Poliisi muistuttaa, ettei somessa saa syyttää ketään rikoksesta – Ylöjärvellä sivulliset kivittivät syyttömän autoa

Poliisi muistuttaa, että esimerkiksi kuvia jakava voi syyllistyä rikokseen.

lainvalvonta
Poliisiauto
Arkistokuva. Philip Stenkula / Yle

Tämän viikon tiistaina nuorisojoukko päätti kivittää punaista pakettiautoa ja sillä liikkeellä olevia ihmisiä Ylöjärvellä. Ihmisille tai autoille ei käynyt kuinkaan, mutta poliisi huolestui.

Taustalla on helmikuinen ilmoitus poliisille. Kuun alussa poliisille ilmoitettiin, että Ylöjärvellä olisi joku houkutellut alaikäistä punaisen pakettiauton kyytiin. Poliisi tutki tapausta ja sai selville, ettei rikoksen tunnusmerkistö täyty, eli tutkintaa ei tarvitse jatkaa.

Somessa kuohunta jatkui. Ihmiset jakoivat eri pakettiautojen rekisterinumeroita ja kuvia. Tilanne kärjistyi tiistaina.

Vastaavissa tilanteissa on poliisin mukaan aiemmin nimetty epäiltyjä tekijöitä ja heitä on uhkailtu. Poliisi harvoin tarttuu somekuohuntaan julkisella tiedotteella, mutta nyt näin tapahtui.

– Muistutamme, että poliisi ei missään muodossa hyväksy tällaista toimintaa ja sellaiseen ryhtyvät voivat syyllistyä rikokseen. Kansalaisten tehtäviin ei kuulu selvittää, onko joku syyllistynyt johonkin rikokseen vai ei.

Poliisin mukaan kansalaisille kuuluu vielä vähemmän oikeuden ottaminen omiin käsiin. Jos on epäily rikoksesta, siitä tulee kertoa poliisille.

– Kirjoittaessasi tai jakaessasi kuvia epäilyistäsi voit syyllistyä esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen, poliisi muistuttaa.