Musiikin aiheuttamat traumat näkyvät bändileireillä – Jussi Liski: "Oli hurjaa nähdä, kun oppilas huomasi 50 vuoden jälkeen osaavansa soittaa"

Pedagogin tärkein tehtävä on kannustaa oppilasta, Liski sanoo. Kerro oma hyvä tai huono kokemuksesi musiikista tai sen opetuksesta tämän jutun lopussa.

pedagogiikka
Muusikko ja musiikkipedagogi Jussi Liski, Konditoria Hopia, Kumpula, Helsinki, 26.2.2020.
Jussi Liski on nähnyt läheltä klassisen musiikin maailman, jazzkentän ja viihdemusiikin puolen. Hän kiersi aikoinaan kuusi vuotta Eurooppaa legendaarisen progeyhtyeen Pekka Pohjola Groupin riveissä.Jari Kovalainen / Yle

Työporukassa oli henki korkealla, kun Haloo Helsingin hitti Maailman toisella puolen alkoi svengata. Eläkeiän kynnyksellä oleva nainen soitti vuoroin rumpuja ja sähköbassoa mutta tarttui myös mikrofoniin Elli Haloon jalanjäljissä.

Tauolla yrityksille järjestettävän bändileirin opettaja, muusikko Jussi Liski kysyi osallistujien ajatuksia musiikintäyteisestä päivästä.

Yllättäen nainen purskahti itkuun. Musisoiminen oli nostanut muistot pintaan.

– Hänelle oli aina sanottu, ettei hän osaa laulaa, eikä hänellä ole rytmitajua, Liski kertoo yli kymmenen vuotta myöhemmin kotikulmiensa kahvilassa Helsingissä.

Liski vastasi kurssilaiselle, että vastahan tämä soitti kahdella instrumentilla ja vieläpä lauloi Haloo Helsinkiä. Kaikki tämä parin tunnin harjoittelun tuloksena ilman aiempaa soittokokemusta.

– Oli se hurjaa, että vasta viidenkymmenen vuoden jälkeen hän huomasi pystyvänsä siihen. Se oli meille molemmille herkkä hetki.

Kerro oma musiikkiin tavalla tai toisella liittyvä kokemuksesi kaavakkeessa tämän jutun loppupuolella. Puramme vastauksia asiantuntijoiden kanssa myöhemmin julkaistavassa jutussa.

Liski meinasi ottaa traumat mukaan lopputyönsä otsikkoon

Image-lehden laaja juttukokonaisuus (siirryt toiseen palveluun) käynnisti viime viikolla keskustelun oppilaiden kohtelusta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Ylen haastattelussa Sibelius-Akatemian vuodenvaihteessa eläköitynyt professori Atso Almila totesi, ettei musiikki tai mikään muukaan asia maailmassa ole sellainen, että sen saavuttamiseksi kaikki keinot olisivat sallittuja.

Laajemmin keskustelu koskee kaikkia suomalaisia musiikkioppilaitoksia – ja ylipäänsä musiikkiharrastusta. Liski on työssään monipuolisena muusikkona huomannut, että moni suomalainen kantaa elämässään musiikkiin liittyvää traumaa.

– Olemme vetäneet matalan kynnyksen bändileirejä nyt 12 vuotta. Traumojen purku on osa leiritoimintaa. Niitä on oikeasti olemassa, aikoinaan Sibelius-Akatemiassakin opiskellut Liski sanoo.

Muusikko ja musiikkipedagogi Jussi Liski, Konditoria Hopia, Kumpula, Helsinki, 26.2.2020.
Nykyään Liski työskentelee paitsi basistina ja kosketinsoittajana myös säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Sekä tietysti opettajana.Jari Kovalainen / Yle

Heti ensimmäisellä leirillä osallistujien joukossa oli kahdeksan naista, joista jokainen vältteli pianon äärelle menemistä. Syynä oli tunne osaamattomuudesta, vaikka takana oli vuosia pianoharrastuksen parissa.

– Se tuntui siltä kuin olisi kuullut saman tarinan kahdeksan kertaa, Liski ihmettelee.

Asia alkoi vaivata niin, että Liski päätti ottaa härkää sarvista. Hän palasi koulun penkille ja opiskeli itselleen pedagogin paperit. Metropolian ammattikorkeakoululle kirjoittamassaan lopputyössä vuonna 2016 hän tutki erilaisia tapoja oppia ja opettaa.

– Taustatutkimusta tehdessäni kuulin niin monta tarinaa huonoista ja nöyryyttävistä oppimiskokemuksista, että aioin jo vaihtaa työn nimeksi Suomalaisen musiikinopetuksen traumatisoiva vaikutus.

Pelolla johtamisesta ei tule mitään

Yksi mieleenpainuvista kokemuksista oli leirille osallistunut nainen, joka alkoi hyperventiloida, kun häntä yrititti istuttaa sähköpianon taakse. Pelkkä pianon näkeminen sai aikaan reaktion. Tilanne rauhoittui, kun Liski keksi vaihtaa eteen erilaisen soittimen: vilkkuvaloin varustetun syntetisaattorin.

– Silloin muistot eivät nousseet pintaan, Liski kertoo.

Kerran Liski ihmetteli, kun eräs diplomipianisti ilmestyi hänen vetämälleen laulunkirjoittamisen kurssille. Opistotason kurssi tuntui Liskistä turhan vaatimattomalta jo valmistuneelle ammattilaiselle.

– Hän kertoi haluavansa tehdä musiikin parissa jotain ihan muuta.

Flygels tangenter.
Piano voi olla ahdistava esine, jos kokemukset sen äärellä ovat epämieluisia.Yle/Lotta Sundström

Omakohtaisen tapauksen Liski muistaa kolmen vuosikymmenen takaa. Sibelius-Akatemian opiskelijaorkesteri harjoitteli tulevaa konserttia varten ensimmäistä kertaa yhdessä. Kapellimestari pisti soiton poikki, syytti kontrabassosektiota ja nimitti heitä ressukoiksi. Liskin mielestä olisi ollut parempi antaa soittajien itse huomata virheensä ja antaa mahdollisuus sen korjaamiseksi.

– Tuollainen on typerää pelolla johtamista ja ajan tuhlausta. Ei siitä tule mitään, jos pidetään pelkoa yllä, että jos mokaa, niin käy huonosti.

Järkevä määrä järkeviä harjoituksia

Viime viikolla alkanut keskustelu musiikinopetuksesta sai paljon myös puolustavia puheenvuoroja, ja syystä. Musiikki tekee ihmiselle tutkitusti hyvää, ja sen opetus on Suomessa pääsääntöisesti asiallista ja huippulaatuista.

Liski tuntee paljon inspiroivia esimerkkejä. Parhaiten hän osaa puhua omasta puolestaan. Hyvä opettaja on Liskin mukaan avarakatseinen ja kannustava.

– Ensimmäinen ja ainoa piano-opettajani oli kanttori, joka sanoi heti ensimmäisellä tunnilla, että nyt mä näytän tällaiset jazzinpätkät. Hän näytti, millaista musiikkia on olemassa.

Sibelius-Akatemiassa kontrabasson opettajia oli kaksi. Molemmat Liskin mukaan tosi hyviä.

– Toinen osasi esimerkkiä näyttämällä opettaa uusia asioita, vaikka niiden selittäminen oli vaikeampaa. Toinen taas suhtautui soittamiseen maanläheisesti. Hän opetti hyviä niksejä ja varoitti lyömästä päätä seinään. Ideana oli tehdä järkevä määrä järkeviä harjoituksia.

Muusikko ja musiikkipedagogi Jussi Liski, Konditoria Hopia, Kumpula, Helsinki, 26.2.2020.
Liski työskentelee muusikonuransa ohella Helsingissä Laajasalon Opiston Laulun linjan opintolinjavastaavana.Jari Kovalainen / Yle

Kannattaa hakea, ettei kaduta myöhemmin

Liski on uransa aikana opettanut muun muassa soittotaidottomia tai sellaisiksi itsensä kokevia aikuisia ja soittoharrastusta aloittavia lapsia. Tilanteesta riippumatta tarkoitus on löytää iloa musiikista – olipa päämääränä epäsäännöllinen harrastus tai muusikon ammatti. Tärkeintä on Liskin mukaan kannustaminen.

– Aina se ei edes ole opettaja, joka poistaa oppilaasta musiikin ilon. Olen kuullut tarinoita opinto-ohjaajista, jotka sanovat, ettei esimerkiksi Sibelius-lukioon kannata pyrkiä, koska sinne on niin vaikea päästä.

Miksei kannattaisi, Liski kysyy.

– Sellainen voi olla jollakulle unelma, eikä sitä saisi kitkeä pois. Sitä paitsi pääsykoetilanteet ovat oma haastava juttunsa, ja niitäkin pitää harjoitella.

– Kannustan aina oppilaitani hakemaan sisään, mihin vaan tulee mieli hakea. Ei tarvitse myöhemmällä iällä sanoa, että olisi pitänyt hakea, mutten saanut aikaiseksi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.