1. yle.fi
  2. Uutiset

Stockmannin toimitusjohtaja yllättyi yrityksen nimissä myydyistä syöpävakuutuksista – tavaratalo käy nyt läpi kaikki yhteistyökumppaninsa

Osa Stockmannin kanta-asiakkaista on kokenut myyntipuhelut loukkaaviksi ja pelottaviksi.

Stockmann
Kansainvälinen vakuutusyhtiö myy "syöpävakuutuksia" Stockmannin nimissä.
Kansainvälinen vakuutusyhtiö myy "syöpävakuutuksia" Stockmannin nimissä.Chubb ja Stockmann

Kyseessä on kansainvälisen vakuutusyhtiön Chubbin tuote nimeltään Stockmann Turva. Vakuutus lupaa asiakkaalle 20 000 euron kertakorvauksen, jos tämä sairastuu syöpään.

Svenska Ylen haastattelema Stockmannin kanta-asiakas kertoo puhelinmyyjän suositelleen vakuutusta, koska sen turvin voisi esimerkiksi rahoittaa yksityisiä syöpähoitoihin.

Myyjän mukaan yksityinen syöpähoito olisi laadukkaampaa ja sinne pääsisi nopeammin kuin julkisen puolen hoitoihin.

– Tällaiset myyntipuheet ovat hyvin hataralla pohjalla, Suomen syöpäjärjestöjen pääsihteeri Sakari Karjalainen kommentoi.

Stockmannin keski-ikäinen, syövän jo sairastanut kanta-asiakas ei meinannut saada puhelinmyyjältä suunvuoroa. Henkilö esiintyy nimettömänä, koska jutusta ilmenee tietoja hänen terveyshistoriastaan.

– Odotin vain koko ajan pääseväni sanomaan myyjälle, että julkisen puolen hoito oli ainakin omalla kohdallani erittäin hyvää.

Toinen Svenska Ylen haastattelemista Stockmannin kanta-asiakkaista kertoo pelästyneensä puhelun sisältöä.

Toimitusjohtaja: Käymme läpi kaikki yhteistyökumppanimme

Stockmannin johto on ollut täysin tietämätön yhtiön nimissä myydyistä syöpävakuutuksista.

Esimerkiksi toimitusjohtaja Jari Latvanen ei ollut edes kuullut Chubb-vakuutusyhtiön nimeä ennen Svenska Ylen yhteydenottoa.

– Markkinointiosastomme huolehtii yhteydenpidosta yhteistyökumppaneidemme kanssa, mutta toki myös minun pitäisi olla näistä asioista perillä. Minun täytyy nyt käydä läpi sekä kaikki yhteistyökumppanimme että heidän kanssaan tehdyt sopimukset.

Hän aikoo myös tehdä lopun epäasiallisista myyntipuheluista.

– Emme missään tapauksessa halua tuottaa asiakkaillemme epämukavia tilanteita ja pelottaa heitä pois. Se ei ole meidän toimintatapamme nyt eikä tulevaisuudessa.

Juttu on käännös kahdesta Svenska Ylen artikkelista:

Stockmann-cancerförsäkring säljs per telefon – erbjöds stamkund som redan haft cancer: "Jag är inte förvånad över någonting längre"

Stockmanns vd: "Jag kände inte till att vi marknadsför en cancerförsäkring - nu går vi igenom alla samarbetspartners"

Lue seuraavaksi