Puheillaan kohua herättänyt Yhdysvaltain Saksan-suurlähettiläs nousee maansa väliaikaiseksi tiedustelujohtajaksi

Richard Grenellin itsensä mukaan hän toimii virkaa tekevänä johtajana kunnes joku muu nimitetään pysyväksi johtajaksi.

Richard Grenell
Richard Grenell
Richard Grenell saa vastuullee 17 eri tiedusteluelintä.Alexander Becher / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut nimittävänsä Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun väliaikaiseksi johtajaksi ristiriitoja herättävän henkilön. Uusi virkaa tekevä tiedustelujohtaja on Yhdysvaltain Saksan-suurlähettiläs Richard Grenell.

Hän saa vastuulleen 17 eri tiedusteluelintä.

– Rick on edustanut maatamme erittäin hyvin. Odotan työskentelyä hänen kanssaan, Trump tviittasi torstaina.

Grenell ilmoitti itse torstaina, että viran pysyvä hoitaja julkistetaan lähitulevaisuudessa, eikä se ole hän. Aiemmin arvioitiin, että Trump nimittää Grenellin virkaa tekeväksi johtajaksi, jotta nimitykselle ei tarvitse hankkia senaatin hyväksyntää.

Grenellin nimitys on jo herättänyt arvostelua sekä senaatin ohittamisen vuoksi että tämän puuttuvan tiedustelukokemuksen vuoksi.

Grenell on toiminut suurlähettiläänä Berliinissä vuodesta 2018 alkaen. Hän on ristiriitainen hahmo, joka on ajautunut kohuihin kommenteillaan.

Hän on herättänyt ärtymystä Euroopassa tukiessaan äänekkäästi Trumpin politiikkaa muun muassa Kiinan ja Iranin suhteen.

Kohun keskelle Grenell joutui jo ennen kuin ehti edes aloittaa suurlähettiläänä. Antamassaan haastattelussa hän ilmaisi tuolloin tukensa Euroopan oikeistovoimille ja haukkui Saksan hallitukset ja liittokansleri Angela Merkelin.

Lähteet: AP, AFP, Reuters