Tutkijoita äimistyttäneet ankeriasnaaraat valmistelevat jo toista jymypommia – nyt valmistaudutaan kiidättämään maitia Suomeen

Akvaariotalo Maretariumin ankerias kohautti maailmaa syksyllä, kun se laski mätimunansa altaaseen Kotkassa.

kalat
Ankeriaan pullistunut silmä. Ankerias Kotkan Maretarium altaassa Kotkassa.
Ensimmäinen ankeriasnaaras tuli sukukypsäksi Maretariumissa viime syksynä. Arkistokuva mätinsä laskeneesta ankeriaasta.Teemu Lakka / Maretarium

Akvaariotalo Maretariumin ankeriasaltaan äärellä pidätetään jälleen hengitystä Kotkassa.

Kymmenkunta Maretariumin ankeriasnaarasta osoittaa parhaillaan sukukypsyyden merkkejä. 40-vuotiaiden ankeriaiden silmät ovat suurentuneet, mikä on ensimmäinen merkki kutuvalmiudesta. Silmät ovat olleet suurentuneet jo viime syksystä saakka.

Viime syyskuussa yksi Maretariumin ankeriasnaaraista tuotti harvinaista ankeriaanmätiä. Se oli ensimmäinen ilman hormonihoitoja mätiä tuottanut yksilö Euroopassa.

Mäti jäi maidin puutteessa kuitenkin hedelmöittämättä, eikä poikasia saatu. Nyt siihen on varauduttu.

Koiraskalat valmiina

Maretariumin mädin lasku oli valtava uutinen esimerkiksi Hollannin tutkijapiireissä. Hollannissa ja Tanskassa onkin nyt varauduttu tuomaan Suomeen ankeriaskoiraan maitia, jos Maretariumin naaraat laskevat mädin.

– Viime syksynä poikasia ei tullut, koska meillä ei ollut koiraskalaa, jolta olisi saatu maitia. Tällä hetkellä poikakaloja on odottamassa Hollannissa ja Tanskassa. Maitia saadaan heti, jos mätiä tänä vuonna taas tulee, Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkonen sanoo.

Akvaariotalon ensimmäisen ankeriasnaaraan sukukypsyyttä ei aluksi pidetty mahdollisena, sillä vastaavaa ei ole tapahtunut akvaario-olosuhteissa koskaan aiemmin.

Luonnossa kaikki Euroopan ja Pohjois-Afrikan ankeriaat uivat Keski-Atlantilla sijaitsevalle Sargassomerelle kutemaan. Suomen ankeriaille kertyy kutumatkaa noin 6000 kilometriä. Viljelyolosuhteissa ankeriaiden mädin lasku saadaan tavallisesti aikaan hormonihoidoilla.

Syytä tutkitaan

Akvaario-oloissa tapahtuneen ankeriaiden sukukypsyyden ja mädin laskun syy on yhä arvoitus.

Ankeriaan lisääntymistä tutkitaan paljon sekä Euroopassa että Japanissa. Maretariumin ankeriasnaaraan viime vuonna laskema mäti on parhaillaan Hollannissa tutkittavana.

Viime lokakuun lopussa akvaariotalossa vieraili tutkijoita Hollannista ja Luonnonvarakeskuksesta. Samat tutkijat ovat tulossa Maretariumiin jälleen huhtikuussa.

– He ottavat verinäytteitä ja määrittelevät ankeriaiden hormonipituisuutta, Saukkonen kertoo.

Lue lisää: Tutkijat matkustivat mätinsä altaaseen laskeneen ihmeankeriaan perässä Suomeen: ''Hollannissa tämä on ollut valtava uutinen''

Saukkosen mukaan yksi syy ankeriaiden sukukypsyydelle saattaa olla se, että niiden kanssa samassa altaassa majailee lahnoja, joiden erittämiä kutuhormoneja saattaa olla vedessä.

– Viime keväänä myös nahkiaiset ja ahvenet kutivat altaassa. Saattaa olla, että se on merkittävä tekijä ankeriaille. Tämä on kuitenkin vielä arvoitus. Varmasti tämän vuoden aikana saadaan paljon lisää tietoa.

Poikaset olisivat sensaatio

Saukkosen mukaan olisi uusi sensaatio, jos ankeriaan mätiä saataisiin hedelmöitettyä ja syntyisi poikasia.

– Suomessa ei ehkä ihan ymmärretä, kuinka tärkeä talouskala ankerias on. Esimerkiksi Hollannissa se on ehdottomasti tärkein kalalaji. Kaikki uusi tieto voi olla myös taloudellisesti hyvin arvokasta, Saukkonen sanoo.

Maretariumin suurisilmäiset ankeriaat ovat Saukkosen mukaan tällä hetkellä vielä alkuvaiheessa aiemmin mätinsä laskeneeseen ankeriasnaaraaseen verrattuna. Viime syksynä kuteneen ankeriaan pää litistyi, pyrstö surkastui ja keskiosa turposi.

– Muodonmuutos oli aika huikea juuri ennen mädin kypsymistä. Silloin ankeriaan kaikki energia menee mätiin.

Mädinlaskun jälkeen ankerias kuolee.