Suomalaisia kotiutetaan Kiinan Wuhanista Ranskan järjestämällä lennolla

Lento laskeutuu Pariisiin perjantaina aamupäivällä, kerrotaan ulkoministeriöstä.

koronavirus
Matkustajia Daxingin lentokentällä Pekingissä 14. helmikuuta.
Matkustajia Daxingin lentokentällä Pekingissä 14. helmikuuta.Nicolas Asfouri / AFP

Kiinan Wuhanista on lähtenyt Ranskaan lento, jolla on mukana myös suomalaisia. Ulkoministeriö ei kerro, kuinka paljon heitä on.

Lento on Ranskan järjestämä. Ulkoministeriön mukaan kone laskeutuu Pariisiin vielä aamupäivän aikana.

Ranska on edellyttänyt, ettei koneeseen nousevilla ole koronaviruksen oireita.

Ranskalaislehti Le Parisienin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Airbus A380 -koneessa on 28 ranskalaista ja 36 ulkomaalaista. Lehden mukaan matkustajat viedään Pariisin lentokentältä kahdeksi viikoksi karanteeniin Normandiassa lähellä Atlantin rannikkoa sijaitsevaan lomakylään.

Suomalaisia on ollut aiemminkin Ranskan järjestämällä kotiutuslennolla Wuhanista. Matkustajat ovat joutuneet viettämään kaksi viikkoa karanteenissa lennon jälkeen.

Perjantain kotiutuslennosta uutisoi ensin Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Koronavirukseen on kuollut Manner-Kiinassa yli 2 200 ihmistä. Epidemian vuoksi matkustusta on rajoitettu Kiinaan ja sieltä pois.

Ranskassa on todettu koronavirustartunta 12 ihmisellä, joista yksi, kiinalainen turisti, on kuollut.

Lue myös:

Lue tästä kaikki tuoreimmat tiedot koronaviruksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus