Kalastaja pyytää muikkua helmikuussa sulalla Päijänteellä: "Koskaan tällaista ei ole vielä nähty"

Viimeksi muikkua on troolattu sydäntalvella vuonna 2008, jolloin avovesikausi kesti tammikuun puoliväliin.

kalastus
muikun troolausta Päijänteellä helmikuussa 2020
Helmikuinen Päijänne on pyytäjille antelias. Veden viljaa nousee kuutisen sataa kiloa. Mika Moksu / Yle

Päijänteellä tehdään kalastushistoriaa: koskaan aiemmin muikun troolaus ei ole ollut mahdollista näin myöhään talvella.

Viime vuosien lauhat talvet ovat pidentäneet troolauskautta pisimmillään tammikuun puoliväliin, mutta helmikuussa avovesikalastus ei ole aiemmin ollut mahdollista. Järvet ovat olleet suurimman osan talvesta jäättömiä ja lämpötilatkin ovat pysytelleet useita asteita tavanomaista korkeampina.

Pisimmilleen muikuntroolaus jatkui vuonna 2008, jolloin avovesikausi kesti tammikuun puoliväliin. Nyt ammattikalastaja Jorma Käävän murjovat tiensä ohuen jääkentän läpi avoimena aaltoileville selkävesille Päijänteellä.

– Vuosikymmenten kalastajauran aikana koskaan tällaista ei ole vielä nähty. Normaalisti Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla hiihdetään ja ajetaan moottorikelkalla, nyt mennään avovedessä kalaveneellä.

muikun troolausta Päijänteellä helmikuussa 2020
Arktisissa oloissa ammattikalustokin on kovilla. Mika Moksu / Yle

Päijänteen suurimmalla selällä kelluu siellä täällä yksinäisiä jääkimpaleita ja pari pientä lauttaa höttöistä jäätä.

Muualla maassa sisävesien ammattikalastajat ovat tuskailleet heikkojen jäiden kanssa, ja leudon talven vuoksi kauppojen tiskit huutavat kotimaista järvikalaa.

Muikulle olisi kysyntää, mutta vastuunsa tunteva ammattikalasta pitää päänsä kylmänä. Nyt trooliin ui sekä aikuista että nuorta muikkua. Nuorta muikkua ei saa pyydystää liikaa, jotta ensi syksynä on riittävästi lisääntyviä kaloja.

– Maltillisesti on oltu liikkeellä, koska se on ensi kesän saaliista pois. Kesä on muikulle tehokas kasvuaika. Parvi, joka on tähän aikaan 50 kiloa, on heinäkuussa sata kiloa, sanoo Kääpä.

"Ääri-ilmiöt lisääntyvät"

muikun troolaus Päijänteellä 2020
Mika Moksu / Yle

Päijänteen nolla-asteinen pintavesi on paksua kuin öljy, kun troolarit kyntävät sen pintaa. Kolmen tunnin vedon jälkeen pyydys nostetaan. Talvehtimaan jääneet lokit tulevat heti saaliinjaolle.

Helmikuinen Päijänne on pyytäjille antelias. Tällä kertaa saalista nousee kuutisen sataa kiloa.

Se saa kaiken kokeneen kalastajan suun hymyyn. Silti historiallinen kalastuspäivä jää askarrutamaan konkaria.

– Jokin muutos on menossa ja se on nopeaa. Joka vuosikymmenellä ennenkin on ollut leutoja vuosia, mutta ei tällaista automaattia, että ne tuntuvat seuraavan toinen toisiaan. Ääri-ilmiöt lisääntyvät.

Lue myös: Madekeitolla ja mateenmädillä herkuttelevat tänä talvena vain onnekkaimmat – madesesonki on parhaimmillaan, mutta madetta ei tahdo saada millään

Ammattikalastus sopeutuu vaihtelevaan talvisäähän

Voit keskustella aiheesta 22.2 klo 23 saakka.