Liito-oravat estävät toistaiseksi puiden kaatamisen Raide-Jokerin tieltä Patterimäessä – projektijohtaja: "Todennäköisesti haemme poikkeuslupaa puiden kaatoon"

Puiden kaataminen Patterimäessä palaa jälleen ELY-keskuksen käsittelyyn.

Raide-Jokeri
Havainnekuva: Raide-Jokeri ylittää Kehä I:n Espoossa.
Havainnekuva: Raide-Jokeri ylittää Kehä I:n Espoossa. Ramboll Finland Oy

Raide-Jokeri ei edelleenkään saa kaataa puita Patterimäen alueelta Helsingin Pajamäestä. Hallinto-oikeus päätti, etteivät selvitykset liito-oravista olleet riittäviä puiden kaatamiseksi.

ELY-keskus päätti aiemmin, ettei poikkeuslupaa tarvittaisi, mutta Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry. ja Pajamäki-seura ry. valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden mielestä ELY-keskus ei ollut saanut riittäviä selvityksiä liito-oravan nykyisestä tilanteesta alueella. Sille toimitetut selvitykset perustuvat lähinnä sellaisiin asemakaavoihin ja suunnitelmiin, jotka on tehty ennen kuin liito-oravan esiintymisestä alueella oli vuonna 2018 saatu tieto.

Projektijohtaja: Valmistaudumme hakemaan poikkeuslupaa

Raide-Jokerin projektijohtajan Juha Saarikosken mukaan on hyvä, että asia nytkähti eteenpäin. Hän toivoo asian etenevän ELY-keskuksen kanssa seuraavien viikkojen aikana.

– Pääsemme nyt keskustelemaan itse asiasta, mutta on huonoa, ettei asiaan vielä saatu lopullista ratkaisua.

Saarikosken mukaan puiden kaadon odottelu ei ole vielä päässyt viivästyttämään hankkeen valmistumista, mutta jossain vaiheessa aikataulua ei enää saa kurottua kiinni.

– Todennäköisesti haemme poikkeuslupaa puiden kaatoon liito-oravan alueelta. Olimme valmistautuneet siihen alusta asti, mutta aiemmin ELY-keskus linjasi, ettei Raide-Jokerin alueella olisi liito-oravien levähdys- tai lisääntymispaikkaa.

Lue myös:

Luonnonsuojelijoiden valitukset voivat jopa hidastaa ilmastokriisin ratkaisua ja turmella luontoa

Lähes 10-metriset tammet saavat väistyä Raide-Jokerin tieltä – Katso videolta, miten puut nousevat juurineen maasta

_Juttua muokattu 14:00: Jutussa mainittiin aiemmin että hallinto-oikeus määräisi uudelleen arvioitavaksi tarvitaanko puiden kaatoon poikkeuslupa. Hallinto-oikeus otti kantaa ELY-keskuksen käyttämien selvityksien riittävyyteen.

Tarkennettu 19.2. 13:30, että selvityksessä todettiin aiemmin ettei alueella ollut liito-oravien levähdys- tai lisääntymispaikkaa._