1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyysi: Nokian ja Ericssonin yhdistyminen on mahdoton ajatus – mutta analyytikoiden mukaan Nokia olisi arvokkaampi palasina

Bloombergin mukaan Nokia pohtii fuusiota tai liiketoiminnan myyntiä. Ajankohta olisi todella erikoinen, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

Nokia Oyj
Rajeev Suri
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri on kovan paikan edessä.AOP

Uutistoimisto Bloomberg kertoi Nokian (siirryt toiseen palveluun)pohtivan liiketoimintojen myyntiä tai fuusiota esimerkiksi Ericssonin kanssa. Uutinen perustuu nimettömiin lähteisiin.

Nokia ei asiaa kommentoi.

Sijoittajat innostuivat – Nokian kurssi nousi eilen New Yorkin pörssissä yli kuusi prosenttia.

On selvää, että Nokiassa pohditaan varasuunnitelmia sen varalta, ettei se onnistu parantamaan 5G-verkkojensa kannattavuusongelmaa. Ajatus NokiaEricssonista on kuitenkin mahdoton.

Fuusio Ericssonin kanssa olisi vastoin sekä kilpailuviranomaisten että asiakkaiden toiveita. Ne haluavat, että kännykkäverkoissa on kilpailua. Nokia ja Ericsson ovat käytännössä ainoat vaihtoehdot niillä markkinoilla, joille kiinalainen Huawei ei pääse.

Nokia on myös luvannut sijoittajille, että nykyisen tunnelin päässä on valoa. Kaikki puheet merkittävistä yritysjärjestelyistä vaikeuttavat Nokian asemaa ja uusien verkkosopimusten solmimista.

Strategia uusiksi?

Nokia voi myydä vähemmän tärkeitä osia liiketoiminnoistaan, kuten merenalaisia kaapeleita laskevat laivansa. Merkittävien liiketoimintojen myynti olisi kuitenkin merkki siitä, että Nokia on rakentanut strategiaansa jo vuosien ajan tyhjän päälle.

Yhtiö on kerta toisensa jälkeen vakuuttanut, että asiakkaat haluavat ostaa sekä kiinteät että langattomat verkot yhdeltä toimittajalta.

Tämä on syy, miksi Nokia osti ranskalaisen Alcatel–Lucentin miljardien eurojen yrityskaupalla.

Viimeksi marraskuussa toimitusjohtaja Rajeev Suri esitteli, miten paljon hyötyä Nokialle (siirryt toiseen palveluun)on ollut tuosta kaupasta ja miten jo lähes puolet asiakkaista ostaa enemmän kuin yhtä tuotetta kerrallaan.

Surin mukaan asiakkaat säästävät suuria summia keskittäessään ostoja ja onnistuvat käynnistämään uudet palvelunsa jopa vuotta nopeammin.

Sijoittajat eivät ole asiasta täysin vakuuttuneet. Alaa seuraavat analyytikot laskevat, että Nokia olisi tänään arvokkaampi palasina.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa on parhaillaan päättämässä yli vuosikymmenen mittaista rupeamaansa Nokian hallituksessa. Sen voi halutessaan lukea merkiksi siitä, että omistajat eivät ole tyytyväisiä yhtiön kehitykseen.

Mutta jos visio langattomien ja kiinteiden verkkojen Nokiasta olisi osoittautunut virheeksi, silloin vaihtuisi myös toimiva johto – eli Alcatel-Lucent-kaupan erinomaisuutta vakuutellut Suri.

Nokian hallituksen puheenjohtajana aloittaa Sari Baldauf, joka muistetaan ennen kaikkea Jorma Ollilan legendaarisen dream teamin jäsenenä. Hänellä on mahdollisuus miettiä Nokian uutta suuntaa.

Olisi kuitenkin erikoista, jos Baldauf kääntäisi koko Nokian päälaelleen.

Lue seuraavaksi