Rajkumar Sabanadesanin kolumni: 25 vuotta ja 25 nimeä eli miten minusta tuli minä

Yksittäiset ihmiset voivat paitsi pelastaa päivän, joskus jopa muuttaa koko elämän suunnan. Minun suuntani ratkaisi 25 minua auttanutta ihmistä, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.

turvapaikanhaku
Kolumnikuva Raj Sabanadesan
Jani Aarnio

Tajusin hiljattain, että olen asunut Suomessa pidempään kuin mitä olen asunut synnyinmaassani Sri Lankassa.

25 vuotta. Se on pitkä aika. Mietin itsekseni, mitä minusta olisi mahtanut tulla, jos kotimaassani ei olisi ollut sotaa. Elämäni olisi varmasti ollut hyvin erilaista kuin nyt. Entäpä jos en olisikaan lähtenyt sotaa pakoon Suomeen? Tai jos olisin päätynyt jonnekin muualle kuin Suomeen?

Pohdin vaiheitani Suomessa. Huomasin, että muistelen erityisesti matkani varrella kohtaamiani ihmisiä. Mieleeni tuli paljon kasvoja. Tajusin, että heitä yhdisti yksi hyvin tärkeä asia: he kaikki ovat jollakin tavalla auttaneet minua. Kun kirjoitin paperille jokaisen minua auttaneen ihmisen nimen, jonka muistin, paperilla oli 25 nimeä.

Moni miettii samantapaisia asioita, koska jokaisella valinnalla, minkä elämässämme teemme, on jonkinlainen vaikutus. Miten paljon oikeasti voimme itse valita, ja missä määrin kohtalomme on jotenkin ennalta määrättyä?

Sairastetut taudit, pyörällä kaatumiset lapsena, pettymykset rakkaudessa, lottovoitot ja potkut työpaikalta – ne kaikki ovat ympäristötekijöitä.

Me muovaudumme sellaisiksi kuin muovaudumme suunnilleen puoliksi geeniemme ja puoliksi ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Tästä vallitsee suhteellisen vahva tieteellinen konsensus. Usein ajatellaan, että ympäristötekijät tarkoittavat lähinnä lapsuuden kotia ja kasvatusta, mutta tosiasiassa ympäristötekijöihin sisältyy oikeastaan aivan kaikki, mitä meille elämämme aikana tapahtuu.

Sota on ympäristötekijä, samoin lapsuudenystävät, opettajat, koulu- ja työkaverit, tai asuinpaikat. Sairastetut taudit, pyörällä kaatumiset lapsena, pettymykset rakkaudessa, lottovoitot ja potkut työpaikalta – ne kaikki ovat ympäristötekijöitä, jotka muovaavat meitä ja tekevät meistä juuri oman persoonamme.

Lopullista totuutta eri asioiden merkityksestä jokaisen yksilön kohdalta on lopulta mahdotonta selvittää tieteellisellä tarkkuudella. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska yhden asian tiedämme: yksittäiset ihmiset voivat paitsi pelastaa päivän, joskus jopa muuttaa koko elämän suunnan.

Kaksi vuorokautta ennen sovittua karkotusta sain kuulla, että viranomaiset keskeyttävät prosessin käsitelläkseen uudelleen hakemukseni.

Tulin Suomeen turvapaikanhakijana 1990-luvulla. Tuolloin turvapaikanhakijalla ei ollut Suomessa oikeutta käydä koulua. Onnistuin kuitenkin pääsemään pääsykokeisiin, joissa menestyin ja pääsin opiskelemaan oppilaitoksen rehtorin poikkeusluvalla.

Sain kuitenkin kielteisen turvapaikkapäätöksen, ja lopulta karkotusmääräyksen. Kaksi vuorokautta ennen sovittua karkotusta sain kuulla, että viranomaiset keskeyttävät prosessin käsitelläkseen uudelleen hakemukseni saada Suomesta oleskelulupa opiskelun perusteella.

Puoli vuotta myöhemmin minulle myönnettiin opiskelujen perusteella määräaikainen oleskelulupa, joka myöhemmin muutettiin pysyväksi. Vuonna 2007 sain Suomen kansalaisuuden.

Mitä olisi tapahtunut, jos sääntöjä olisi noudatettu kirjaimellisesti, enkä olisi tullut hyväksytyksi opiskelemaan turvapaikkahakijastatukseni takia? Minut olisi karkotettu takaisin Sri Lankaan. Siellä minut olisi todennäköisesti passitettu vankilaan, kidutettu tai ehkä jopa tapettu.

Muistan ikuisesti sen poliisin, joka kohtasi minut ihmisenä, eikä turvapaikanhakijana. Tunsin tulleeni kohdatuksi tasavertaisena miehenä.

Muistan pankinjohtajan, joka myönsi minulle ensimmäisen asuntolainani saatuani ensin viidestä paikasta kielteisen päätöksen.

Muistan ensimmäisen suomalaisen ystävän, joka kutsui minut, yksinäisen tapahindun, joulupöytäänsä. Muistan pankinjohtajan, joka myönsi minulle ensimmäisen asuntolainani saatuani ensin viidestä paikasta kielteisen päätöksen.

Muistan esimiehen, joka ymmärsi, miksi toistuvasti välttelin kirjurivuoroa firman sisäisissä palavereissa. Hän tarjoutui itse kaikessa hiljaisuudessa korjaamaan pöytäkirjaan tekemäni kielioppivirheet (vaimo tosin huomauttaa, etten vieläkään osaa yhdyssanoja).

Enkä koskaan unohda sitä, kun silloin vielä tulevan vaimoni pappa, 95-vuotias sotaveteraani, kaappasi minut lämpimään halaukseen ja sanoi: ”tervetuloa sukuun”.

Osaan nimetä 25 ihmistä, joita ilman en olisi se ihminen, joka tänään olen.

Geeneihimme voimme vaikuttaa vain scifi-fantasioissa, ja ympäristötekijöistäkin merkittävä osa määräytyy jo syntymässä. Pelkästään se, mihin maahan tai millaiseen perheeseen sattuu syntymään, laukaisee tietynlaisen ketjureaktion.

En osaa sanoa, miten paljon minuun on vaikuttanut sota, ja miten paljon geenit, mutta osaan nimetä 25 ihmistä, joita ilman en olisi se ihminen, joka tänään olen.

Uskon, että jokaisen olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään, millainen ympäristövaikutus haluamme olla ihmisille. Pienikin teko tai ele, joka itselle voi olla merkityksetön, voi toiselle ihmiselle oikeassa tilanteessa olla juuri se yksittäinen asia, joka auttaa jaksamaan eteenpäin.

Se, miten kohtaamme ihmisen, on lopulta ainoa asia, mihin voimme vaikuttaa. Ja siinä on ihmisyyden ydin.

Rajkumar Sabanadesan

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.

Aiheesta voi keskustella 2.3. klo 23:00 asti.