Pajan hämärässä

Korpilahden satamassa, vanhan sahan kuivaamossa, sijaitsee seppä Anssi Routavirran paja. Ovi on raollaan.

Ahjossa loimottaa tuli. Sepillä on uskottu olevan yhteyksiä pimeisiin voimiin ja kyky käskyttää elävää tulta.

Kaikkialla roikkuu taikauskoon liittyviä talismaaneja, amuletteja, luita, nahkoja ja kalloja.

Seppien ammattikuntaan liittyvä mystiikka kiehtoo Keski-Suomen Korpilahdelta kotoisin olevaa Routavirtaa.

Tämä on äärimmäisen inspiroiva ympäristö.

Routavirran ranteeseen on taottu paksu rautainen kisällin kahle. Siihenkin liittyy vanha perinne.

Kun mestari on opettanut kisällilleen kaiken ja kokee oppilaansa olevan valmis, hän merkitsee kisällin kahleella.

Kahletta ei saa irti. Rauta lyödään kuumana ranteeseen jumiin.

Kahle toimii myös CV:nä. Kun menet toiselle takomolle, tiedetään, mistä olet tullut ja mikä oppimääräsi on.

Ainoastaan mestari saa ottaa kahleen pois, kun kisällistä tulee mestariaan kyvykkäämpi tai hän perustaa oman takomon.

Koen olevani ikuinen kisälli. Tässä työssä ei tule valmiiksi koskaan.

Routavirta pitää kahletta muistutuksena juuristaan. Hän sai kipinänsä jo nuorena.

Aloin taoskella jo yläasteella pallogrillin, hiustenkuivaajan ja ratakiskon pätkän avulla.

Seppien ammattikunta on tällä hetkellä Suomessa pieni, mutta vakiintunut.

Vielä 70-luvulla näytti, että taonnan taitajat ovat vaarassa kadota.

En ajatellut, että tästä tulisi itsellenikään leipätyö. Tarkoitus oli mennä "oikeisiin töihin".

Nyt varsinkin nuoremmat alan tekijät saavat merkittävän osan tuloistaan myymällä tuotteita ulkomaisissa nettikaupoissa.

Sieltä tulee myös osa Routavirran elannosta.

Eihän tällä rikastumaan ikinä pääse, mutta hengissä pysyy.

Routavirta tuumii, että työssä on kyse jostain suuremmasta.

Hän haluaa ylläpitää ikiaikaista seppäperinnettä.

Tekijät

Jonna Karjalainen

Kuvat

Niko Mannonen

Julkaistu 28.2.