Suomalaisopiskelijat tekivät tiettävästi maailman laajimman älykaiutinpelin, mutta laitteita ei ole juuri kellään Suomessa

Vain prosentti suomalaisista käyttää älykaiutinta, mutta niissä voi piillä äänen tulevaisuus.

Älykaiuttimet
Älykaiuttimia leijuu kaupungin yllä
Vain prosentti suomalaisista käyttää älykaiutinta, kertoo Finnpanel.Jyrki Lyytikkä / Yle

Ääniohjauksesta voi tulla seuraavan sukupolven merkittävä mediakokemus. Yle julkaisi joulukuussa The Dead Are Speaking -nimisen puheohjatun pelin, jota voi pelata älykaiuttimella. Se on tehty Google Home -laitteelle.

Peli on englanninkielinen, koska älykaiuttimet eivät tue vielä suomen kieltä. Se hidastaa suomenkielisten palvelujen kehittymistä. Laitteiden vähyys näkyy tilastoissa. Finnpanelin viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan vain prosentti suomalaisista käyttää älykaiutinta.

Tilanne voi muuttua dramaattisesti lähitulevaisuudessa, jos markkinoille tulee suomen kieltä tukevia laitteita.

– Arvauksemme on, että äänikäyttöliittymistä tulee seuraava iso asia, Yle Betan päällikkö Anssi Komulainen sanoo.

Komulaisen tehtävä on yrittää ennustaa mediakulutuksen tulevaisuutta.

Älyliittymillä hän viittaa suoratoistopalvelujen jälkeiseen seuraavan sukupolven mediakokemukseen.

Mukana oikeat näyttelijät

Ylen The Dead Are Speaking -pelin teki kolme Aalto-yliopiston opiskelijaa. Tiimillä ei ollut minkäänlaista kokemusta älykaiutinpeleistä, ja esikuvat olivat vähissä. Britannian yleisradioyhtiö BBC oli tehnyt komediallisen science fiction -kokeilun nimeltä Inspection Chamber. Sen lisäksi Amazon Alexa -älykauttimessa oli pelejä lapsille. Aalto-yliopiston porukka löysi älykaiuttimesta vain yksinkertaisia tietovisailuja ja seikkailupelejä.

– Aika tyhjältä pöydältä lähdimme liikkeelle, yksi pelin toteuttajista, Rauli Valo, sanoo.

The Dead Are Speaking -pelissä pelaaja pääsee selvittämään Helsingin Tattarisuon ruumismysteeriä 1930-luvulla. Poikkeuksellisen pelistä tekee se, että äänessä ovat oikeat näyttelijät. Tähän asti peleissä on tiettävästi kuultu ainoastaan kaiuttimen omaa synteettistä ääntä.

Pelihahmolla ei ole etunimeä, ikää eikä sukupuolta. Eikä hänen ääntään koskaan kuulla.

– Periaatteessa se, mitä pelaaja puhuu älykaiuttimelle on sitä, mitä hahmo puhuu pelimaailmassa, Valo toteaa.

Oppia kuunnelmista

The Dead Are Speaking on Valon mukaan tiettävästi maailman laajin älykaiutinpeli. Mukana siinä on lähes 20 näyttelijää. Yksi peli kestää noin puolitoista tuntia. Äänellä pelaamisen muoto on niin uusi, että se herättää myös hämmennystä.

– Eräs pelitestaaja totesi, että on kummallista pelata, kun ei tiedä, mihin katsoisi, Valo sanoo.

Pelistä puuttuu kertoja. Hahmojen repliikeillä, tehosteilla ja äänimaailmoilla kuvataan paikkoja, joissa liikutaan. Samoja keinoja käytetään kuunnelmissa.

– Kuuntelimme paljon niitä, kun teimme tätä, Valo sanoo.

Älykaiutinpelejä on vielä vähän. Iso osa niistä on Valon mukaan yksittäisten harrastajien tekemiä “tekstiseikkailuja”.

– Toivoisin, että tarjolle tulisi lisää näyteltyjä pelejä, Valo sanoo.

Niiden kaupallistaminen on hänen mukaansa vaikeaa, sillä esimerkiksi Googlen älykaiutinohjelmat ovat ilmaisia. Ylen ruotsinkielinen palvelu Svenska Yle alkoi tarjota sisältöjään ääniohjattuihin älylaitteisiin jo reilu vuosi sitten. Ylen englanninkielisellä älykaiutinpelillä on tähän mennessä ollut muutamia satoja käynnistyksiä.