Näyttelijä Johannes Holopainen innostui ostamaan taidetta Helene-elokuvan jälkeen: "Rakkaus kuvataiteeseen on aina ollut olemassa"

Holopaisella on nyt työn alla parikin tv-sarjaa.

Johannes Holopainen
Näyttelijä Johannes Holopainen sai pöytärummutukseen vastuksen manserockin ytimestä
Näyttelijä Johannes Holopainen sai pöytärummutukseen vastuksen manserockin ytimestä

Näyttelijä Johannes Holopaisen kevääseen kuuluu tv-sarjojen kuvauksia.

Kaikki synnit -sarjan toisen kauden kuvaukset ovat vieneet miehen Ouluun. Rahti nimisen uuden tv-sarjan kuvaukset puolestaan Maltalle ja Roomaan. Vuonna 2021 Ylen kanaville tulevan tv-sarjan Suomen kuvaukset alkavat ensi viikolla.

Kansainvälistä tunnelmaa on myös Jalmari Helanderin ohjaamassa Kalifornian kommando -sarjassa, jossa Holopainen on myös mukana. Parhaillaan esitettävässä sarjassa on suomalaisten rinnalla amerikkalaisia näyttelijöitä.

Englannin kielellä näytteleminen on Holopaisesta kiinnostavaa.

– Kun se on kuitenkin toinen kieli. Eli miten löytää tavallaan se ilmaisu.

Kansainvälinen ura ja Hollywood kiinnostaakin näyttelijää. Se vaatii kuitenkin Holopaisen mukaan paljon jalkatyötä: pitää itse käydä paikan päällä ja mennä paikkoihin, joissa on mahdollisuus tutustua ihmisiin ja verkostoitua.

Eikä homma onnistu yksin vaan tarvitaan tukijoukkoja.

– Pitää olla sellaiset edustajat, joilla on verkostoja ja yhteyksiä eri roolittajiin ja tuottajiin.

Myös oman ammattitaidon kehittäminen esimerkiksi Yhdysvalloissa erilaisilla kursseilla on Holopaisen mielestä kannattavaa – niissäkin voi tutustua alan ihmisiin.

Helene-elokuvan palkalla taidetta kotiin

Holopainen nähdään myös Helene Schjerfbeckin elämästä kertovassa Helene-elokuvassa Einar Reuterin roolissa.

Taidekriitikon, taiteen keräilijän ja kuvataiteilijan nahkoihin päästäkseen Holopainen vieraili myös Kajaanissa, jossa Reuter asui. Sinne hänet kutsui paikallinen taiteen keräilijä Tuomo Seppo.

– Tuomo Seppo tuntee Einarin pojan ja halusi, että tapaan hänet. Pääsin tapamaan Einarin sukulaisia ja tutkittiin perhealbumeja.

Holopainen on nyt innostunut taiteen keräämisestä itsekin. Helene-elokuvasta saamallaan ensimmäisellä palkalla hän osti taidetta.

– Sattumalta kävelin pienen gallerian ohi. Siellä oli Anna-Maija Rissasen näyttely. Ihastuin töihin jo ikkunan läpi.

Gallerian sisällä näyttelijä pääsi keskustelemaan itse taiteilijan kanssa. Mukaan lähti pieni pyöreä taulu, joka kolahti näyttelijään heti.

Vaikka taiteen kerääminen alkoi tästä, niin maalaaminen ja kuvataide ovat olleet elämässä aiemminkin. Holopainen maalaa myös itse.

– Rakkaus kuvataiteeseen on ollut aina olemassa. Jo koulun kuvaamataidon tunneilla olin aina ihan fiiliksissä, kun pääsi tekemään juttuja.

Katso koko Puoli seitsemän-ohjelma:

Näyttelijä Johannes Holopainen Puoli seitsemän -ohjelman vieraana.

Lue myös:

Suomalaiset ovat innostuneet ostamaan taidetta koteihinsa – Tanttarin perheen joutsentaulu löytyi Facebookista