Huostaanotetut nuoret kantelevat oikeusasiamiehelle entistä useammin – Kantelun tehnyt nuori toivoo: "Pois nöyryytys ja mielivalta"

Lähes jokainen alaikäisen tekemä kantelu johtaa toimenpiteisiin. Nuori voi jopa saada hyvityksenä tuhansia euroja.

kantelut
Huppariin kääriytynyt anonyymi nuori istuu koulun käytävällä.
Kanteluissa kerrottiin muun muassa, että yhdessä nuorisokodissa tunnin luvaton poissaolo oli johtanut 23 tunnin eristykseen. Perusteena oli pyrkimys turvata nuoren asettuminen nuorisokotiin. Kuvituskuva.Jarkko Riikonen / Yle

Riisuttamista alasti, eristämistä, liikkumisen rajua rajoittamista, hiljaista ruokailua.

Muhoksen Pohjolakodin ja Iitin Loikalan kartanon tarkastukset vuonna 2018 nostivat karulla tavalla esiin huostaanotettujen lasten kohtelun Suomessa.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin teki laitosten toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.

Pohjolakotiin, Loikalan kartanoon ja moniin muihin laitoksiin tehdyissä tarkastuksissa lapsille ja nuorille on kerrottu, että he voivat kannella epäkohdista oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamiehen nettisivuilla on myös lapsille ja nuorille omat sivut (siirryt toiseen palveluun), joilta voi lähettää kantelun.

Lapset ja nuoret tietävät nyt paremmin, että heillä on tällainen mahdollisuus.

Maija Sakslin

– Kun myös mediassa on kerrottu meidän tarkastuksista, havainnoista ja mahdollisista muutoksista, lapset ja nuoret tietävät nyt paremmin, että heillä on tällainen mahdollisuus, Sakslin sanoo.

– Saattaa tietenkin olla, että näitä tilanteita, joissa ihmiset kokevat, että heidän oikeuksiaan ei ole otettu huomioon tai niitä on loukattu, on enemmän.

Alaikäisten tekemien kanteluiden määrä yli kaksinkertaistui viime vuonna edellisvuodesta. Yli puolet viime vuonna vireille tulleista ja ratkaistuista alaikäisten kanteluista koski lastensuojelua.

Alaikäisten kantelut oikeusasiamiehelle 2018–2019
Lasse Isokangas / Yle

Viime vuonna oikeusasiamiehen kansliassa ratkaistiin yhteensä yli 500 lapsen oikeuksia koskevaa asiaa. Alaikäisten lisäksi kanteluita tekevät muun muassa heidän vanhempansa.

Alaikäisten kanteluista ja niiden vuoksi hankituista lisäselvityksistä käy ilmi, että huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten kohtelussa on parantamisen varaa myös muualla kuin rikostutkinnan kohteiksi joutuneissa laitoksissa. Asiat olisivat kuitenkin korjattavissa.

Pois nöyryytys ja mielivalta, ohjaajien käytös paremmaksi ja alasti riisuttaminen pois. Muuten on ihan hyvä olla, kertoi yksi kantelun tehneistä nuorista sosiaalityöntekijälleen.

Sakslin: Puutteita tai haluttomuutta lain soveltamisessa

Sakslinin mukaan eritysesti lasten oikeuksien ja vapauksien rajoittamiseen on pyritty kiinnittämään huomiota. Rajoittamisen edellytykset ja menettelytavat on lainsäädännössä pohdittu tarkoin.

– Valitettavasti näyttäisi siltä, että lakia ei aina osata soveltaa oikein tai sitä ei haluta soveltaa.

Kanteluihin kirjatuista nuorten kommenteista ja kanteluiden päätösteksteistä näkee, että nuoret kokevat erityisen pahoiksi oikeuksiensa loukkauksiksi henkilöntarkastukset:

  • “Minulle on kahdesti tehty henkilöntarkastus, jolloin olen joutunut täysin alasti pyörähtämään kahden ohjaajan edessä eikä ole annettu mitään pyyhettä."
  • “Aina kotilomalta palatessa tai vierailijan poistuttua nuori riisutetaan ja tarkastetaan.”
  • “Henkilöntarkastus tehdään lomien jälkeen, pengotaan laukut ja takin taskut, vaikka olisi sijoitettu avohuollon tukitoimenpiteenä.”

Eristäminen ja rajoitukset liikkumisessa ovat usein olleet nuorten kantelun aiheita:

  • "Nuoret eivät saa ulkoilla yksin edes silloin, kun rajoituspäätöstä ei ole voimassa."
  • Kantelija oli ollut tunnin luvattomasti poissa ja sen jälkeen eristyksessä 23 tuntia. Perusteena oli pyrkimys turvata kantelijan asettuminen nuorisokotiin.
  • Kantelijan mukaan laitos ei päästänyt häntä erääseen pääsykokeeseen.

Yhteydenpidon rajoittaminen, omaisuuden – yleensä puhelimen – haltuunotto ja joukkorangaistukset eivät kanteluiden perusteella ole olleet tavattomia keinoja:

  • Kantelijan yhteydenpitoa on rajoitettu ottamalla kantelijan puhelin haltuun ja katkaisemalla nettiyhteys.
  • Kantelija on kertonut, että hänen oli käsketty palauttaa puhelin 15 minuuttia aikaisemmin, koska edellisenä iltana hän oli äidin kanssa käydyn puhelun johdosta palauttanut puhelimen 15 minuuttia myöhässä.
  • “Täällä käytetään myös joukkorangaistuksia. Yksi esimerkki on, että jos jätät telkkarin päälle, niin kukaan nuorista ei saa loppupäivänä katsoa sitä."
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin sanoo, että lasten ja nuorten kantelut ovat erittäin tärkeitä ja voivat tuoda esiin laajempiakin epäkohtiaMarkku Pitkänen / Yle

Lapsi voi saada hyvitystä oikeuksien loukkauksista

Yleensä noin joka viides oikeusasiamiehelle tehty kantelu johtaa toimiin, mutta alaikäisten itsensä tekemät kantelut huomattavasti useammin.

– Melkein aina, kun lapsi on yhteydessä, niin sieltä löytyy jotain sellaista, joka ei ehkä ole lainmukaista. Toimenpideprosentti saattaa nousta 70 prosenttiin ja tämä on merkittävää, sanoo Sakslin.

Ensisijaisesti oikeusasiamies pyrkii ohjaamaan oikeaan menettelyyn. Oikeusasiamies voi myös antaa huomautuksia ja moitteita ja viedä epäillyt laittomuudet rikostutkintaan. Oikeusasiamies voi myös esittää hyvityksen maksamista.

Esimerkiksi yhdessä tapauksessa sijoittajakunta maksoi kahdelle perhehoitoon sijoitetulle lapselle perusoikeuksien loukkauksista hyvitystä kummallekin 4 000 euroa (siirryt toiseen palveluun). Lisäksi kunta korvasi lapsilta perhehoidon aikana saamatta jääneet käyttövarat.

Melkein aina, kun lapsi on yhteydessä, niin löytyy jotakin sellaista, joka ei ehkä ole lainmukaista.

Maija Sakslin

Sakslin korostaa, että Suomessa on paljon paikkoja, joissa sijoitetut ja huostaanotetut lapset saavat hyvää hoivaa ja huolenpitoa.

– Mutta valitettavasti meillä on näitä tilanteita, joissa havaitsemme sellaista lasten ja nuorten kohtelua ja sellaista kasvattamisen filosofiaa, joka ei ole lainsäädännön eikä perus- ja ihmisoikeuksien (siirryt toiseen palveluun) mukaista. Se on erittäin huolestuttavaa.

Kodin ulkopuolelle on sijoitettu yli 18 000 alaikäistä, joista runsaat 10 000 on otettu huostaan.

Aiheesta voi keskustella huomisiltaan kello 23.

Lue lisää:

Erikoisista kasvatustavoista tunnettu Loikalan kartano hakeutuu konkurssiin – viranomaiset keskeyttivät lastensuojelulaitoksen toiminnan viime syksynä

Nuoria riisutettu alasti, eristetty ja pakotettu syömään hiljaisuudessa – viranomaiset keskeyttävät lastensuojelulaitos Loikalan kartanon toiminnan

Nuoria riisutettiin alasti ja pakotettiin syömään hiljaisuudessa laitoksessa Iitissä: "En ole koskaan törmännyt tällaiseen"

Keskusrikospoliisi tutkii koulukoti Pohjolakodissa mahdollisesti tapahtuneita vakavia rikoksia: tutkinta liittyy kymmeniin ihmisiin

Yllätystarkastus paljasti lukuisia epäkohtia koulukodissa – Pohjolakodin johtajan mukaan ongelma on osin laissa, lapsiasiavaltuutettu varoittaa lain yläpuolelle asettumisesta