Korona on sulkenut Kiinassa kaksi suomalaisen SuperParkin aktiviteettipuistoa – muualla Aasiassa kävijät ovat vähentyneet

Jos korona leviäisi muualle Aasiaan ja tilanne pitkittyisi kuukausitolkulla, voisivat taloudelliset vaikutukset olla isoja.

koronavirus
Singaporessa sijaitseva SuperPark-aktiviteettipuisto.
Myös SuperParkin Singaporen puistossa kävijämäärät ovat vähentyneet koronavirusuhan takia. Arkistokuva.SuperPark Oy

Koronaviruksen vuoksi Kiinassa on suljettu kaksi sotkamolaisen SuperParkin aktiviteettipuistoa. Puistot suljettiin muutama viikko sitten ja ne ovat suljettuina ainakin helmikuun loppuun.

SuperParkin toimitusjohtaja Juha Tanskanen mukaan HongKongin, Singaporen, Kuala Lumpurin ja Bangkokin puistoissa kävijämäärät ovat vähentyneet koronaviruksen uhkan alla.

Tanskasen mukaan toinen Kiinassa olevista puistoista toimii heidän lisenssillään. Lisenssillä toimiva firma tekee Superpark-brändin alla liiketoimintaa, mutta se ei ole suomalaisen emoyhtiön omituksesssa. Lisenssiyritys maksaa lisenssimaksuja emoyhtiölle.

– Taloudellisesti Kiinan tilanne ei ole paha.

Muualla Aasiassa sijaitsevat Superparkit toimivat siten, että emoyhtiöllä on niistä omistuksessaan enemmistöosuus. Jos Korona leviäisi muualle Aasiaan ja tilanne pitkittyisi kuukausitolkulla voisivat vaikutukset olla isoja.

– Vaikutukset voisivat olla jopa dramaattisia näihin yhtiöihin, koska ne ovat suoraan emoyhtiön omistuksessa, summaa Tanskanen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan