1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. laivaliikenne

Hopealinjalle ei ole vielä löytynyt ostajaa

Yhtiö on valtaosin kaupunkien ja kuntien omistama.

Arkistokuva. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Laivayhtiö Hopealinjalle ei ole vielä löytynyt ostajaa.

Kahden, kolmen kiinnostuneen kanssa käydään keskusteluja, mutta myyminen ei ole edistynyt muutamiin viikoihin.

Toiveissa on, että nyt kiinnostuneet tekisivät päätöksensä kesään mennessä.

Yhtiö on valtaosin kaupunkien ja kuntien omistama. Tampereen kaupunki on suurin omistaja vajaalla kolmanneksella. Hämeenlinna omistaa noin viidenneksen.

Hopelinjalla on laivaliikenteen lisäksi ravintolat Tampereen keskustassa ja Viikinsaaressa.

Yhtiö on ollut viime vuosina taloudellisissa vaikeuksissa.