Ikä toi Jouni Hynyselle itsevarmuutta ja lopetti tarpeen pullistella: "Jos ei tällainen ukko kelpaa, niin olkoon sitten kelpaamatta"

Hynysen uusi musiikkiprojekti Maanalainen Armeija kertoo baarien kantajengin tarinoita.

Jouni Hynynen
Ikä toi Jouni Hynyselle itsevarmuutta ja lopetti tarpeen pullistella
Ikä toi Jouni Hynyselle itsevarmuutta ja lopetti tarpeen pullistella

Jouni Hynynen tunnetaan parhaiten Kotiteollisuus-yhtyeen kitaristi-laulajana. Kohta 30 vuotta täyttävän bändin keulakuva on ollut varsinkin aiempina vuosina tunnettu melkoisesta äijä-imagostaan. Hynynen kertoo Puoli seitsemän -ohjelmassa mihin tarpeeseen rooli syntyi.

– Se pullistelu mitä on joskus ollut, ja on kyllä silloin tällöin vieläkin, se oli vain suojakerroin. Se että mie tässä viime aikoina olen joka ohjelmassa ollut, niin ei tämä helppoa ole. Miutahan pelottaa ihan pirusti, tälläkin hetkellä. Jännittää ja tekis mieli olla vaan kotona peiton alla. Se on helppoa tapella jännitystä vastaan sillä, että ottaa jonkun roolin.

Hynysen mukaan pullistelu on käynyt aina vaan turhemmaksi, kun ikää ja itseluottamusta on kertynyt.

– Nyt kun on tullut ikää lisää, niin tuntuu vaan siltä, ettei mun tarvitse enää pullistella tai esittää mitään. Että jos ei tällainen ukko kelpaa, niin olkoon sitten kelpaamatta.

Omaa muuttumistaan 50 vuotta juuri täyttänyt Hynynen pitää myös iän tuomana viisastumisena.

– En tiedä onko se uusi Hynynen pehmeämpi, se on ehkä vähän fiksumpi vaan. Se uskaltaa paremmin puhua asioista, niin kuin ne oikeasti ovat. Ettei tarvitse valehdella, tai esittää.

Tekstien aiheita lähibaareista

Hynysen uusi musiikkiprojekti on Maanalainen Armeija, levy jossa on mukana myös Mira Luoti. Levyn tarinat kertovat esimerkiksi parisuhteesta, joka on vääjäämättä matkalla kohti tuhoa. Tarinoiden aiheita Hynynen keräsi muun muassa lähibaarista.

– Miulla on hirveen hyvä lähikuppila Lappeenrannassa, jossa tulee silloin tällöin käytyä. Sieltä tulee revittyä aika paljon materiaalia. Jos juttelee ihmisten kanssa ravintolassa, niin kyllä sieltä saattaa tulla aika rajua avautumista.

Musiikin tekijälle tullaan usein myös ehdottamaan aiheita uusiin lauluihin.

– Tosi moni tulee, tai laittaa viestiä, että tee biisi tästä ja tästä. Sitten on ihmisiä, jotka laittavat minulle omia sanoituksiaan. Mutta enhän mie sellaista voi tehdä, koska en mie tiedä mitä se sanoittaja on kelannut siinä.

Mieluummin kirjoittaa ikävistä asioista, en tiedä miksi. 

Joitakin yhdistäviä tekijöitä Hynynen tarinoista löytää.

– Ne ovat kaikki vähän surullisia. Se miten kaunis paikka tämä maailma on, ja miten kaunis maa on Suomi, ja miten paljon on hyviä ihmisiä. Mutta kaikilla on omia heikkoja kohtia, ja hirveästi suruja. Toki myös iloja, mutta niistä on vaikeampi kirjoittaa. Mieluummin kirjoittaa ikävistä asioista, en tiedä miksi.

Katso Jouni Hynysen koko haastattelu Yle Areenasta: