1. yle.fi
  2. Uutiset

Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan sovintoesitys

Osapuolten on määrä vastata esitykseen sunnuntaina.

metsäteollisuus
Lautapinoja sahalla.
Työtaistelutoimet sahoilla sekä vaneri- ja liimapuutehtailla alkoivat jo tammikuussa.Matti Hämäläinen / Yle

Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan on annettu sovintoesitys, kertoo valtakunnansovittelija Twitterissä.

Työriidan osapuolten, Teollisuusliiton ja Metsäteollisuuden on määrä antaa vastauksensa esitykseen huomenna iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistolla.

Työtaistelutoimet sahoilla sekä vaneri- ja liimapuutehtailla alkoivat jo tammikuussa. Ne jatkuvat työntekijäpuolta edustavan Teollisuusliiton mukaan maaliskuun 8. päivään saakka, jos sopua ei sitä ennen synny.

Kiistaa kiky-tuntien korvaamisesta

Työriitaan yritettiin saada sopua myös viime viikolla. Tuolloin Teollisuusliitto hylkäsi sovintoehdotuksen, joka olisi kelvannut työnantajapuolta edustavalle Metsäteollisuudelle.

Tämän viikon tiistaina Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen taas kertoi sovittelun päättyneen toistaiseksi.

Aiemmassa sovintoehdotuksessa Teollisuusliitto oli tyytymätön palkattomia kiky-tunteja korvaavaan ratkaisuun, vaikka järjestön mukaan hylätyssä esityksessä olisi ollut palkkaratkaisun kannalta "hyviäkin piirteitä".

– Osapuolten näkemykset kiky24-korvaavuudesta kaukana toisistaan. Uusia sovitteluja ei ole sovittu, eli lakot jatkuu, Lehtonen tviittasi tiistaina.

Valtakunnansovittelija kertoi Twitterissä, että myös puusepänteollisuuden työriitaan on annettu tänään sovintoehdotus. Siihenkin odotetaan vastauksia huomenna.

Lue aiheesta lisää:

Teollisuusliitto hylkäsi sovintoesityksen – mekaanisen metsäteollisuuden lakot jatkuvat

Lue seuraavaksi