Pudasjärven kaupunki vastustaa vastaanottokeskuksen lakkauttamissuunnitelmia – alueen työllisyys ja kotouttaminen kärsisivät

Asiasta äänestettiin kaupunginhallituksessa. Kaksi jäsentä vastusti keskusta puoltavaa lausuntoa.

vastaanottokeskukset
Pudasjärven vastaanottokeskus.
Pudasjärven vastaanottokeskus on toiminut vuodesta 2008 lähtien.Pekka Loukkola / Yle

Pudasjärven kaupunginhallitus vastustaa kunnassa sijaitsevan vastaanottokeskuksen lopettamissuunnitelmaa.

Valtiovarainministeriön alueellistamisen koordinointiryhmä on kysynyt vielä Pudasjärven sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton mielipidettä ennen päätöksensä tekemistä. Asiaa on jo valmisteltu niin, että vastaanottokeskus lakkautettaisiin.

Kaupunginhallituksen tiistaisessa kokouksessa kaksi kaupunginhallituksen jäsentä teki vastaesityksen, ettei puoltavaa lausuntoa lähetettäisi valtiovarainministeriöön. Asiasta äänestettiin, mutta vastaesitys ei mennyt läpi.

Kaupunki näkee vastaanottokeskuksella olevan sekä suoria että välillisiä vaikutuksia kaupungin työllisyyteen ja negatiivisia vaikutuksia verotuloihin.

Lausunnon mukaan myös muun muassa edellytykset tuloksekkaaseen kotouttamistyöhön heikkenisivät lakkauttamisen myötä. Toiminnan keskittämisellä Ouluun ei saada kaupunginhallituksen mukaan kokonaistaloudellisia säästöjä.

Muun muassa Pudasjärven perussuomalaiset ovat jo aiemmin ilmoittaneet olevansa vastaanottokeskuksen lakkauttamisen kannalla.

Paikallisjärjestön mukaan asiasta tehty kuntalaisaloite on kerännyt 430 nimeä ja se on toimitettu myös kaupungille.

Perussuomalaisten mukaan keskuksen toiminta rahoitetaan veroeuroilla ja heidän mukaansa kaupunki haluaa vain hyötyä keskuksesta haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Myös rakennuksen huono kunto huolestuttaa perussuomalaisia.

Korjattu 26.2.2020 kello 7.41. Vastaanottokeskuksen lopettamissuunnitelmaa kannattaneista kaupunginhallituksen jäsenistä toinen on perussuomalaisten ja toinen SDP:n edustaja. Aiemmin kerrottiin, että kummatkin lausuntoa vastustaneet olisivat perussuomalaisten edustajia.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)