Seksiviestikohun keskelle joutunut Kärnä kiistää häirinneensä ketään

Rikosoikeuden professorin mukaan Kärnän viestit eivät täytä seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä.

Seksitekstiviestit
Mikko Kärnä
Mikko Kärnän seksiviestit ovat herättäneet runsaasti keskustelua.Mikko Ahmajärvi / Yle

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kiistää syyllistyneensä minkään tyyppisiin rikoksiin tai häirinneensä ketään. Hän painottaa, että jokainen suhde, joka hänellä on elämässään ollut, on ollut konsensuaalinen. Konsensuaalisella tarkoitetaan yhteisymmärrykseen perustuvaa.

– Olen toiminut yksityiselämässäni niin kuin ihmiset yksityiselämässään toimivat, Kärnä sanoo STT:lle.

– En ole syyllistynyt minkään tyyppisiin rikoksiin, enkä ole häirinnyt ketään, hän jatkaa.

Seiska uutisoi torstaina, että Kärnä päätyi avioliittonsa aikana viettämään kaksi kertaa intiimin yön vieraan naisen kanssa. Nainen kertoo Seiskalle tavanneensa Kärnän ensimmäisen kerran pubissa vuonna 2014, ja he päätyivät hotellihuoneeseen. Naisen kertoman mukaan he tapasivat uudelleen noin kuukauden päästä ja viettivät jälleen yhteisen hotelliyön.

Seiskan mukaan Kärnä lähetti naiselle tekstiviestejä kahden vuoden ajan. Kärnä pyysi viesteissään naista lähettämään kuvia itsestään, mutta nainen ei suostunut. Kärnä puolestaan lähetti naiselle itsestään alastonkuvia, joista kahdessa näkyy Kärnän sukupuolielin.

Kärnä ei ottanut kantaa naisen kertomaan. Hän sanoi STT:lle, että ei kommentoi yksityiselämäänsä liittyviä asioita millään tavalla.

Kärnä toivoo, että jos hän olisi syyllistynyt ahdisteluun, hänet tuomittaisiin asiasta oikeudessa.

Nainen sanoo Seiskalle, että oli "imartelevaa saada mieheltä huomiota, mutta viestittely oli piinaavaa". Kärnä sanoo toivovansa, että jos hän olisi syyllistynyt ahdisteluun, hänet tuomittaisiin asiasta oikeudessa.

"Äänestäjät arvioivat"

Kärnän mukaan viestikohua ei ole käsitelty puolueessa, sillä "ihmisten yksityiselämä ei keskustassa kuulu politiikkaan".

Kärnä ei koe, että hänellä on tarvetta pohtia, mitä kohu tarkoittaa puolueen kannalta.

– Äänestäjät arvioivat poliittisesti jokaisen poliitikon toiminnan, Kärnä sanoo.

Kärnä on toisen kauden kansanedustaja. Hän nousi eduskuntaan ensimmäisen kerran kevään 2015 vaalien jälkeen varasijalta, kun europarlamentaarikko Paavo Väyrynen päätti jatkaa Euroopan parlamentissa. Kärnä joutui jättämään paikkansa kesäkuussa 2018, kun Väyrynen palasi eduskuntaan.

Viime kevään eduskuntavaaleissa Kärnä valittiin kansanedustajaksi 6 480 äänellä.

Ennen kansanedustajan uraansa Kärnä oli vuodesta 2012 alkaen Enontekiön kunnanjohtaja.

Kärnä ja hänen vaimonsa jättivät viime vuoden toukokuussa avioerohakemuksen. He menivät naimisiin vuonna 2008 ja heillä on kaksi lasta.

Viestintärauhan rikkomista?

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mukaan Kärnän viestittely ei täytä seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä, sillä seksuaaliseen ahdisteluun liittyy fyysistä koskettelua.

Sen sijaan Nuotion mukaan tapaus saattaa täyttää viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön, jos viestintä on ollut ei-toivottua, toistuvaa ja häiritsevää. Tällaisessa tapauksessa viestien vastaanottajan olisi pitänyt tehdä tiettäväksi, että hän ei halua lähetettyjä viestejä vastaanottaa.

Seiskan haastattelema nainen luonnehti Kärnän viestittelyä piinaavaksi, mutta sanoi myös, että oli imartelevaa saada huomiota mieheltä.

– Sittenhän tästä tulisi ongelma, jos selvästi olisi niin, että toinen ei tällaista viestittelyä halua ja silti intensiivinen pommittaminen jatkuisi. Silloin viestintärauhan rikkominen tulisi kyseeseen, Nuotio sanoi STT:lle.