Taiteilija Wilma-Emilia Kuosa väsyi hyysäämään juoppoja: "Niissä parisuhteissa jää aina kakkoseksi viinalle"

Kulttuurivieras Wilma-Emilia Kuosa tekee kirjallisen ruumiinavauksen elämästä alkoholistin heittopussina.

Kulttuurivieras
Wilma-Emilia Kuosa
Wilma-Emilia Kuosa halusi porautua siihen, miten sairaiden suhteiden mekanismi toimii, mikä rentuissa tenhoaa, ja miten kierteestä pääsee. Luonteva keino oli runo. Jyrki Lyytikkä / Yle

Balettikoulussa Wilma-Emilia Kuosa tanssi vaikka nallepuvussa maskotin roolia pinkkien tutujen keskellä, kunhan sai tanssia.

Siitä lähtien kun hän oli kolmevuotias, mitään muuta hän ei halunnut tehdä, ei missään muualla olla.

Edes se ei haitannut, että hän tunsi olevansa tonttu gasellien joukossa; aina lyhyin, aina nuorin.

Teininä Kuosa piirsi kajalit korviin asti, mutta riisui niittivyöt laatikkoon ennen tanssituntia. Hän oli omituinen otus muiden ballerinojen porukassa.

– Toiset olivat koko elämänsä asuneet Espoon kultahammasrannikolla, minä jo silloin paljon ulkomailla. Koin olevani aina se lapsi, joka roikkuu tangossa väärin päin, mutta halusin väkisin olla siinä maailmassa.

Tanssiminen on aina ollut Kuosan, 31, suuri rakkaus. Se myös pelasti hänet pahanteolta.

Siitä lähtien, kun Kuosasta tuli täysi-ikäinen, Helsingin yön imu oli kova. Se yö oli märkä.

Yössä eli kiehtova kansa, jonka kello kävi eri aikaa kuin muiden ihmisten. Kuosaa vetivät baareihin etenkin huumaavan tuhmat pojat. Heidän mukanaan olisi ollut helppo vajota.

Mutta niin ei käynyt, koska aamulla oli aina balettitunti.

Wilma Emilia Kuosa
– Runot ovat yksi tavoistani tanssia. Kaikki on pelkkää rytmiä, elämä on rytmiä, eiks niin, sanoo Kuosa, hakkaa kädellä rintaansa ja nauraa, koska nauraa paljon. Suuri osa kirjan runoista on kirjoitettu niin, että jokaisella rivillä on yhtä monta tavua, ja ne voi räpätä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Kyytiä tabuille, kyytiä häpeälle

Wilma-Emilia Kuosa tiesi aina, että taiteesta tulee hänen työnsä. Maailma oli alkuun eri mieltä. Musiikkiluokan koelaulussa sanottiin, että hän ei ole tippaakaan musikaalinen. Oopperan balettikoulun pääsykokeissa todettiin, ettei tänne ole asiaa noilla lonkilla.

Vastuksista sisuuntunut Kuosa on nyt ammatiltaan jazztanssija, tanssinopettaja ja koreografi; monitaiteilija, joka tienaa elantoaan myös laulamalla ja kirjoittamalla.

Tammikuussa Basam Booksin sarjassa Puhuttava runo julkaistiin Kuosan ensimmäinen runokirja Titaanisydämen anatomia. Se on yhdeksi ihmissuhteeksi tiivistetty tarina viinaanmenevistä miehistä, joiden kanssa Kuosa tai joku hänen ystävistään nuorempana jatkuvasti poltti sormensa.

– Tässä kirjassa yritän riisua kaikki häpeän ja tabut ja syyllisyyden, jota alkoholistin läheinen tuntee. Asioiden kohtaaminen on ensimmäinen tie ulos rikkovista ihmissuhteista, Wilma-Emilia Kuosa sanoo.

Sellaisiin ihmissuhteisiin hän päätyi kerta toisensa jälkeen parikymppisenä.

Vampyyrin päivärytmi

Jo nuoresta lähtien Wilma-Emilia Kuosan ympärillä on ollut suuri ja lämmin taiteilijayhteisö. Se jaksoi aina kuunnella, kannustaa ja olla yleisönä.

Samaan pakettiin kuului valitettavasti vampyyrin vuorokausirytmi.

Kun kaikki tutut esiintyivät työkseen ja näytökset päättyivät iltakymmeneltä, ei sen jälkeen lähdetty keilaamaan tai leffaan. Silloin mentiin kapakkaan tai tyhjennettiin yhdessä hotellihuoneen minibaari.

Raskas päihteidenkäyttö ei ole kulttuurialan yksinoikeus, eikä Kuosa väitä kaikkia kulttuurityöläisiä alkoholisteiksi. Mutta niissä piireissä Kuosa kuitenkin tutustui ihmisiin, jotka hakevat aamupalansa Alepasta iltapäivällä.

Taideporukoiden iltariennoissa nuorta tanssijaa vastaan tuli rocktähden kaltaisia, karismaattisia miehiä. He olivat usein vähän vanhempia, ja elivät jo sitä elämää, josta Kuosa alle parikymppisenä uskoi haaveilevansa. He saivat palkkansa taiteesta, tai ainakin heillä oli jo yleisö.

– En ehkä enää tässä vaiheessa elämääni tahtoisi soittaa kaikissa kaupungin baareissa joka ilta kitaraa, vaikka se nuorempana vaikutti mahtavalta. Silloin oli vaikea erottaa, mikä on elämäntavan fanitusta, mikä todellista ihastusta.

Wilma Emilia Kuosa
Kuosaa ärsyttää se, miten kepeään sävyyn tietyistä huumeista puhutaan. – Sanotaan, että ne ovat vain bilehuumeita, ihan kuin ois ihan ok vaan vetää jossain bailuissa huumeita ja sitten se jäisi siihen. Ei se koskaan jää siihen. Sillä tavalla se alkaa, riippuvuus.Jyrki Lyytikkä / Yle

Lähes jokaisella on oma alkoholisti

Jatkuvasti juhlivien miesten kiehtovuutta ruokki Kuosan oma kurinalaisuus.

Oli kuumottavaa seurata iho ihossa kiinni, kuinka toinen toteutti kaikki ne paheet, joihin itsellä ei tiukan treenaamisen takia ollut varaa.

– Olen toivoton romantikko, ja uskon rakkauteen ensisilmäyksellä. Saatoin nuorempana unohtaa jopa puhua vain siksi, että toinen oli mielestäni niin komea. Alkuhuumassa varoitusmerkkejä ei näe, vaikka ne olisi tatuoitu toisen ihoon.

Kun joku varoitteli, se vain lisäsi Kuosan uteliaisuutta pahoja poikia kohtaan. Hän ei kuunnellut ketään, vaan halusi itse ottaa selvää.

– Varoituksiin vastattiin, että sä et nyt vaan tajua meidän rakkautta, me ollaan sielunkumppaneita. Olin sitä paitsi aina varma, että minä vahvana naisena pärjään tilanteessa kuin tilanteessa.

laitat pienen viestin/ luen sen heti// ei anteeksipyytelyitä/ ei edes tekosyitä/ ihan kylmästi vaan/ ettei huvitakkaan

Titaanisydämen anatomia

Kuosa ei kuitenkaan ymmärtänyt, että erilaisesta sekoilusta joutuu maksamaan hintaa paitsi addikti myös tämän kumppani. Vähitellen hän huomasi olevansa rakkailleen ikuinen kakkonen.

Ykköspaikalla olivat viina, etenkin ilmainen viina, muut päihteet ja ikuiset bileet. Niistä oltiin jatkuvasti tulossa kotiin, mutta ei millään päästy. Jos päästiin, oltiin niin huonossa kunnossa, ettei mitään voitu enää tehdä yhdessä.

Addiktia ei voi Kuosan mielestä tapailla, häntä voi vain yrittää tapailla.

– Et jää toiseksi vain päihteille, vaan kaikille, jotka ovat valmiita niitä tarjoamaan. Toistuvasti kumppanini oli minulle tärkein, ja itse olin ties monennellako sijalla hänen listallaan.

Siitä roolista, alkoholistin kumppanina elämisestä, on Kuosan mielestä puhuttu kummallisen vähän. Siksi hän teki aiheesta kirjan.

Kuosa uskoo, että Titaanisydämen anatomiasta löytää itsensä moni omaa juoppoaan kotiin raahannut. Alkoholisteja on Suomessa arviolta 400 000, viinan suurkuluttajia yli puoli miljoonaa.

– Käsi ylös, kenen lähipiiriin ei kuulu ainakin yhtä alkoholistia, Kuosa kysyy.

Wilma Emilia Kuosa
– Kun on kasvanut tytöstä jälkiteiniksi, ja siitä nuoreksi aikuiseksi ja sitten aikuiseksi, on omanarvontunto aina noussut eksponentiaalisesti. Samalla se, millaisilla asioilla ja ihmisillä aikansa haluaa täyttää, on muuttunut. Jyrki Lyytikkä / Yle

Viimeinen pussikaljasukupolvi

Keskeinen syy päihderiippuvaisen selitysten loputtomaan sietämiseen on Wilma-Emilia Kuosan mielestä suomalaisessa kulttuurissa.

Juoppoutta ei pidetä kovin kummallisena. Suuri osa rankasti juovista arvioi itse itsensä kohtuukäyttäjäksi. (siirryt toiseen palveluun) On ihan tavallista, että joku sammuu kapakkaan.

Toisessa kotimaassaan Ranskassa Kuosa ei muista koskaan kenenkään joutuneen kantamaan ketään ulos baarista tai juhlista. Alkoholisteja on sielläkin, mutta nizzalainen juoppo särpii roseeviininsä rannalla asianmukaisesta lasista ja pysyy tajuissaan.

Aina palatessaan Suomeen Kuosa hätkähtää. Ihmiset ovat aivan luontevasti tuhdissa humalassa keskellä viikkoa.

Näennäisestä paheksunnasta huolimatta alkoholismia romantisoidaan, Kuosa arvelee.

– Elämäkertaleffojakin tehdään lähinnä juopoista miesmuusikoista.

sun puhelin jäi töihin/ josta mulle kerrottiin/ jatkoit matkaa baariin/ josta jo tiedettiin/ minkälaisen daamin/ kanssa lähdit kotiin/ olisit voinut tulla mun luo/ mut kaikki unohtuu kun juo

Titaanisydämen anatomia

Humalahakuinen juominen on vähentynyt teinien keskuudessa viime vuosiin asti. Vaikka tilastojen mukaan käänne (siirryt toiseen palveluun) huonompaan on tapahtunut, uskoo Kuosa kuuluvansa viimeiseen märkään sukupolveen.

Hänen nuoruudessaan kaikki joivat paljon ja usein. Siinä kulttuurissa kasvanut ei heti huomaa, kun kaverilla alkaa homma karata käsistä.

– Meillä ei ollut teineinä älypuhelimia. Kun halusi nähdä kavereita perjantai-iltana, piti mennä puistoon. Ei siellä kukaan pelannut krokettia, ajanviete oli pussikalja. Talvisin oli kotibileitä, joissa jengi oli todella sekaisin jostain boolista.

Nykyisin Kuosa mielestään tunnistaa alkoholistin jo 20 metrin päästä pelkästä ryhdistä.

Suuria eleitä ja kiihkeää seksiä

Aina, kun nainen päätyy surkeaan parisuhteeseen, kysytään mikset vain häivy.

Kuosaa kysymys raivostuttaa.

Ihan kuin olisi naisen syytä, että hän on valinnut huonon miehen, ja siksi naisen on kannettava vastuu väärästä valinnastaan: kärsittävä, tai lähdettävä.

– Miksei koskaan myönnetä, että juopot miehet valitsevat hyviä naisia? Sellaisia, joiden siivellä he uskovat selviävänsä, jotka ruokkivat ja pyykkäävät, ja joiden luokse pääsee missä tahansa kunnossa mihin tahansa aikaan vuorokaudesta?

Syitä juopon rinnalle jäämiseen on Kuosan mielestä useita. Yksi niistä on hoivavietti, ja harhainen usko rakkauden parantavaan voimaan.

Kuosa on kantanut kumppaneitaan kapakoista, paikannut heitä päiväkausia kestäneiden ryyppyrännien jäljiltä, maksellut takseja ja kalastellut symbolisten kaivojen pohjilta. Palkinnoksi hän on saanut jumalaisia lemmenvaloja, suuria eleitä ja kiihkeää seksiä.

– Kun itsellä alkoi tulla mitta täyteen, täytettiin koti ruusuilla ja lentolipuilla. Sitten meni vähän aikaa, ja hävisin taas pullolle.

Wilma Emilia Kuosa
Suhteilla päihderiippuvaisen kanssa oli harvoin alkua tai loppua. – Riippuvaisen ihmisen kanssa päätyy todella helposti on–off-kierteeseen. Nuorempana ei ollut selkeää, mitkä ovat terveitä rakastamisen tapoja tai mikä ero on pakkomielteellä ja rakkaudella.Jyrki Lyytikkä / Yle

Hoivavietin hyvä kaveri on häpeä

Toivottomana romantikkona Wilma-Emilia Kuosa uskoi aina uudet lupaukset muutoksesta – kuten tekevät monet addiktien kumppanit.

– Mä olin aina, että hienoa, mahtavaa, tätä on odotettu! Sitten ei tietenkään tapahtunut mitään. Kun kuvioihin tuli uusi ihminen, uskoin sitä ihan samalla tavalla.

Hoivavietin kaveri on häpeä. Näiden kahden kumppanuus on Wilma-Emilia Kuosan kokemuksen mukaan lujaa liimaa alkoholistin ja häntä paijaavan kumppanin välillä.

– Häpeät sitä, ettei kumppani pysty muuttumaan. Lisäksi häpeät sitä, että olet antanut asioiden valua näin pitkälle. Alkoholistin läheinen luulee, että alkoholismi on jotenkin hänen syynsä. Hän luulee, että olisi jotenkin hänen vikansa, ettei hän ole saanut addiktia muuttumaan. Ei ole. Ikinä ei ole.

"Rakkaus ei edellytä paskan sietämistä"

Mikään määrä valehtelua, ohareita, petettyjä lupauksia tai muita pettymyksiä ei saanut Kuosaa järkiinsä. Ainoat kerrat, kun hän määrätietoisesti jätti alkoholistin olivat niitä, jolloin kumppani jäi kiinni pettämisestä.

Kierteestä auttoi lopulta irti tanssi. Mitä ammattimaisemmin Kuosa tanssi, sitä paremmin hän tajusi, ettei hänen suurin intohimonsa olekaan seurustelu.

onko siellä tuopissa/ jotain mitä puuttuu multa/ mikä siinä baarissa maistuu paremmalta// lasi tyhjänä yhdet vielä räät poskella/ nuolet viinaisia jäitä lasin pohjalta

Titaanisydämen anatomia

Toinen hereille ravistellut asia oli se, että Kuosa huomasi hetkittäin käyttäytyvänsä läheisiään kohtaan samoin, kuin alkoholistirakkaat häntä kohtaan.

Paha lähti kiertoon.

– Omat demonit alkoivat päästä valloilleen. Aloin puhua toisille töykeästi, tehdä ohareita ja salailla asioita läheisiltäni.

Kuosa toivoo, että Titaanisydämen anatomia auttaa jotakin toista addiktin riepottelemaa pääsemään irti rikkovasta kuviosta.

– En nuorena tajunnut, ettei rakastaminen edellytä minkä tahansa paskan sietämistä. Ajattelin, että rakkaus voittaa kaiken. Rakkaus ei kuitenkaan pelasta ketään, joka ei itse halua pelastaa itseään.

Wilma Emilia Kuosa
Kun Kuosa on kerran rakastunut, hän rakastaa aina. Se ei kuitenkaan tarkoita enää sitä, että hän olisi rakkauden kohteen kanssa hinnalla millä hyvänsä. – Rakkaus ei välttämättä edellytä multa mitään aktiivisia tekoja, eikä etenkään minkään paskan vastaanottamista.Jyrki Lyytikkä / Yle

"Älä siedä alkoholistilta sitä, mitä et siedä muiltakaan"

Kuosa menee baariin edelleen ihan mielellään. Siellä on kiva tavata ystäviä ja jutella. Hänestä on oikein mukavaa ottaa lasi tai pari viiniä.

Jos porukan tavoitteena on mahdollisimman tanakka päihtyminen, lähtee Kuosa kotiin nukkumaan.

– En jaksa katsella enää dokaamista dokaamisen takia. Ei kännisten kanssa voi edes jutella. Heitä pitää vain kuunnella. He eivät keskustele, he esiintyvät. Toleranssi länkytykseen on laskenut kun omanarvontunto on kasvanut.

Kuosa suosittelee kirjoittamista kaikille, jotka ovat jumissa päihdeaddiktien läheisinä. Asioiden sanominen itselle ääneen tai purkaminen paperille on ensimmäinen askel pois sairastuttavasta suhteesta.

Seuraava askel on etsiä ihminen, jolle uskoutua, sellainen, joka ottaa kokemuksen ja hädän tosissaan.

– Kannattaa kirjoittaa vaikka päiväkirjaa, se on auttanut minua lapsesta asti. Jos ei halua tai pysty, kannattaa kuunnella vaikka musiikkia, joka auttaa sanoittamaan sen, mitä on tapahtunut.

Jos kumppanilta sietää jatkuvasti käytöstä, jota ei keneltäkään toiselta sietäisi, on Kuosan mielestä korkea aika potkaista juoppo jalustaltaan.

– Jos toinen ei esimerkiksi vastaa viesteihin kolmeen päivään, vaikka olet hänestä huolissasi, se yleensä tarkoittaa känniä, krapulaa ja tasoittavaa. Kannattaa miettiä, miksi juuri tämä henkilö saa käyttäytyä näin huonosti, vaikka muut eivät.

Yksi neuvo on Kuosan mielestä yli muiden: toista lyöntiä ei ikinä pidä jäädä odottamaan.

– Yksikin kerta nyrkkiä on liikaa. Se on jo kertonut ihmisestä kaiken.