Mies, korjaa ruokavaliosi – länsimainen "roskaruokadieetti" heikentää sperman laatua, totesi tanskalaisia parikymppisiä tarkastellut tutkimus

Sperman laatu on laskenut Suomessa jo vuosikymmenten ajan.

hedelmällisyys
Siittiöitä suurennettuna ruudulle.
Kalle Mäkelä / Yle

Punaisen lihan, pitsan, ranskalaisten, limppareiden ja muun prosessoidun "roskaruoan" syöminen huonontaa sperman laatua, paljastaa parikymppisten tanskalaismiesten sperman tiheyttä selvittänyt tutkimus.

Tutkimuksen mukaan heikkoa ruokavaliota noudattavilla miehillä oli siemensyöksyssä jopa 68 miljoonaa siittiötä vähemmän kuin terveellisempää ruokaa syövillä miehillä. Tavallisesti siemensyöksyssä (siirryt toiseen palveluun)vapautuu keskimäärin 80–300 miljoonaa siittiötä.

Tutkimus julkaistiin perjantaina englanninkielisessä lääketieteen Jama-julkaisussa. (siirryt toiseen palveluun) Tuloksista kertoo esimerkiksi yhdysvaltalainen uutiskanava CNN. (siirryt toiseen palveluun)

Kalaa, kanaa ja kasviksia

Tutkimuksessa miltei 3 000 normaalipainoiselta tanskalaismieheltä otettiin armeijan kutsuntojen yhteydessä veri- ja siemennestenäyte. Lisäksi parikymppiset miehet vastasivat kyselyyn, jossa heidän piti kertoa ruokavaliostaan kolmen viime kuukauden sisällä.

Kun tutkijat kävivät läpi koehenkilöiltä saamiaan näytteitä ja kyselyvastauksia, he huomasivat, että runsaasti kalaa, kanaa, kasviksia ja hedelmiä syövien miesten sperman laatu oli kaikkein paras.

Toiseksi eniten siittiöitä oli kasvispainotteista ruokavaliota noudattavilla miehillä. Nämä miehet kertoivat kyselyssä syövänsä paljon kasviksia, soijamaitotuotteita ja munia, mutta vain vähän punaista lihaa.

Kolmanneksi eniten siittiöitä oli miehillä, jotka söivät paljon kylmiä liha- ja kalatuotteita, täysviljaa ja maitotuotteita.

"Länsimaista roskaruokadieettiä" noudattavien miesten sperman tiheys oli huomattavasti heikompi verrattuna muita ruokavalioita painottavien miesten sperman tiheyteen.

Sperman laatu on heikentynyt jo vuosikymmeniä

Miesten sperman laatu on laskenut jo vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa yhteenlaskettu sperman tiheys on laskenut jopa 60 prosentilla (siirryt toiseen palveluun)viimeisten vuosikymmenten aikana. Myös testosteronitasot ovat tipahtaneet.

Syitä kehitykseen on etsitty muiden muassa ilmanlaadusta, säteilystä, kemikaaleista, liikalihavuudesta, tupakoinnista ja päihteistä.

Myös ruokavalion vaikutusta spermaan on tutkittu aiemminkin. Esimerkiksi kovien rasvojen syömisen on jo aiemmin todettu vaikuttavan sperman laatuun heikentävästi.

CNN:n mukaan uusi tanskalaismiesten ruokavaliota tarkastellut tutkimus on kuitenkin laajin tähän mennessä tehty.

Tutkija Feiby Nassan muistuttaa CNN:n haastattelussa, (siirryt toiseen palveluun) että hedelmällisyys vaikuttaa lasten tekemisen ohella merkittävästi myös miesten yleisterveyteen ja elinajanodotteeseen. (siirryt toiseen palveluun)

Miten sinä pidät huolta omasta lisääntymisterveydestäsi? Oletko esimerkiksi laittanut ruokavaliosi uusiksi? Voit keskustella aiheesta sunnuntai-iltaan 23.2. asti.

Lue lisää:

Suomalaisen sperman laatu jatkaa laskuaan – monelle miehelle tulee yhä yllätyksenä, että omaan siemennesteeseen voi vaikuttaa

Nuori mies: spermasi on heikompaa kuin isäsi sperma – syytä ei tarkkaan tiedetä