Ylitornio ja Lapin ELY solmivat uuden sopimuksen kiintiöpakolaisten vastaanotosta

Sopimuksen mukaan kuntaan otetaan tämän ja ensi vuoden aikana vastaan korkeintaan 20 kiintiöpakolaista vuodessa.

Pakolaiskiintiö
Aamun ensimmäiset tulijat.
Vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi Suomessa rajusti, minkä vuoksi kiintiöpakolaisten kuntapaikkojen määrää nostettiin. Nyt paikkoja ollaan vähentämässä.Minna Rinta-Tassi / Yle

Ylitornio on sinetöinyt uuden sopimuksen Lapin ELY-keskuksen kanssa kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta.

Sopimuksen mukaan Ylitorniolle otetaan vastaan tämän ja ensi vuoden aikana korkeintaan 20 kiintiöpakolaista vuodessa. Kunnassa on päätetty asiasta jo aiemmin syksyllä.

Ehtona on, että pakolaiset ovat samalta kielialueelta tulevia lapsiperheitä.

Tähän mennessä kuntaan on saapunut yhteensä 53 kiintiöpakolaista. Heistä 33 on alle 18-vuotiaita lapsia.

Lapin ELY-keskus on pyytänyt Ylitornion jatkamaan kiintiöpakolaisten vastaanottoa, koska kunnassa kotouttaminen on onnistunut niin hyvin.

Ylitornio on Lapin ainoa kunta, josta yksikään kiintiöpakolainen ei ole muuttanut pois. Hyvästä kotouttamisesta kertoo myös se, että kunta on saanut Suomen Punaisen Ristin myöntämän Ennakkoluuloton edelläkävijä -palkinnon.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).