemmin tapahtumasta eikä siitä, millaista henkilöä etsitään rikoksesta epäiltynä. Poliisi sai hälytyksen Oodiin noin kello 15.30.

Tapaus siirtyy poliisin tutkintaan. Poliisi tiedottaa asiasta lisää maanantaina 27. helmikuuta.