Analyysi: Miksi poliisia tarvitaan selvittämään ulkoministerin tekoja?

Myös Haaviston oikeusturvan kannalta on selvitettävä, noudattiko tämä lakia, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Maria Stenroos. 

Perustuslakivaliokunta
Ulkoministeri Pekka Haavisto.
Ulkoministeri Pekka Haavisto eduskunnan istuntosalissa sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta oli päättänyt yksimielisesti antaa poliisin tutkittavaksi Haaviston toimet virkamiehen siirrossa muihin tehtäviin al-Holin leiriin liittyvien erimielisyyksien vuoksi.Jussi Nukari / Lehtikuva

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on toiminut omasta mielestään niin kuin pitää. Hän on pyrkinyt auttamaan suomalaislapsia pois al-Holin vankileiriltä. Tätä työtä varten hän on pannut ulkoministeriön virkamiehet töihin.

Joulukuussa oma puolue tuki voimakkaasti Haavistoa tämän toimissa al-Holin lasten auttamiseksi. Ryhmän puheenjohtaja Emma Kari kertoi puolueen olevan Haavistosta ylpeä.

Rapatessa on kuitenkin roiskunut. Perustuslakivaliokunta päätyi tänään siihen, että Haaviston tekojen tutkimista jatkaa tästä eteenpäin poliisi.

Valiokunta on kuullut Haavistoa sekä päätöksenteon ongelmat julkisuuteen nostanutta konsulipäällikkö Pasi Tuomista. Kuultavana on ollut myös rikos- ja hallinto-oikeuden asiantuntijoita.

"Epäilyksen siemen" vie Haaviston kuulusteluun

Parissa kuukaudessa kansanedustajista koostuvalle valiokunnalle ei selvinnyt, miksi Haavisto toimi niin kuin toimi, kun hän yritti siirtää konsulipäällikön sivuun tehtävästään. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoo, että valiokunnalle jäi epäilyksen siemen, että Haavisto yritti päästä eri mieltä olleesta virkamiehestä eroon.

Lain mukaan ministerin kanssa eri mieltä oleminen ei kelpaa perusteluksi siirtää virkamies toisiin tehtäviin.

Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ole se, joka päättää, onko lakia rikottu vai ei. Tämän tutkiminen on valtakunnansyyttäjän tehtävä. Syyttäjän ratkaisun kuultuaan asian ratkaisee ensin eduskunta ja lopulta tarvittaessa oikeus. Kun kyseessä on ministeri, asia voi päätyä valtakunnanoikeuteen. Toistaiseksi asiaa vasta tutkitaan.

Ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies Pasi Tuominen on julkisesti noussut ministeriä vastaan ja väittänyt tämän rikkoneen lakia. Tällainen ulostulo ulkoministeriöstä on äärimmäisen harvinainen.

Haavisto otti ensin konsulipäälliköltä pois al-Holia koskevat tehtävät ja palkkasi tätä varten erityisedustajan. Näin al-Hol-työhön saatiin vauhtia.

Sen jälkeen ministeri yritti siirtää Tuomisen kokonaan sivuun. Tästä on perustuslakivaliokunnan mukaan olemassa valmisteltu määräys ulkoministeriön virkamiesjohdolle.

Julkisuuden kautta on ollut vaikea saada selvää, mitä ulkoministeriössä on tapahtunut.

Ulkoministerin oma kertomus on muuttunut matkan varrella. Sivuutettu konsulipäällikkö Tuominen on kertonut oman tulkintansa julki. Asiakirjat, joista voisi todeta, miten tapahtumat todella menivät, ovat salaisia. Nyt, kun asiaa tutkitaan, kukaan asianosaisista ei voi sanoa julkisuuteen mitään.

Haavisto on toistaiseksi syytön, mutta epäiltynä

Ulkoministeri Pekka Haavisto on kertonut aiemmin, että hän on useissa vaiheissa prosessia varmistanut toimiensa olevan lainmukaisia. Se ei kuitenkaan ole tiedossa, mistä hän on hankkinut varmuuden. Toistaiseksi tämä ei ole vakuuttanut myöskään perustuslakivaliokuntaa: kun asia siirretään esitutkintaan, siinä on syytä epäille rikosta.

Perustuslakivaliokunta on Suomessa paikka, jossa tutkitaan, ovatko asiat Suomen lainsäädännön tärkeimpien periaatteiden mukaisia. Muistutuksen valiokuntaan tekivät opposition kymmenen kansanedustajaa, joista osa on perustuslakivaliokunnan jäseniä.

Siitä huolimatta että valiokunnassa ratkaisua tekemässä on sekä hallitus- että oppositiopuolueiden edustajia, ratkaisu oli yksimielinen. Asia ei siis ole politisoitunut, vaikka ratkaisun tekijät ovat poliitikkoja.

Kaikkien osapuolten kannalta on tärkeää, että asia tutkitaan perinpohjin, sillä silloin kenenkään ympärille ei jää turhia epäilyjä. Se on olennaista myös ministeri Haaviston kannalta, jonka poliittinen ura voi jatkua tai kärsiä kolhuja al-Hol-kiistan takia.

On myös tärkeä muistaa, että ennen kuin asia on selvitetty loppuun asti, kukaan ei ole syyllinen.

Aiheesta voi keskustella huomiseen klo 23:een.

Lisää aiheesta:

Pääministeri Marin: Haavisto saa jatkaa ulkoministerinä esitutkinnan aikana – "Nähdäkseni sille ei ole estettä"

Al-Hol-vyyhti: Haavisto ja Tuominen antoivat perustuslakivaliokunnalle ristiriitaiset lausunnot – Tällainen on salassa pidetty Korpi-ryhmä

Näin kiista al-Holin suomalaisista on edennyt – Tämän kaiken tiedämme kohun vaiheista