Espanja pelkää koronaviruksen vaikutuksia turismiin – Teneriffalla suomalaisten karanteeni jatkuu

Espanjassa vahvistettiin keskiviikkona ensimmäinen maansisäinen tartunta. Kaikkiaan maassa on löydetty 14 koronaviruspotilasta, joista 12 on edelleen sairaalahoidossa.

koronavirus
Espanjan lentokentillä hengityssuojaimien käyttö on lisääntynyt viruksen myötä. Ne ovat monista apteekeista loppu.
Espanjan lentokentillä hengityssuojaimien käyttö on lisääntynyt viruksen myötä. Ne ovat monista apteekeista loppu.Maija Salmi / Yle

TENERIFFA Kanariansaarilla vallitsee leppoisa lomatunnelma koronaviruksesta huolimatta.

– Ei kai tässä aihetta paniikkiin ole. Lapsia olemme muistuttaneet käsienpesun tärkeydestä, sanoo Teneriffan eteläpuolella olevassa hotellissa lomaileva tamperelaisseurue.

Hotellin aamupalalla kukaan ei käytä hengityssuojaimia, jotka ovat loppu paitsi Teneriffan, myös monien espanjalaiskaupunkien apteekeista. Suojaimia on hamstrattu siitä huolimatta, että terveysviranomaisten mukaan niistä ei ole merkittävää hyötyä viruksen torjunnassa.

Turkulaiset Pentti Torkkeli ja Juhani Könni eivät halunneet perua kahden viikon aurinkolomaa viruksen vuoksi. Heidän lomansa lykkääntyi jo kertaalleen, kun Teneriffaa koetellut hiekkamyrsky sulki lentokentät.

– Espanjalaisesta televisiosta olemme seuranneet. Virus on iso juttu täällä, mutta ei meitä pelota. Suunnittelimme jo tekevämme suodatinpusseista hengityssuojaimia, Torkkeli vitsailee.

Myöskään hotellien työntekijät eivät suojia käytä. Heidän mukaansa niiden käyttö lietsoisi ainoastaan paniikkia.

Pentti Torkkeli ja Juhani Könni nauttivat lomailusta Teneriffalla koronaviruksesta huolimatta.
Pentti Torkkeli (vas.) ja Juhani Könni nauttivat lomailusta Teneriffalla koronaviruksesta huolimatta.Maija Salmi / Yle

Pääsiäissesonki vaarassa

Vaikka suomalaisturisteja virus ei ole säikäyttänyt, Espanjassa pelätään viruksen vaikutuksia turismiin.

Etenkin yrittäjille elintärkeä, pian alkava pääsiäissesonki on vaarassa, jos virus alkaa levitä.

Etelä-Espanjan Sevillassa todettiin eilen ensimmäinen maansisäisen tartunta.

Aiemmat tartunnat olivat peräisin Italiasta.

Tartunnan saanut on 62-vuotias mies, jota hoidettiin sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi. Hän ei ollut matkustanut Espanjan ulkopuolelle.

Tartunnan saaneen lähipiiristä virusta ei ainakaan toistaiseksi ole löydetty.

El País -lehden haastatteleman (siirryt toiseen palveluun) lääkärin mukaan virus on kiertänyt Espanjassa todennäköisesti jo viikkoja.

Suomalaiset edelleen karanteenissa

Torkkeli ja Könni kävelevät kohti hotellia, jonka neljältä italialaisvieraalta löydettiin koronatartunta. Hotelli on nyt karanteenissa.

– Liian lähelle emme menisi tai edes pääsisi, Torkkeli sanoo.

Hän on oikeassa, sillä poliisit vartioivat aluetta tarkasti.

Suomalaisia hotellissa on 20, mutta kukaan heistä ei ole saanut tartuntaa. Myös tartunnan saaneiden italialaisten seurueen muut jäsenet todettiin terveiksi.

Koronaviruksen vuoksi karanteenissa olevan hotellin edustalla on lukuisia ambulansseja. Poliisit ovat eristäneet koko alueen rannasta asti.
Koronaviruksen vuoksi karanteenissa olevan hotellin edustalla on lukuisia ambulansseja. Poliisit ovat eristäneet koko alueen rannasta asti.Maija Salmi / Yle

Karanteeni jatkuu todennäköisesti vielä ainakin reilun viikon.

Keskiviikkona hotellin edustalla pitivät vahtia poliisit. Sen edustalla oli myös lukuisia ambulansseja. Hotellivieraille oli kuitenkin saatu käydä toimittamassa muun muassa muovihanskoja, hengityssuojaimia ja kuumemittareita.

Huoli työntekijöistä

Karanteeniin ovat joutuneet myös hotellin työntekijät.

Työntekijöiden ammattiliiton edustaja Manuel Fitas on huolissaan heidän jaksamisestaan.

– Hotellissa oli 12 työntekijää 200 turistia kohden. Nyt heitä on yli 40, kiitos vapaaehtoisten, jotka ovat tulleet avuksi tartuntariskistä huolimatta, Fitas sanoo ja toteaa, että pitää viruksen uhkaa liioiteltuna.

Hotellityöntekijöiden ammattiliiton edustaja Manuel Fitas uskoo, että koronaviruksen uhkaa on liioiteltu.
Hotellityöntekijöiden ammattiliiton edustaja Manuel Fitas uskoo, että koronaviruksen uhkaa on liioiteltu.Maija Salmi / Yle

Myös El Pais -lehden haastattelema espanjalaisepidemiologi Pere Godoy rauhoittelee viruksesta pelästyneitä.

– Kuolleisuus virukseen on 2–3 prosenttia ja vielä alhaisempi se on Kiinan ulkopuolella, Godoy muistuttaa.

Godoyn mukaan viruksen rantautuminen Espanjaan oli vain ajan kysymys, ja sairaalat ovat varautuneet sen nopeaan leviämiseen.

Esimerkiksi virustesti otetaan nyt kaikilta keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon joutuneilta potilailta.

Terveysviranomaisten mukaan riski sairastua virukseen on koko maassa kohtalainen matalan sijaan.

Espanjan viranomaiset kertoivat illalla, että yhteensä 130 turistia on saanut luvan poistua karanteenin asetetusta hotellista. Toistaiseksi ei ole tietoa, ovatko suomalaisturistit poistumisluvan saaneiden joukossa.

Voit keskustella aiheesta perjantai-iltaan klo 23 asti. Miten uskot epidemian vaikuttavan lomasuunnitelmiin? Ovatko esimerkiksi espanjalaisten viranomaisten toimenpiteet olleet asianmukaisia?

Lue lisää:

Lue uusimmat tiedot koronavirustilanteesta – Kuopiossa tutkitaan kahta koronavirusepäilyä, Yle näyttää hallituksen tiedotustilaisuuden iltapäivällä

Ylen toimittaja Teneriffalla: pääsy karanteenihotellille täysin estetty, paniikin lietsontaa varotaan

Suomalaisia eristyksissä Teneriffalla: Lääkärintarkastuksen odottelua ja sosiaalisen median kautta viestittelyä sukulaisille

Barcelonan mobiilimessut peruttu koronaviruksen vuoksi – Espanjassa pelätään kiinalaisten syrjintää

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan