Posti ostaa tuhannen työntekijän logistiikkayhtiön Ruotsista

Kaupan toteutuminen vaatii Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Posti Group Oyj
Postipaketteja käsittelyssä Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla.
Posti pyrkii kehittämään palveluvalikoimaansa Pohjoismaissa.Markku Ulander / Lehtikuva

Posti ostaa yli 1 000 työntekijän ruotsalaisen logistiikkayhtiö Aditro Logisticsin, valtionyhtiö kertoo.

Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto kertoo, että kauppa toteuttaa yhtiön strategiaa. Posti pyrkii kehittämään palveluvalikoimaansa Pohjoismaissa.

– Suomessa yhtiömme Transval Group on markkinajohtaja logistiikan ulkoistusratkaisuissa. Aditro Logisticsin myötä olemme suurimpien toimijoiden joukossa nyt myös Ruotsin ja Norjan markkinoilla, Kuusisto sanoo tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Turkka Kuusisto
Turkka Kuusisto valittiin hiljattain Posti Groupin toimitusjohtajaksi. Yhtiön johtoryhmän jäsen hän on ollut vuodesta 2016 lähtien.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Aditro tarjoaa Ruotsissa ja Norjassa esimerkiksi varasto-, henkilöstövuokraus- ja kuljetuspalveluita. Sen liikevaihto viime vuonna oli noin 1 100 miljoonaa kruunua (noin 100 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on kuusi varastoa Ruotsissa ja yksi Norjassa. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Kaupan toteutuminen vaatii Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Lue myös:

Lakko söi Postin tulosta – joulukorteista katosi kolmannes

“Tulee pieni olo ihmisenä, kun minut voidaan vain vaihtaa halvempaan työvoimaan” – Tältä postilakko tuntui 25-vuotiaasta Suvi Saraivasta

MOT selvitti: Epäonnistuneita yrityskauppoja ja epäreilua hintakilpailua – näin Posti hukkasi miljooniaan