Lapissa uudistetaan useita jätevesipuhdistamoja lähiaikoina

Useat kunnat investoivat puhdistamoihin lähes yhtä aikaa. Pellossa pelätään sen vuoksi hintojen nousua.

Jätevedenpuhdistamo
En rund kran som man kan vrida på i ett avloppsreningsverk.
Uusien puhdistamoiden rakentamiseen päädytty sen vuoksi, että vanhojen puhdistamojen tekniikalla ei ylletä nykyisiin ympäristövaatimuksiin edes kunnostettuna. Kuvan puhdistamo ei liity juttuun.Amanda Vikman/Yle

LappiUseat pohjoisen kunnat suunnittelevat vanhan jätevesipuhdistamon korvaamista uudella. Esimerkiksi Kolarissa, Kuusamossa, Pellossa ja Savukoskella on tarkoitus aloittaa uuden ja aiempaa tehokkaamman puhdistamon rakentaminen lähiaikoina.

Uudisrakentamiseen on päädytty sen vuoksi, että vanhojen puhdistamojen tiloissa ei ole mahdollista yltää nykyisiin ympäristövaatimuksiin edes kunnostettuna.

Pellon vesihuolto-osuuskunnan toimitusjohtaja Taisto Ylisaukko-oja arvelee, että rakennusbuumissa on kyse vain sattumasta. Hän kuitenkin pelkää, että useat yhtäaikaiset tarjouspyynnöt johtavat korkeampiin hintoihin.

Kustannusarviot pyörivät miljoonaluokassa. Pellossa vanhan jätevedenpuhdistamon uudistamiseen otetaan 3,3 miljoonaa euroa lainaa. Kolarissa 1970-luvulla rakennetun puhdistamon korvaaminen uudella maksaa noin 2,5 miljoonaa.

Kolarissa rakennetaan myös kokonaan uusi jätevedenpuhdistamo Ylläksen matkailualueelle. Sen hinta on selvästi korkeampi, noin 7,5 miljoonaa euroa, suurten käyttöhuippujen vuoksi.

Etelä-Karjalaan saattaakin tulla maakunnallinen jätevedenpuhdistamo

Mikkeliin valmistuu Euroopan modernein jätevedenpuhdistamo – hintalappu on vuosien saatossa kivunnut 60 miljoonaan euroon

Kuusamo saa uuden jätevesipuhdistamon, josta vedet johtuvat Torankijärveen – "Järven tila voi tulevaisuudessa jopa hieman parantua"