Hiekkamyrsky sulki lentokenttiä Kanariansaarilla, lentoja Suomeen on peruttu – huono lentosää voi jatkua jopa maanantaihin

Finavian mukaan kaksi lentoa Helsinki-Vantaalle peruttiin ja kaksi lentoa on myöhässä.

lentoliikenne
Hiekkamyrsky sulki lentokenttiä Kanarialla
Hiekkamyrsky sulki lentokenttiä Kanarialla

Kanariansaarilla Espanjanssa suljettiin lauantaina kolme lentokenttää Saharan suunnasta saapuneen hiekkamyrskyn vuoksi, viranomaislähteet kertovat.

Espanjan yleisradioyhtiö RTVE (siirryt toiseen palveluun) kertoi, että kaksi lentokenttää Teneriffalla ja yksi Gran Canarialla oli suljettuna. Gran Canarian lentokenttä aukesi jälleen liikenteelle lauantai-iltana noin puoliltaöin Suomen aikaa. Näkyvyys kentällä putosi hiekkamyrskyn takia pahimmillaan alle 400 metriin, RTVE kertoo.

Espanjan lentoliikennettä ylläpitävä Aena ilmoitti aiemmin lauantaina, että kaikki Gran Canarialta ja Teneriffalta lauantai-iltana lähtevät lennot perutaan huonon näkyvyyden vuoksi.

Finavian verkkosivujen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Gran Canarialta puolenyön aikaan sekä Teneriffalta aamulla ennen kahdeksaa Helsinkiin saapuvaksi aiotut lennot on peruttu kokonaan. Lisäksi kaksi lentoa Teneriffalta on myöhässä.

Lauantain aikana yli kaksisataa lentoa joko viivästyi, peruuntui tai ohjattiin toiselle lentokentälle.

Espanjan ilmailuviranomaiset (siirryt toiseen palveluun) tviittasivat hieman ennen kello yhtä Suomen aikaa, että näkyvyys Kanarian lentokentillä on kohentunut ja lentokenttien toiminta on palautumassa normaaliksi.

Kanarian meteorologian laitos (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin varoitteli Twitterissä, että näkyvyys saattaa jälleen sunnuntaina huonontua ja myös tuulenpuuskat voimistua vaarallisiksi.

Lähteet: Reuters, STT