Trumpin entinen neuvonantaja Roger Stone tuomittiin yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen

Stonen tuomio liittyy Venäjän vaalivaikuttamiseen.

Roger Stone
Roger Stone
Roger StoneDrew Angerer / AFP

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin entinen neuvonantaja ja läheinen liittolainen Roger Stone on tuomittu yli kolmen vuoden vankeuteen.

Stone todettiin jo marraskuussa syylliseksi yhteensä seitsemään syytekohtaan.

Oikeuden mukaan Stone valehteli moneen kertaan edustajainhuoneen komitealle, joka yritti selvittää Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Lisäksi Stone uhkaili ystäväänsä, jotta tämä ei todistaisi häntä vastaan, sekä julkaisi Instagramissa uhkaavan kuvan oikeusjuttunsa tuomarista.

Syyttäjät esittivät alunperin Stonelle 7–9 vuoden vankeustuomiota. Trump tviittasi tyrmistyksensä, minkä jälkeen oikeusministeri William Barrin johtama oikeusministeriö julkaisi oman muistionsa, jossa syyttäjien esittämää rangaistusta pidettiin "liiallisena ja perusteettomana".

Tuomari Amy Berman Jacksonin mukaan Stonen rikokset olivat niin vakavia, että hänen pitää kärsiä huomattava aika kaltereiden takana. Jacksonin mukaan alun perin esitetyt 7–9 vuotta olisivat olleet liikaa.

Trump vihjailee luottomiehensä vapautuvan

Presidentti Donald Trump sanoo uskovansa, että hänen entisellä neuvonantajallaan Roger Stonella on "erittäin hyvät mahdollisuudet" vapautua.

Trump kommentoi Stonen tilannetta sen jälkeen, kun tälle oli langetettu kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomio.

Trumpin mukaan Stonen oikeudenkäynti oli epäoikeudenmukainen, mutta hän antoi ymmärtää, ettei aio armahtaa Stonea ainakaan vielä.

Stone on ollut kolmen vuosikymmenen ajan yksi Trumpin lähimpiä sisäpiiriläisiä, ja häntä on pidetty merkittävänä vaikuttajana siihen, että Trump lähti mukaan politiikkaan.

Lue myös:

Trumpin entinen neuvonantaja ja "likainen huijari" Roger Stone saa tänään rangaistuksen, josta nousi jo etukäteen poliittinen myrsky

Syyttäjien joukkopako Trumpin läheisen liittolaisen oikeusjutusta – Taustalla häärivät sekä oikeusministeriö että presidentti

Lähteet: STT, Reuters, Associated Press