Kajaanin kaupungin yrityspalveluseteli oli hitti – kokeilu jatkuu vielä ainakin tämän vuoden

Yrityspalveluseteleihin varattu määräraha loppui viime vuonna kesken.

yrittäjyys
Läheltä
Yle

Kajaanin kaupunki jatkaa yritysten tukemista palvelusetelillä hyvien kokemusten ja palautteiden takia. Setelipäätöksiin on varattu sama summa kuin viime vuonna, 50 000 euroa. Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolosen mukaan yrityspalvelusetelistä on ollut selkeää apua yrityksille.

– Yrityspalveluseteli sai yrittäjiltä viime vuonna hyvän vastaanoton. Määräraha loppui viime vuonna kesken, emmekä voineet edes hyväksyä kaikkia hakemuksia, Tolonen kertoo.

Tälle vuodelle setelin myöntämisen perusteita kiristettiin hieman. Kun aikaisemmin seteliä käytettiin esimerkiksi yrityksen toimintaedellytysten parantamiseen, nyt seteli myönnetään yrityksen kehittämiseen ja kasvuun tähtääviin tarkoituksiin.

– Seteleitä meni niin hyvin, joten katsoimme, että meillä on pikkuisen vara tarkentaa myöntöperusteita. Yleensä setelit kohdistuvat aloittaviin yrityksiin ja sellaisiin, jotka eivät ole toimineet vielä kauaa. Siinä vaiheessa kaikki apu on tarpeen, Tolonen sanoo.

Tämän vuoden aikana katsotaan, tehdäänkö yritysten palvelusetelistä pysyvä käytäntö.

– Jos setelit eivät mene jostain syystä kaupaksi, meidän on mietittävä sen tilalle joku muu keino, Jari Tolonen kertoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)