Isot hiihtotapahtumat perutaan, mutta Kempeleessä lumen puutteen ei annettu estää – pieni hiihtotapahtuma aiotaan järjestää aina, oli lunta tai ei

Lunta ei reitin varrella juuri ole, mutta latureitille on kuljetettu eri puolilta kuntaa noin sata kuormaa lumilohkareita.

Talvisää
Köykkyrin liikuntakeskus Kempeleessä
Lunta ei Oulun korkeudella kovin paljoa ole, mutta sitä on saatu kaavittua hiihtoladuille tarpeeksi, kun on haettu ympäri Kempelettä.Timo Nykyri / Yle

Jossain lumen puutteen takia perutaan hiihtokisat, mutta ei Kempeleessä. Isot hiihtotapahtumat Finlandia-hiihto ja Tervahiihto on peruttu, mutta 35. Pertin hiihdot aiotaan järjestää, vaikka lunta ei Oulun naapurissa Kempeleessäkään juuri ole.

Noin 30 kilometrin latureitille on kaavittu eri puolilta kuntaa kasaan noin sata kuormaa välillä sulaneita ja välillä jäätyneitä lumilohkareita. Apuna lapioiden varressa huhkii parikymmentä talkoolaista.

Vähälumista latupohjaa helmikuussa 2020 Köykkyrin hiihtokeskuksessa Kempeleessä.
Tuontilunta odottamass atasoitusta Köykkyrin hiihtoladuilla.
Köykkyrin maastoon kerätty lunta koulujen pihoilta, urheilukentiltä ja jäähallilta. Voit vertailla miltä lumetettu ja lumeton reitti näyttävät liikuttamalla keskellä olevaa viivaa. Kuvat: Risto Degerman / Yle

Mutta jännitettävää järjestelyissä on silti riittänyt.

– Viimeisen viikon aikana olen herännyt kolmen-neljän aikaan yöllä ja ruvennut miettimään, että saapa nähdä! Onneksi tämä ihan viime päivien pakkanen on pelastanut tilannetta, sanoo kilpailujen johtaja Veikko Isokangas.

Latukone tasoittaa lumivallia Köykkyrin hiihtokeskuksessa Kempeleessä.
Latujen varressa isot jäiset lumilohkareet murskataan ja levitetään latupohjille latukoneen voimin.Risto Degerman / Yle

Seitsenkertaisen paralympiakultamitalihiihtäjän Pertti Sa**nkilammen** nimikkohiihtojen järjestelyistä vastaa Kempeleen maratonklubi. Sen puheenjohtajan Juha Liljamon mukaan mukana olleiden talkoolaisten keski-ikä on 64 vuotta.

Näytön paikka

Yksi talkoolaisista on Reijo Rissanen, joka ilmaantuu paikalle muiden maratonklubilaisten kanssa aina kun tarvetta talkoisiin on.

Tällä kertaa talkoolaisten motiivi on vähän tavallistakin isompi, kun muualla Suomessa on jouduttu perumaan hiihtotapahtumia.

– Oulun Tervahiihto peruttiin, mutta meillä on tarkoitus järjestää hyvät kilpailut, Reijo Rissanen vakuuttaa.

Vaikka sivullisen silmään traktorikuormina paikalla tuotavat lumet näyttävätkin lähinnä jääkokkareilta, latukoneiden jäljiltä vähälumiseen maastoon leviää vähitellen ihan hiihtokelpoinen baana, johon vedetään ladut myös perinteiselle hiihtotyylille.

– Se on Pertin hiihto viimeisen päälle. Olen ollut 19 vuotta kilpailunjohtajana eikä kertaakaan ole hiihtoja peruttu eikä peruta, lupaa kilpailujen johtaja Veikko Isokangas.

Osallistujia on Pertin hiihdoissa kolmisensataa.

Voit keskustella aiheesta 23.2. kello 23:een saakka!