Poliisi pyytää edelleen vihjeitä Vesannolla syksyllä kadonneesta helsinkiläisnaisesta – epäily henkirikoksesta vahvistunut

Naisen seurassa katoamisen aikoihin ollut mies on vangittuna epäiltynä taposta.

kadonnut henkilö
Kadonneen helsinkiläisnaisen kuva.
35-vuotias helsinkiläisnainen on ollut kateissa syyskuun alusta lähtien.Poliisi

Pohjois-Savossa Vesannolla viime syksynä kadonneen helsinkiläisnaisen henkirikostutkinta on edennyt, kertoo Itä-Suomen poliisi. Poliisi on päässyt jatkamaan naisen etsintää maastosta varhaisen kevään vuoksi.

Esitutkinnassa ilmi tulleet seikat ovat vahvistaneet poliisin epäilystä siitä, että nainen on joutunut rikoksen kohteeksi. Poliisi on kuulustellut tai puhuttanut runsaasti todistajia.

Naisen seurassa katoamisen aikoihin ollut eteläsuomalainen keski-ikäinen mies on vangittuna epäiltynä taposta. Itä-Suomen poliisin mukaan pariskunnalla on ollut "jonkinnäköinen seurustelusuhde". Mies väittää kivenkovaan uskovansa, että nainen on edelleen elossa.

– Mitkään seikat poliisin taholta eivät tue sitä, kertoo rikosylikomisario Mikko Lyytinen STT:lle.

Poliisin mukaan pariskunta oli liikkunut yhdessä kiinteästi kesän ajan Vesannon, Tervon ja Konneveden seuduilla, ja he olivat leiriytyneet useissa paikoissa muun muun muassa metsäpalstoilla ja vesistöjen läheisyydessä.

Naisella oli havaittu ennen katoamistaan muun muassa kasvoissa vammoja, jotka ovat poliisin mukaan mahdollisesti syntyneet pahoinpitelyn seurauksena. Naisesta tehtiin viimeisin havainto 31. elokuuta 2019 iltapäivällä Neiturin kanavalla Konnevedellä.

Poliisi pyytää yleisöltä lisähavaintoja varsinkin 31. elokuuta 2019 ja 1. syyskuuta 2019 väliseltä ajalta naisen ja miehen liikkeistä sekä naisen kasvovammoista. Pariskunta liikkui mustalla Audi-merkkisellä henkilöautolla.

Musta Audi-henkilöauto.
Kadonnut nainen ja hänen tapostaan epäilty mies ovat liikkuneet mustalla Audi-merkkisellä henkilöautolla.Poliisi

Vihjeet voi toimittaa sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai soittamalla puhelinnumeroon 0295 415 232.

Korjaus 19.2. 2020 kello 17.40. Neiturin kanavan sijainti muutettu Vesannon sijasta Konnevedeksi.

Lue myös:

Helsinkiläisnainen katosi syksyllä Vesannolla – poliisi etsii yhä, eteläsuomalainen mies vangittu taposta epäiltynä