Marin ja Merkel keskustelivat noin tunnin – Marinin mukaan EU:n on aika tehdä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa

EU:n budjetti ja Saksan EU-puheenjohtajuus asialistalla, kun Suomen pääministeri tapasi Saksan liittokanslerin.

Sanna Marin
Sanna Marin ja Angela Merkel miesten pitelemien sateenvarjojen alla.
Marin ja Merkel tapasivat sateisessa Berliinissä.Hayoung Jeon / EPA

Pääministeri Sanna Marin on tavannut Saksan liittokanslerin Angela Merkelin Berliinissä.

Merkel ja Marin keskustelivat noin tunnin ajan. Kaksikon keskusteluissa käsiteltiin EU:n vuosien 2021–27 budjettia ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa. Myös Saksan heinäkuussa alkava EU-puheenjohtajuuskausi nousi esille. Suomi oli EU:n puheenjohtajana viime vuoden jälkipuoliskon.

– Olemme keskustelleet EU:n rahoituskehyksestä. Tavoittelemme maltillista kokonaistasoa. Ilmastopolitiikan kunnianhimon tason nostaminen on EU:n tärkeimpiä tehtäviä, Marin sanoi kahdenkeskisen keskustelun jälkeen.

Merkel arvioi, että EU:n budjetista on luvassa vaikeat neuvottelut. Hänen toiveenaan on saada monivuotinen rahoituskehys pakettiin ennen kesää.

EU-johtajat kokoontuvat huomenna Brysseliin ylimääräiseen huippukokoukseen neuvottelemaan EU:n monivuotisesta budjetista.

Sanna Marin ja Angela Merkel kättelevät hymyillen.
Pääministeri Sanna Marinin ja liittokansleri Angela Merkelin tapaaminen alkoi kättelyllä.Alexander Becher / EPA

Merkel ei aio puuttua seuraajansa valintaan

Tiedotustilaisuudessa nousi odotetusti esille myös Saksan sisäpoliittinen tilanne. Merkelin seuraajaksi aiottu Annegret Kramp-Karrenbauer ilmoitti viime viikolla, ettei olekaan käytettävissä seuraavaksi liittokansleriksi, eikä aio jatkaa CDU-puolueen puheenjohtajana.

Tämä käynnisti uudelleen kiivaan spekuloinnin Merkelin seuraajasta.

Merkel sanoi, ettei aio puuttua seuraajansa valintaan.

– Minua ei huoleta, että Saksan sisäpoliittinen tilanne vaikuttaisi EU-puheenjohtajuuden hoitamiseen, Marin kommentoi lyhyesti.

Yhteistyöstä oikeistopopulistien ja äärioikeistopuolueiden kanssa Merkel sanoi, ettei CDU ja nykyinen hallituskoalitio halua tehdä yhteistyötä AfD:n kanssa. Merkel ei halunnut kommentoida sitä, onko tällainen yhteistyö muissa EU-maissa riski demokratialle.

Merkel ja Marin istuivat kansallislaulujen ajan

Angela Merkel otti Sanna Marinin vastaan liittokanslerin virka-asunnon edustalla kello 13 Suomen aikaa sateisessa säässä.

Kunniakomppanian tarkastamisen jälkeen Merkel ja Marin istuivat paikalle tuoduilla tuoleilla kansallislaulujen esittämisen ajan.

Käytäntö on vakiintunut sen jälkeen, kun Merkel vapisi näkyvästi tavatessaan Suomen edellisen pääministerin Antti Rinteen viime heinäkuussa.

Ympäristöväki vetoaa Suomen pääministeriin

Pääministeri Marinin vierailu Saksassa on aktivoinut myös ilmastoaktivisteja, uutisoi muun muassa saksalainen Focus-lehti (siirryt toiseen palveluun). Marinin Berliinin-vierailu houkutteli paikalle muutamia mielenosoittajia.

Mielenilmauksen syynä on se, että Suomen valtion osin omistama energiayhtiö Fortum on hankkimassa omistukseensa saksalaisen energiayhtiön Uniperin, joka rakennuttaa uutta hiilivoimalaa Saksan Dattelniin.

Saksalainen ympäristöaktivisti Luisa Neubauer julkaisi tänään keskiviikkona suoraan Marinille osoitetun viestin Twitterissä.

Lisää aiheesta:

Pääministeri Marin tapaa Saksan Merkelin kiinnostavalla hetkellä

Kirjeenvaihtajalta: Euroopan vaikutusvaltaisin työ on katkolla – ensimmäinen ilmoittautui Saksan valtapuolueen johtajakisaan mutta lähinnä urataktisista syistä