Elämysmatkailu on ahtaalla lumettomassa talvessa – toivoa haetaan uusista lajeista hiihdon ja moottorikelkkailun tilalle

Lämmin talvi vaatii yrittäjiltä kekseliäisyyttä, jotta lumettomuuden aiheuttamat tappiot saadaan paikattua.

elämysmatkailu
Moottorikelkkailijoita Loma-Kolin laskettelurinteen juurella.
Moottorikelkkaretkiä on tänä vuonna peruttu, kun lumenpuute on tehnyt kelkkailusta mahdotonta. Kuvassa moottokelkkailijoita Kolilla vuonna 2016.Esa Huuhko / Yle

Ulkoiluelämyksiä tarjoavat yritykset joutuvat keksimään uusia valttikortteja, kun leuto talvi syö talvimatkailua.

Itäsuomalaiset yrittäjät kertovat, että leuto ja lumeton talvi on tehnyt kolauksen tuottoihin.

– Etelän hiihtolomaviikko on meidän tärkeimpiä viikkojamme. Jos silloin sataa vettä ja on kolme astetta lämmintä, niin mitäs siinä teet. Ei kukaan ole silloin kiinnostunut talviurheilusta, harmittelee Tahkosafarien toimitusjohtaja Arto Jauhiainen.

Erityisesti tilanne harmittaa niitä yrittäjiä, jotka ovat hiljattain investoineet uuteen kalustoon. Huippuluokan moottorikelkoista ei ole iloa, jos ne seisovat varastossa.

Huono sää ei iske yhtä pahasti sisäaktiviteetteja tarjoaviin yrityksiin, mutta ei siitä apuakaan ole, toteaa kuopiolaisen spa- ja saunayritys Saanan toimitusjohtaja Jukka Savolainen.

– Tilauksissa se ei näy, mutta päiväkävijöissä kyllä. Huonolla kelillä ihmisten mielialakin on matalampi.

Maastopyörä korvaa sukset

Tilanteeseen ei auta muu kuin sopeutuminen. Moottorikelkkailu vaihtuu mönkijäajeluihin ja lumikenkäily tavallisiin vaelluksiin. Yrittäjien täytyy tarjota muuta tekemistä ulkoilua toivoville matkailijoille.

– Monia moottorikelkkasafareita on jouduttu perumaan, mutta olemme onneksi voineet ajaa mönkijöillä ne safarit. Olemme investoineet isompiin mönkijöihin, joihin mahtuu useampi ihminen kerrallaan, sanoo nurmeslaisen Bomba Actionin yrittäjä Janne Nevalainen.

Retkiluistelu on auttanut monia yrittäjiä, sillä lumettomuus on luonut idylliset olosuhteet luonnonjäillä luisteluun. Luistelukaan ei kuitenkaan auta, jos on niin lämmintä, etteivät järvetkään ole jäässä. Silloin on tuotava aivan uusia lajeja perinteisten tilalle.

Isoimpina nousijoina talvilajien tilalle yrittäjät nostavat maastopyöräilyn ja sähköiset kulkuvälineet.

– Veikkaan, että maastopyöräily ja paksurenkaiset fatbiket tulevat korvaamaan lumikenkäilyä ja hiihtojuttuja, jos ei lumi tule maahan, uumoilee Kolilla toimivan Karu Survivalin yrittäjä Mikko Kettunen.

Asiakkaat ymmärtävät, vaikka harmittaakin

Monilla yrityksillä iso osa asiakkaista tulee ulkomailta. Etelästä tulevia matkailijoita toki harmittaa, että perisuomalainen pakkastalvi lumiretkineen jää kokematta.

Asiakkaat ovat kuitenkin olleet ymmärtäväisiä – eihän yrittäjä säälle voi mitään.

– En tiedä, johtuuko se siitä, että asiakaskunta on nykyään niin valveutunutta. Ilmastonmuutos on kaikkialla tapetilla, ja se iskee vähän joka paikkaan, miettii Karu Survivalin Kettunen.

Talviretkiä pystytään paikoin järjestämään normaalisti, sillä osassa Itä-Suomea lumitilanne on hyvä. Tilanne kannattaa varmistaa erikseen omasta lomakohteesta.

Juttua päivitetty 26.2.2020 klo 10:21: Juttuun lisätty tieto siitä, että osassa Itä-Suomea lumitilanne on hyvä.

Lue lisää:

Koli on luontomatkailun huippu kävijämäärissä

Tahkolla odotetaan vilkasta hiihtolomasesonkia – liiketoimintajohtaja: "On tullut epäileviä soittoja, ovat rinteet todella auki"

Lomailetko talvilomalla Suomessa? – Katso, mitä matkavakuutus korvaa ja mitä se ei korvaa kotimaassa