Hylje käväisi Oulun keskustan tuntumassa – toimittaja näki jäällä mytyn, joka kuitenkin alkoi kuikkia ja lopulta pulahti veteen

Hylkeet ovat uteliaita, joten toisinaan niitä tapaa kaupunkialueellakin.

Kotimaa
Hylje katseli Ylen toimittajaa ja hänen koiraansa kiinnostuneena kauempaa, mutta pulahti veteen, kun he lähestyivät. Vedestä hylje kuitenkin edelleen katseli, kun toimittaja koirineen lähti poispäin. Kun ihminen ja koira olivat tarpeeksi kaukana, hylje köllähti lopulta takaisin jäälle.

Oulun keskustan tuntumassa Toivoniemessä käväisi lauantaina hylje.

Ylen toimittaja Mari Jäntti oli aamupäivällä lenkillä Sulo-koiransa kanssa Merikosken silloilla, kun hän näki jäällä muovipussin näköisen asian.

– Se oli siellä sellaisena myttynä, pallukkana. Kun se huomasi, että jäin koiran kanssa sillalle, se alkoi kuikkimaan pää pitkällä meitä.

Jäntti käveli lähemmäs ottamaan kuvaa, ja hylje pulahti jäihin. Se kuitenkin jatkoi tilanteen tarkkailua ja seurasi kiinnostuneena Jäntin ja Sulon tekemistä.

– Kun kävelin poispäin, se aina välillä kuikki sieltä vedestä. Kun lähdin pois, se könysi takaisin jäälle.

Hylkeen kiinnostus ulkoilijoita kohtaan ei hämmästytä Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntijaa Tapani Veistolaa. Hän kertoo, että hylkeet ovat uteliaita, ja siksi ne toisinaan eksyvätkin kaupunkeihin kalanhakureissuillaan.

Yleensä tällaiset kaupunkien tuntumassa liikkuvat hylkeet ovat nuoria koiraita. Veistola kertoo, että joskus hylkeitä on tavattu jopa sisämaassa, jolloin ne ovat voineet hakeutua esimerkiksi kaivoon. Harmaahylkeitä tavataan toisinaan esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressakin.

Oulun edustalla Perämeressä elää sekä harmaahylkeitä eli halleja että itämerennorppia.

Esimerkiksi sanomalehti Kaleva on uutisoinut viime vuonna pikkukaloja pyydystävästä hylkeestä Toppilansaaressa (siirryt toiseen palveluun), vuonna 2016 hylkeenpoikasesta Toivoniemessä (siirryt toiseen palveluun) sekä vuonna 2015 Nallikarista löydetystä hylkeestä, jota oli sekä hakattu että ammuttu (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Hylje- ja norppakanta kasvaa Itämerellä – Norppamäärät vaihtelevat huhtikuisten jäätilanteiden mukana

Perämerellä halutaan vähentää hylkeitä – listalla useita keinoja edistää metsästystä

Harmaahylkeitä metsästetään murto-osa sallitusta: hylje on kalastajan riesa, mutta saaliina vaikea ja lähes hyödytön

Voit keskustella aiheesta 23.2. kello 23:een saakka!