Kiinan automyynnistä julkistettiin hyytävä tilasto: -92 prosenttia – Koronaviruksen tarttumista Euroopan talouteen pelätään nyt tosissaan

Kiinan automyynti on käytännössä pysähtynyt eikä se voi olla näkymättä myös Saksan autotehtaissa

autokauppa
Liikenteestä autio katu Pekingissä.
Kiinan kaduilla on hiljaista eikä autokaupoissakaan ole ollut ruuhkia. Greg Baker / AFP

Koronaviruksen konkreettiset talousvaikutukset ovat iskeneet nyt jo Kiinan autokauppaan. Uutistoimisto Bloombergin mukaan kiinalainen autoalan järjestö China Passenger Car Association (CPCA) kertoo, että maan automyynti tippui peräti 92 prosenttia helmikuun kahden ensimmäisen viikon aikana.

Syyksi autokaupan notkahtamiseen todettiin koronaviruksen aiheuttama taloudellinen lamaannus. Autokaupoissa on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Koronavirus romahdutti Kiinan automyynnin helmikuun kahdella ensimmäisellä viikolla
Samuli Huttunen / Yle

– Autokaupan pysähtyminen on pitkälti seurausta koronaviruksen aiheuttamasta talouden pysähdyksestä. Myynti sakkaa, koska ihmisten liikkumista rajoitetaan viruksen leviämisen pelossa, ja tehtaita on laitettu kiinni, Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen selvittää.

Pakarisen tietojen mukaan koronaviruksen aiheuttamat häiriöt ovatkin olleet suurimmillaan alueilla, joilla on paljon uusien autojen ja autoteollisuuden tarvitsemien komponenttien valmistusta. Tämä heijastuu nopeasti tuotantoketjuihin, koska varastot halutaan pitää pieninä.

Sami Pakarinen
Sami Pakarisen mukaan autoteollisuuden päänsäryt jatkuvat.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Saksan vaikeudet heijastuvat Suomeen

Vanhan hokeman mukaan talous on pitkälti myös psykologiaa. Bisnekset alkavat tökkiä, kun taudit ja konfliktit rupeavat jylläämään. Epävarmuus valtaa alaa.

Näin on käymässä Kiinassakin. Autokaupan surkeat luvut ovat ensimmäisiä selviä merkkejä viruksen aiheuttamista talouskolhuista. Jos automyynti jatkuu yhtä nihkeästi tästä eteenkinpäin, se vaikuttaa pian myös eurooppalaisiin autotehtaisiin.

Esimerkiksi useat saksalaismerkit myyvät Kiinaan jopa lähes 50 prosenttia tuotannostaan. Maassa myytiin viime vuonna arviolta 25 miljoonaa autoa. Kun noin suuri markkina takkuilee edes vähän, eurooppalaiset autonvalmistajat ovat pahoissa vaikeuksissa.

Jos saksalainen autonvalmistaja Daimler joutuu supistamaan merkittävästi tuotantoaan, se heijastuu luultavasti jossakin vaiheessa myös Suomeen Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalle.

– Koronaviruksen myötä Euroopan autoteollisuuden päänsärky jatkuu. Diesel-skandaalista alkanut alamäki on saanut vauhtia globaalista autojen kysynnän hiipumisesta. Myös siirtyminen polttomoottoreista sähköautoihin lähti Euroopassa käyntiin jälkijunassa, Pakarinen muistuttaa.

Kysyntä hiipuu muuallakin kuin autokaupoissa

Yhä useammat talousasiantuntijat arvioivat koronaviruksen voivan heikentää tuntuvasti euroalueen ennestään heikkoa talouskehitystä. Euroopan suurimman talouden, Saksan ongelmien pitkittyminen ja syventyminen heikentävät kasvunäkymiä muualla Euroopassa ja Suomessa. Jos Saksalla menee huonosti, ennen pitkää myös Suomessa menee huonosti.

Työntekijä kokosi autoa Hondan tehtaalla Wuhanissa marraskuussa 2019.
Koronaviruksen aiheuttamat häiriöt tuntuvat Kiinan autotehtailla ja niiden komponenttitehtailla. AFP

EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen arvioi Kiinan tuoreimpien tietojen vahvistavan, että koronaviruksen vaikutukset Kiinan talouteen ovat merkittävät jo lyhyellä aikavälillä.

– Kiinan talous voi kasvaa jopa pari prosenttiyksikköä arvioitua hitaammin viruksen seurauksena, Pakarinen toteaa.

Viruksen vaikutukset talouteen ovat moninaiset. Ennen kaikkea kotimainen kysyntä heikkenee. Palveluiden kysyntä hiipuu liikkumisrajoitusten seurauksena.

– Kiinalaisten matkailu vähenee, luksustuotteiden kysyntä vähenee ja yritykset laskevat tuotantoennusteitaan tilanteen pitkittyessä. Kiinan vahva linkittyminen maailmantalouteen heijastuu tuotantoketjujen kautta kaikkialle. Ulkomaiset yritykset reagoivat tilanteeseen sopeuttamalla ja sulkemalla osin tehtaitaan, Pakarinen luettelee.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan