1. yle.fi
  2. Uutiset

Vain pieni osa kierrätettävästä muovista päätyy Ringin ekopisteisiin osassa Pohjois-Pohjanmaan kuntia

Biojäte puolestaan päätyy liian usein polttokelpoisen jätteen sekaan.

jätteiden lajittelu
Rinkis plaståtervinning i Roparnäs i Vasa.
Muovinkeräyspisteitä on Suomessa noin viisisataa.Yle/Joni Kyheröinen

Vain pieni osa kierrätettäväksi tarkoitetusta muovista päätyy Rinki-ekopisteisiin osassa Pohjois-Pohjanmaan kuntia. Ekopisteille on kerätty 500 tonnia muovipakkauksia viime vuonna.

– Se on koko yhdyskuntajätteeseen nähden ihan promilleja, sanoo Oulun Ruskon jätekeskuksen erityisasiantuntija Mari Juntunen.

Ringillä on muutama kymmenen erillistä muovinkeräysastiaa Oulun toimialueella. Toimialueen kunnista Hailuoto, Ii, Kempele, Lumijoki, Oulu, Pudasjärvi, Raahe ja Siikajoki ovat Kiertokaari oy:n osakkaita. Toimialueeseen kuuluu myös Simon kunta, joka ei ole Kiertokaaren osakas.

Rinki-ekopisteiden lisäksi joissain Oulun seudun taloyhtiöissä on muovipakkausten keräyslaatikoita.

Myös biojätteen kierrätys tuottaa ongelmia Oulun seudulla.Juntusen mukaan edelleenkin polttokelpoisen jätteen seassa on paljon biojätettä.

– Se voitaisiin lajitella toisin ja hyödyntää moninkertaisesti, jos se olisi muualla kuin siellä polttokelpoisessa jätteessä.

Biojätteen kerääminen omiin astioihin toimii paremmin taloyhtiöissä. Omakotitaloissa käytetään usein perinteistä kompostorimenetelmää biojätteen käsittelemiseksi. Omakotiasujilla olisi kuitenkin paljon petrattavaa.

– Noin viiden vuoden sisään biojätteen erilliskeräysvelvoite tulee tiukentumaan ja tämä koskee sitten myös omakotitaloja, Juntunen muistuttaa.

KORJAUSMERKINTÄ: 24.2. kello 18.20: Korjattu otsikon ja tekstin virheellinen tieto, jonka mukaan Rinki-ekopisteiden muovista alle prosentti päätyisi kiertoon. Lisäksi tarkennettu toimialuetta ja poistettu virheellinen tieto yhdyskuntajätteen kokonaismäärästä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi