Kärsitkö robofobiasta? Syynä ovat ihmisaivot, jotka tulkitsevat liian oikealta vaikuttavan robotin sairaaksi tai psykopaatiksi

Ihminen kohtaa tulevaisuudessa robotteja, virtuaalihahmoja ja tekoälyn luomuksia yhä useammin. Kokemus ei ole aina miellyttävä.

robotit
Dystopia, scifi
Jussi Mankkinen / Yle

Fritz Langin Metropoliksessa (1927) tiedemies luo kuvankauniin mutta häikäilemättömän koneihmisen, jota ryhdytään käyttämään disinformaation levittämiseen ja eripuran luomiseen. Philip K. Dickin teoksissa taas vilisee tappajahumanoidirobotteja ja replikantteja. Terminator-elokuvissa robotit hallitsevat maailmaa ja ihmiskunta on pääosin tuhottu.

Länsimaisen viihdeteollisuuden dystopioissa robotti on yleensä pahis, joka haluaa tuhota ihmiskunnan viimeistä ripettä myöten. Tai sitten robotti tahtoo varastaa ihmisen oman identiteetin ja muuttua painajaismaiseksi kaksoisolennoksi.

– Oikeastaan jo 1920-luvulta lähtien viihdeteollisuudessa on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan robotit ovat hullujen tiedemiesten, alkemistien tai pimahtaneiden kelloseppien luomuksia. Suurelle yleisölle lienee helpompaa sisäistää ajatus kapinoivista koneista kuin se, että robotit helpottaisivat arkista elämää. Ehkä sellainen olisi tarinana tylsä, Jussi Marttinen pohtii.

Marttisen toissa vuonna ilmestyneessä Palvelukseen halutaan robotti -kirjassa tarkasteltiin teknologista työttömyyttä sekä ihmisen ja robotin kanssakäymistä tulevaisuuden työmarkkinoilla. Uutuusteos Robofobia taas purkaa ja analysoi yleisiä robotteihin ja tekoälyyn liittyviä ennakkoluuloja ja pelkoja.

– Ryhdyin pohtimaan, miksi nimenomaan ihmistä matkivia teknologioita pelätään ja voisiko sieltä taustalta löytyä syvällisempiä psykologisia syitä, Marttinen kertoo Robofobia-kirjan lähtölaukauksesta.

Robotti Maria Metropolis -elokuvassa.
Koneihminen Maria Metropolis -elokuvassa.Ufa

Robotti vai viallinen ihminen

Fiktiossa robotit ovat usein tappajia, mutta todellisessa elämässä kukaan tuskin pelkää hauskoja Pepper-robotteja, joita on esillä esimerkiksi Helsingin Kalasataman terveysasemalla.

Miksi sitten robotteja pelätään? Yksi tällainen syy kantaa nimeä uncanny valley eli outo laakso. Termin lanseerasi vuonna 1970 japanilainen robottiasiantuntija Masahiro Mori. Hänen teoriansa mukaan robotin ihmismäisiin piirteisiin, joita ei ole vielä viety kovin pitkälle, suhtaudutaan aluksi myönteisesti.

Jussi Marttinen
Konetekniikan diplomi-insinööri ja kirjailija Jussi Marttinen. Ari Haimi

Mutta kun ihmismäisiä piirteitä tulee liikaa eivätkä ne ole tasapainossa keskenään, suhtautuminen robottiin muuttuu yllättäen torjuvaksi – pudotaan siis Morin lanseeraamaan outoon laaksoon. Ihmisaivot eivät enää kykene ymmärtämään robotin konseptia, mikä herättää vastenmielisyyttä ja torjuntaa.

– Koemme tällaiset robotit tai virtuaalihahmot ihmisinä, joissa on jotakin vialla. Pelätään, että kyseessä on sairaus tai että hahmosta välittyvä outous viittaa psykopatiaan. Itsesuojeluvaisto herää – nyt ollaan välittömässä vaarassa, Jussi Marttinen kertoo.

Peter Cushing Rogue One -elokuvassa.
Digitaalinen Peter Cushing Rogue One -elokuvassa.Walt Disney Pictures

Laaksosta noustaan jälleen, kun robotin piirteet ovat tasapainossa ja robotti muistuttaa lähestulkoon oikeaa ihmistä. Tällöin sitä kohtaan tunnetaan empatiaa.

Oudon laakson mekaniikkaa on tutkittu (siirryt toiseen palveluun) myös apinoilla. Niiden reaktiot ovat olleet digitaalisiin melkein-apinamaisiin kuviin samankaltaisia kuin ihmiselläkin. Outo laakso on siis osittain biologinen ilmiö.

Yllättävästi nuorentunut prinsessa Leia

Jussi Marttinen kertoo itse pudonneensa outoon laaksoon Tähtien sota -tieteissarjan uusien jaksojen parissa. Esimerkiksi Rogue One -elokuvaan (2016) oli luotu digitaalinen versio brittinäyttelijä Peter Cushingista, joka on ollut kuolleena vuodesta 1994. Samaan elokuvaan oli upotettu myös digimallinnos prinsessa Leia Organaa esittäneestä Carrie Fisheristä nuorena.

Hahmot herättivät runsaasti keskustelua. Jotkut pitivät niitä tarpeellisina elokuvan juonenkuljetuksen kannalta, joidenkin mielestä lopputulos oli lähinnä makaaberi ja mauton. Sosiaalisen median keskusteluissa nousi useasti esille oudon laakson käsite.

– Kun havaitsee hyvin realistisesti tehdyn animaatiohahmon oikeiden näyttelijöiden joukossa, tulee siitä hieman etova ja outo olo – näin kävi myös itselleni. Tällainen reaktio voi syntyä robottien ja tietokoneilla luotujen hahmojen lisäksi vaikkapa tietynlaisista käsiproteeseista. Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, koska se tulee nopeasti eikä se ole tietoinen, Jussi Marttinen kertoo.

Toisinaan näyttelijän preparointi digitaalisen tekniikan avulla voi Marttisen mielestä myös onnistua, kuten Martin Scorsesen Irishmanissa (2019).

– En kiinnittänyt elokuvan nuorennettuun Robert de Niroon mitään huomiota. Muistin vasta jälkikäteen, että kyseessä oli digitaalinen efekti.

Kammottava Billy-vauva

Viihdeteollisuus ryhtyi pohdiskelemaan oudon laakson käsitettä vakavasti jo 1980-luvun lopulla, jolloin digitaalinen animaatioteknologia otti isoja harppauksia eteenpäin ja siitä tuli osa valtavirtatuotantoja. Teknologia ei kuitenkaan vielä taipunut luontevan näköisiin hahmoihin ja oli muutenkin kaukana täydellisestä.

Kehityksen merkkipaaluihin kuuluu Pixarin Tin Toy -lyhytanimaatio (1988), joka palkittiin Oscarilla. Tin Toyn toteutusta ihasteltiin ja sitä pidettiin uuden aikakauden airuena, mutta samalla se herätti runsaasti inhonväristyksiä.

Animaatiossa pelehtivä Billy-vauva koettiin häiritsevänä ja irvokkaana mutanttina, joka imitoi oikeaa ihmistä pelottavalla tavalla. Suunnitteilla ollut jatko-osa heitettiin mäkeen, ja Pixar ryhtyi luomaan hahmoja, joiden ihmiskuvaus ei tavoitellut todellisuutta.

Tin Toy -elokuva
Pixarin Tin Toy -lyhytanimaatio sai ihmiset voimaan pahoin, vaikka se saikin Oscarin. Pixar

Cats -elokuvan ihmiskissatkin ällöttivät

Täydellistä realismia tavoittelevien digitaalisten hahmojen kanssa painitaan edelleen samojen ongelmien parissa. Diginäyttelijöiden silmät – joiden luonnollisia heijastumia on vaikea toteuttaa – saattavat näyttää kuolleilta, ja kokonaisvaikutelma voi olla tyhjän kuoren kaltainen.

– Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Ei riitä, että ihmistä kuvaava hahmo on uskottavan näköinen, vaan myös eleiden ja mikroliikkeiden pitää olla kohdallaan. Jos esimerkiksi hahmon silmien räpyttelytiheyttä muutetaan, tulee siitä katsojalle outo olo. Tämän takia tuntuu epätodennäköiseltä, että lähitulevaisuudessa oikeita näyttelijöitä korvattaisiin kokonaan digitaalisilla, Jussi Marttinen toteaa.

Outo laakso -kokemus saattaa vaikuttaa siihenkin, että koko elokuva tuntuu huonolta tai herättää vastenmielisyyttä, vaikkei siihen olisi mitään syytä. Esimerkiksi kokonaan animoidun, realismia tavoitelleen Beowulf-elokuvan (2007) heikohkoa menestystä on selitetty outo laakso -ilmiöllä.

Outo laakso voi olla myös syy siihen, miksi äskettäin julkaistu Cats -elokuva on herättänyt monissa ihmisissä inhonsekaisia reaktioita. Näyttelijöille tietokoneella rakennetut turkit ja muut kissamaiset piirteet näyttävät kylläkin aidoilta, mutta kokonaisvaikutelma on kummallinen ja ristiriitainen.

Alkuperäisessä Cats-musikaalissa sivuosassa ollut Victoria (Francesca Hayward) on elokuvaversion päähenkilö.
Alkuperäisessä Cats-musikaalissa sivuosassa ollut Victoria (Francesca Hayward) on elokuvaversion päähenkilö.Universal Pictures

Humanoidirobotti Sophia: älykäs vai ei?

Viime vuosina julkisuuteen on pyrähtänyt useita humanoidirobotteja, joista tunnetuin on Hanson Robotics -yhtiön Sophia. Naispuolinen robotti on esiintynyt lukuisissa keskusteluohjelmissa ja tapahtumissa, joissa on ihmetelty sen nokkeluutta ja tilannetajua. Saudi-Arabia on antanut Sophialle jopa maansa kansalaisuuden.

Teknologialtaan Sophia edustaa kuitenkin pitkälti 1960-luvun tasoa, ja esimerkiksi bisnesilmiöitä tarkastelevassa Quartz-julkaisussa sitä on mollattu (siirryt toiseen palveluun) pelkäksi chatbotiksi, jolla on kasvot. Sophia poimii keskusteluista avainsanoja ja heijastaa niitä takaisin, mikä antaa vaikutelman älykkyydestä ja omasta tietoisuudesta.

Humanoidirobotti Sophia
Humanoidirobotti Sophia. Pavlo Gonchar / AOP

Mielenkiintoisen kaunispiirteisestä Sophiasta tekee se, että sen ulkonäössä on tarkoituksellisesti vältetty oudon laakson kompastuskiviä.

– Sophialla ei ole hiuksia, ja sen takaraivo paljastaa kallon sisällä olevia liikkuvia komponentteja. Tämä korostaa sitä, että kyseessä on kone. Näin vältetään alitajuiset mielleyhtymät ihmiseen, joka käyttäytyy vähän erikoisesti, Jussi Marttinen sanoo.

Humanoidirobotteja valmistetaan etenkin Japanissa, jossa robottipelkoa ei juuri esiinny. Japanilaiseen uskontofilosofiaan kuuluu ajattelumalli, jonka mukaan henkiä on kaikkialla. Myös robotissa voi asua henki.

– Toisin kuin Japanissa, juutalais-kristillisessä kulttuurissa ihminen on kaiken yläpuolella ja uniikki. Täytyy tosin huomata, että kun tutkitaan DNA:sta lähtöisin olevia psykologisia reaktioita, oudon laakson kokemukset ovat japanilaisilla samanlaisia kuin meillä länsimaisillakin ihmisillä, Jussi Marttinen kertoo.

Robotti, Hiroshi Ishiguro
Japanilaisen professori Hiroshi Ishiguron luoma humanoidirobotti. Mallina on ollut Ishiguro itse. Jussi Mankkinen / Yle

Sophian kaltaiset, entistä eläväisemmät humanoidirobotit tuskin valtaavat lähivuosina Maapalloa tai punovat juonia ihmiskunnan pään menoksi. Kipupisteenä on tekoälyn ja robotiikan onnistunut harmonia. Tällä hetkellä rakennetaan entistä sopeutumiskykyisempiä ja autonomisempia robotteja, mutta esimerkiksi semanttista ymmärrystä tekoälylle ei saada vielä aikoihin.

– Konenäön ja sulavan liikkumisen avulla robotti saa syvällisemmän käsityksen ympäristöstään. Juuri tätä tutkitaan ja kehitetään tällä hetkellä eniten, Jussi Marttinen summaa.

Lähitulevaisuudessa törmäämme yhä useammin humanoidirobotteihin ja realistisiin virtuaalihahmoihin. Silloin itse kukin saattaa pudota oudon laakson tuntemattomiin onkaloihin.

Mitä ajattelet roboteista? Keskustelu on auki perjantaihin kello 23.00:een.

Tarkennettu tekstiä klo 20.2. klo 19:45: Muutettu lause "Samaan elokuvaan oli upotettu myös vuosikymmeniä nuorennettu digimallinnos prinsessa Leia Organaa esittäneestä Carrie Fisheristä" lauseeksi "Samaan elokuvaan oli upotettu myös digimallinnos prinsessa Leia Organaa esittäneestä Carrie Fisheristä nuorena".