Vasikoiden rajusta ripulitaudista vähän havaintoja Kainuussa – Se ei kuitenkaan takaa, ettei tauti leviäisi

Tauti voi tarttua vasikasta ihmiseen, ihmisestä vasikkaan ja ihmisestä toiseen ulosteiden välityksellä.

tartuntataudit
Vasikat navetassa.
Karjatiloilla kannattaa tiedostaa tilanne, Kainuun soten kunnaneläinlääkäri kehottaa. Kuvituskuva.Timo Sihvonen / Yle

Alkueläimen aiheuttama vakava ripulitauti on yleistynyt voimakkaasti Suomessa vasikoilla ja ihmisillä. Vasikoiden kryptosporidioosi oli aiemmin Suomessa harvinainen, mutta viime vuosina tapaukset ovat moninkertaistuneet.

Kainuun soten kunnaneläinlääkäri Reetta Lehtisen mukaan Kainuussa todettuja tapauksia on vähän, jos laisinkaan. Se ei kuitenkaan takaa sitä, ettei tauti leviäisi, sillä kaikista oireilevista vasikoista ei ole välttämättä otettu näytteitä.

– Karjatiloilla kannattaa tiedostaa tilanne. Jos vasikoilla on tartuntaan viittaavaa oireilua, ulosteet kannattaa lähettää heti tutkittavaksi. Eläimet kuitenkin liikkuvat ja etenkin vasikat, joita tuodaan kasvattamoihin, Lehtinen sanoo.

Tauti voi tarttua vasikasta ihmiseen, ihmisestä vasikkaan ja ihmisestä toiseen ulosteiden välityksellä. Lehtisen mukaan taudilta voi suojautua hyvällä käsihygienialla sekä välttämättä saamasta roiskeita kasvoille tai suuhun.

– Tiloilla, missä tartunta on todettu, voidaan käyttää maskia suun edessä.

Tartuntatautirekisterin (siirryt toiseen palveluun) mukaan kryptosporidioosi-tartunta on todettu Kainuussa vuosien 2017–2020 aikana yhteensä kahdeksalla ihmisellä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!