1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Taloudelliset riskit

Mänttä-Vilppulan johto lentokaupungista: taloudellinen riski on ulkopuolisilla rahoittajilla

Kaupunginjohtajan Markku Auvisen mielestä kaupungin suurhankkeen taloudelliset riskit ovat hanskassa.

Sassin lentopaikan ympäristöön suunnitellaan muun muassa asuntoja, joiden pihaan voisi rullata lentokoneella. Kuva: Lakeside Airpark Finland

Mänttä-Vilppulan kaupunki avaa nettisivuillaan lentokaupunkisopimuksen oikeudellista valmistelua.

Kaupunginjohtaja Markus Auvinen kirjoittaa blogissaan (siirryt toiseen palveluun), että taloudellinen riski on ulkopuolisilla rahoittajilla eli Osanna-yhtiöillä. Kaupungin vastuu rajoittuu hänen mukaansa lentokaupunkialueen lämpö- ja vesihuollon rakentamiseen sekä kuntakonsernin henkilöstön palkkoihin.

Mänttä-Vilppula myös kiistää, että sopimus olisi kaupungille epäedullinen tai johtaisi kiellettyyn julkiseen tukeen.

– Valmistelua on tehty huolella, eikä hankkeen uutisoinnissa toistaiseksi ole tullut esiin seikkoja, joita valmistelussa ei olisi vielä huomioitu tai havaittu, Auvinen kirjoittaa.

10 miljoonan euron vakuudesta todetaan, että omistus ja oikeus tiliin on ainoastaan Mänttä-Vilppulan kaupungilla.

Muun muassa Yle on selvittänyt, että rakennushankkeen taustalla oleva salaperäinen Osanna Group -konserni on todellisuudessa joukko rutiköyhiä yhtiöitä. Italialaisyhtiö on luvannut hankkia rahoituksen, jonka turvin aiotaan rakentaa lentokenttää ja luksusasuntoja yhdistävä alue Mänttä-Vilppulaan.

Arviolta 250 miljoonan euron alueen rakentamisen Sassin pienlentokentän ympärille on tarkoitus alkaa tulevana kesänä.

Lue myös:

Suomeen kosiskeltiin Kyproksesta kiinnostuneita sijoittajia – näin brittikonsultti toi Mänttä-Vilppulan ja italialaisrahoittajan yhteen

Rutiköyhiä ja olemattomia yhtiöitä, rahan lähde arvoitus – tällainen on Mänttä-Vilppulan jättihankkeen salaperäinen rahoittaja

Lentokoneella voi pian rullata kotipihaan Mänttä-Vilppulassa: valtuusto hyväksyi kaupungin historian suurimman yksittäisen hankkeen