Ministeriö esittää muutoksia Tornionjoen kalastussääntöön – listalla on muun muassa punttikalastuksen kielto

Virkamiehet, kalastajat ja muut sidosryhmät tapasivat Kolarissa keskiviikkona.

kalastus
Viehekalastusta Kukkolankosekella.
Arkistokuva: Viehekalastajat pyytävät lohta Tornionjoen Kukkolankoskella toissa kesänä.Riikka Rautiainen/Yle

Maa- ja metsätalousministeriö esittää muutoksia Tornion-Muonionjoen kalastussääntöön.

Jokivartisia ministeriön ehdotuksista puhuttavat eniten heittopainon käytön kieltäminen viehekalastuksessa (punttikalastus), harjuksen kevätrauhoituksen lopettaminen ja rysien tarkistus merialueella lohikiintiön täytyttyä.

– Suurin osa kannattaa punttikalastuksen kieltoa, mutta osa sitä puolustelee. Muonion suunnalla katsotaan, että harrikanta ei ole heikentynyt, toisin kuin täällä alempana, kertoo Väylän viehelupa-alueen puheenjohtaja Heikki Jolma.

Punttikalastuksen kieltoa kannattavat perustelevat kantaansa sillä, että kalastustapa vahingoittaa lohia koukun osuessa kalaan.

Vastustajien mukaan se ei tee niin, koska nykyään saa käyttää vain yksihaaraista koukkua, joka on kooltaan aiempaa pienempi.

Harjuksen kevätrauhoituksen lopettaminen koskee toteutuessaan Muonionjokea ja Könkämäenoa. Tällä hetkellä kevätrauhoitus on voimassa 1.4.–31.5.

Rysät pitäisi kokea kerran päivässä

Lisäksi ministeriö esittää, että kun rysällä pyydetään lohikiintiön täyttymisen jälkeen muita kaloja, täytyy kalapesä kokea kerran vuorokaudessa valvojan läsnä ollessa.

– Tämä ongelma tuntuu olevan enemmän Ruotsin puolella. Siellä koetaan ongelmana se, että kun Ruotsin lohikiintiö täyttyy, niin samat rysät jäävät pyytämään ja on epäilystä, että siellä makuutetaan lohia. Merkittävän osan lohivaurioista arvellaan olevan seurausta tästä.

Virkamiehet, kalastajat ja muut sidosryhmät tapasivat keskiviikkona ministeriön järjestämässä tilaisuudessa Kolarissa.

Vielä on aikaa lausua

Ministeriö esittää myös istutettujen meritaimenten pyytämisen sallimista Tornionjoen merialueella samalla tavalla kuin muualla merialueella.

Lisäksi muutoslistalla on muun kalan kuin nieriän ja taimenen kalastuksen salliminen Kilpisjärvellä koko syyskieltoaikana 15.9.–15.12.

Ministeriön ehdotuksista voi antaa lausunnon ensi viikon tiistaihin asti.

Ruotsin kanssa muutoksista neuvotellaan 12. maaliskuuta.

Suomi ja Ruotsi pitävät vuosittaiset neuvottelut kalastussääntöjen muutoksista kymmenettä kertaa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).