Eläinlääkäri hoitaa niin Australian villieläinten palovammat kuin suomalaislemmikit – Saara Hiippala jakaa työnsä kahteen maahan

Australialaisklinikalla potilaat pidetään koko ajan rauhoitettuna, sillä opossumit ja koalat osaavat olla pahansisuisia.

eläinlääkärit
Eläinlääkäri Saara Hiippala
"Loppujen lopuksi useimpiin eläimiin pätevät samat säännöt", Saara Hiippala toteaa.Jani Aarnio / Yle

Australian maastopalojen jäljiltä loukkaantuneita villieläimiä tuodaan edelleen klinikoille hoidettaviksi.

Niitä on ottanut vastaan suomalainen eläinlääkäri Saara Hiippala, joka työskentelee Blue Mountainsin kansallispuiston juurella sijaitsevalla klinikalla. Se ottaa vastaan lemmikkien lisäksi myös luonnonvaraisia eläimiä.

– Kenguruita, vompatteja, nokkasiilejä, opossumeja, lepakoita, papukaijoja, koaloita sekä kaikenlaisia paloa säikähtäessään karkuun lähteneitä lemmikkejä, Hiippala luettelee viime kuukausien hoidokkejaan.

Australiassa syyskuussa alkaneiden massiivisten maastopalojen on arvioitu tappaneen lähes puoli miljardia eläintä. Nyt palot on saatu sateiden ansiosta kuriin, mutta luonto on yhä hätätilassa.

Monet eläimet ovat vammautuneet pahoin. Osalta on saattanut palaa esimerkiksi kokonainen raaja. Eläinlääkärit joutuvat tekemään paljon eutanasiapäätöksiä.

– Palovammat ovat kivuliaita ja lämpöhalvaantuneet eläimet usein kriittisessä tilassa. Hoito on myös todella stressaavaa villieläimelle, joten monesti on viisaampaa tehdä eutanasia.

Pahasti palanut opossumin jalka
Metsäpalon uhrien vammat ovat usein vakavia. Tämän opossumin jalka on palanut niin pahasti, että jäljellä ovat enää luut.Saara Hiippala

Kiukkuisia opossumeja ja vesikauhuisia lepakoita

Hiippalan työpaikan häkeissä nuokkuu rauhallista väkeä. Potilaat pidetään koko ajan rauhoitettuna, koska jo hoidon aiheuttama stressi voi aiheuttaa kuolemaan johtavan lihaskudoksen sairauden.

Rauhoitus on tarpeen myös henkilökunnan itsensä vuoksi. Esimerkiksi leppoisaa mainetta kantava koala saattaa olla yllättävän pahansisuinen, ellei sitten ole todella huonossa kunnossa.

– Pahimpia ovat opossumit, jotka ovat hyvin villikissamaisia, Saara Hiippala sanoo.

Myös kissankokoisten australialaisten lepakoiden, lentävien koirien, kanssa saa olla tarkkana.

– Ne kantavat vesikauhuvirusta. Suurin osa eläinlääkäreistä ei saa käsitellä niitä lainkaan, koska he koska eivät ole rokotettuja. Koska itse tulen mantereelta, jossa rokotetaan, minusta on tullut puolivahingossa klinikan lepakkovastaava.

Lentäviä koiria päätyy lepakkospesialistin pöydälle usein.

– Ne lentävät helposti sähkölinjoihin tai sotkeutuvat hyönteisiä jahdatessaan kärpäspapereihin. Joskus kissat käyvät niiden kimppuun, Hiippala selittää.

Piirrokset, joihin on merkitty koalasta ne kohdat, jotka pitää tarkistaa palovammojen varalta.
Saara Hiippala käyttää apunaan eläinlääkäri Anne Fowlerin piirtämää karttaa koalan palovammaprosentin laskemiseksi. Eläinlääkäreille on tehty yleiset palovammaohjeet Port Macquarien Koalasairaalan ohjeita soveltaen. Saara Hiippala

Työhön saa vaihtelua Tampereelta

Nyt Saara Hiippala istuu tamperelaisen Eläinlääkäriasema Statuksen taukohuoneessa. Tänne hän lentää säännöllisin väliajoin tekemään päivystysrupeamia samalla kun tapaa perhettään pääkaupunkiseudulla.

Puhe vesikauhuisten lentävien koirien hoitamisesta kuulostaa absurdilta täällä, missä hoidettavaksi tulee tavallisia musteja, mirrejä ja marsuja. Hiippala sanoo olevansa yhtä kotonaan Australiassa villieläintä hoitaessaan kuin kotimaisen kissan korvia tarkastaessaan.

Suomessa stressiä on tosin vähemmän.

– Australiassa lemmikkieläinten ongelmat ovat monimutkaisempia, koska siellä on niin paljon eksoottisia sairauksia sekä esimerkiksi myrkyllisiä käärmeitä ja hämähäkkejä. Täällä asiat ovat yksinkertaisempia, eikä vaikkapa punkinpuremasta halvaannu.

Pahasuinen potilas

Metsäpalojen riehuessa pahimmillaan tilanne Hiippalan työpaikalla Australiassa oli erityisen vakava. Kiireen ja ikävien päätösten keskelle mahtui kuitenkin myös hauskoja hetkiä.

Erityisen vaikutuksen hoitajiinsa teki keltatöyhtökakadu, joka oli tuotu klinikalle yhdessä monien muiden eläinten kanssa. Se kyyhötti villieläimeksi ihmeen vaisuna häkissään, mutta hoitohenkilökunta ei löytänyt linnusta mitään vikaa.

Saara Hiippala kulki lintuhäkin ohi kissaosastolle kantolaatikko sylissään. Laatikko uhkasi livetä, ja sen kantajalta pääsi ärräpää. Sillä sekunnilla mysteeripapukaija avasi sanaisen arkkunsa.

– Se alkoi kiroilla eikä lopettanut ollenkaan. Tajusimme että se onkin jonkun lemmikki ja siksi niin kesy, Hiippala nauraa.

Kakadulla on kuuluva ääni, ja loppupäivän Hiippala kollegoineen selitteli odotushuoneessa istuville ihmisille nolona, ettei takahuoneen pahasuinen huutelija ole kukaan henkilökunnasta.

Eläinlääkäri Saara Hiippala klinikan vastaanottotiskillä
Saara Hiippala asuu Sydneyssä aivan vuoden 2000 olympiakylän vieressä. Työpaikalle Blue Mountainsin kansallispuiston viereen on 40 kilometrin matka. Suomen-työpaikka löytyy Tampereelta eläinlääkäriklinikka Statukselta, missä hän päivystää usein perjantai-illasta maanantaiaamuun. Jani Aarnio / Yle

Kanyyli kengurulle ja muita perusasioita

35-vuotias Hiippala on työskennellyt eläinlääkärinä vuodesta 2012. Parin työvuoden jälkeen hän lähti tekemään jatkotutkintoa Englantiin, mistä löytyi yllättäen myös australialainen puoliso. Miehen viisumin umpeuduttua pariskunta päätti muuttaa Australiaan.

Uudessa kotimaassa eurooppalaista eläinlääkärintutkintoa ei tunnistettu, joten Hiippala päätyi suorittamaan Yhdysvaltain laillistumistentin. Sen jälkeen löytyi työpaikka, jossa luonnonvaraisten eläinten hoitaminen opittiin suoraan syvään päähän -metodilla.

– Ensimmäinen villieläinpotilaani oli kenguru. Jouduin hoitamaan sen yksin, enkä aluksi keksinyt edes mihin laittaisin kanyylin, koska eläimen etujalat ovat niin ohuet, Hiippala muistaa.

Hoitaja neuvoi, että kenguruille tavataan laittaa kanyyli häntäsuoneen. Se onnistui, potilas tokeni ja eläinlääkärin usko omiin kykyihinsä kohosi huomattavasti.

– Kun on hoitanut jonkin eläinlajin edustajaa ensimmäisen kerran, seuraavat menevät paljon helpommin. Loppujen lopuksi useimpiin eläimiin pätevät samat säännöt. Kaikki tarvitsevat yleensä nesteytystä ja kipulääkettä, ja sen jälkeen katsotaan miten jatketaan.

Kengurunpoikanen ryömii klinikan lattialla
Luonnonvaraisia eläimiä hoitavalle klinikalle tuodaan potilaiksi myös kenguruita. Kuvassa on Saara Hiippalan hoidettavana ollut kengurunpoikanen.Saara Hiippala

Hiippalan elämä on Sydneyssä olympiakylän kyljessä. Suomessa hän tekee keikkahommia, eikä pysyvä muutto takaisin ole ainakaan tällä hetkellä näkyvissä. Jos nainen joskus päätyisi palaamaan ja aloittamaan klinikkatoiminnan täällä, voisiko pöydälle ottaa täkäläisen lepakon ja onnistuisiko opossumien jälkeen vaikkapa kotimaisen piisamin hoitaminen?

– Kyllä varmaankin. Työssäni on vuosien mittaan vahvistunut se ajatus, että mikä tahansa eläin ovesta tulee, niin kyllä sitä osaa hoitaa.

Lue lisää:

Australian luontotuhot alkavat paljastua – Joki muuttui tuhkamönjäksi, monien eläinlajien koko elinalue palanut

Koalojen kauhukesä