Luhangassa pohditaan kirkonkylän kirjaston siirtoa – isoa osaa kirjoista ei nykyisellään lainata lainkaan

Siirrolla halutaan muun muassa palvella vanhuksia paremmin.

Luhanka
Kirjoja kirjaston hyllyssä
Siirrosta olisi hyötyjä esimerkiksi kuntatalouden ja käyttäjäkokemuksen kannalta. Kuvituskuva.Juulia Tillaeus / Yle

Luhangan kunnanhallitus on päättänyt, että kirkonkylän kirjaston siirtämistä nykyiseltä paikaltaan kylätaloon tullaan selvittämään. Nykyään kirjasto sijaitsee iäkkäässä rakennuksessa, ja siirtämällä kirjastoa palvelut olisivat paremmin vanhusväestön saatavilla.

Kirjastoon kulku autolla on hankalaa, eikä kirjastoon ole esteetöntä kulkua. Luhangan kirkonkylän kirjastossa on yli 12 000 kirjaa, joista yli 60 prosenttia on saanut levätä hyllyssä ilman, että niitä olisi lainattu kertaakaan. Kirjaston siirtäminen kylätaloon nostaisi myös Kylätalon käyttöastetta.

Kunnanhallitus pyytää asiasta lausunnot eri lautakunnilta, kirjastonhoitajalta ja järjestää asiasta kuulemistilaisuuden.